I miss me. The old me, the happy me.

Mistähän sitä taas aloittaisi, kun on muutenkin niin sekavat fiilikset? Onhan siitä vierähtänyt vähän aikaa, kun oon ihan vain avautunut fiiliksistä ja muutenkin päivitellyt nykyhetken asioita pintaa syvemmältä.

Mitä kylpyhuoneremonttiin tulee, niin nythän sen kanssa alkaa jo kuudes viikko. Tässä on taas viikko mennyt hukkaan, sillä kun remppajätkä ilmoitti että lattia on täysin kuiva niin eihän täällä ole taaskaan näkynyt ketään. Tänään kun tuli soitettua asiasta, niin eihän tuo tiedonkulku ollut jälleen toiminut eli kenelläkään ei ollut tiedossa, että lattia on jo kuiva! Ei vaan voida ymmärtää, että miten kovasti helpottaa elämää, kun saa käydä suihkussa, pestä koirat, pestä pyykkiä... Mieli tekisi laukoa pari kirosanaa ellei useampikin. Ja että taloudessa jossa on lapsi, niin pitäisi hoitaa remontit ennen muita? Paskan vitut sanon minä.

Aiemmin jo mainitsin siitä, että väsymys on palannut takaisin ja että pitäisi soitella lääkärille päivittäislääkkeen annostuksen nostamisesta. En oo saanut sitä aikaiseksi enkä myöskään varattua uutta aikaa psykiatrille jonka peruin. Ei vaan ole taas paljonkaan jaksamista ja motivaatioita mihinkään. Olo on ulkopuolinen ja tuntuu, että en mä ole tästä maailmasta. Sanotaan vain asioita, jotka luullaan tietävänsä. Ei kukaan pääse mun pään sisään. En tiedä millainen mun pitää olla, miten sopeutua tähän maailmaan? Oon niin kyllästynyt tähän kaikkeen, että lääkkeitä on taas mennyt enemmän ja itsetuhoiset ajatukset palanneet. Juuri pari iltaa sitten mun teki mieli juoda pää täyteen ja vetää purkillinen lääkkeitä naamaan, toivoa että kuolisin johonkin hengityslamaan enkä enää aamulla heräisi. En tiedä sitäkään, että onko mulla edes oikeutta tuntea näin vai onko tämä kaikki vaan mun sairaan pään sisällä? Ei sellaista ihmeparantumista tule, että mä voisin tasapainoisesti. Ja ei, kyse ei ole mistään pienestä mielialan romahtamisesta. Ei, en kaipaa sanoja että kyllä se siitä. Oon niin kyllästynyt kaikkeen, että joskus menettää toivonsa ja olisi valmis nappaamaan suuhunsa ihan mitä vain että olo hellittäisi, eikä tarvitsisi suunnitella miten tappaa itsensä ettei varmasti jäisi kitumaan. Nyt se on taas sanottu, siltä musta tuntuu... ainakin suurimman osan ajasta ja pelkään itseäni.

" Kun maailma on bad niin hyvältä tää tuntuu, kun alkaa painaa päät niin pillereit ja punkkuu. "

Ruma - Tina Tönäp
 

Viikon takainen minireissu piristi omalla tavallaan, mutta jotenkin sen jälkeen normaali arkeen palaaminen on ollut vaikeaa. Ehkä se johtuu vaan siitä, että alkoholia tuli juotua kerrankin runsaammin ja ehkä ne vaikutukset tuntuvat edelleen jollain tasoa. Tänään kuitenkin tuli taas aloitettua lenkkeily ahkerammin ja vedettyä seitsemän kilometrin lenkki. Se on hyvä alkuunsa! Latasin myös jonkun 7 minuutin treenisovelluksen, joka sisältää päivässä aina viisi harjoitusta. Mun mielestä se on ihan kiva muun liikunnan ohelle, saa nähdä kehittyisikö kunto tässä samalla kun painokin putoaa! Pitkästä aikaa uskaltauduin käymään vaa'alla tuossa hetki sitten ja olihan se paino pudonnut, hyvä minä! Kun jatkaa tätä samaa ruokavaliota ja liikuntaa, niin oon varma että vielä ne tavoitteet tulee saavutettua ja voin olla ylepä itsestäni. Kun miettii, niin mun elämässä ei ole asioita kamalasti pielessä kun ajattelee järjellä ja positiivisella asenteella. Jostain kuitenkin ne synkät ajatukset nostavat päätänsä ja yrittävät taas ajaa mut hulluuden kynnykselle. Mä en halua sitä! Usein tuntuu jopa hengittäminen niin vaikealta, että saa mennä sekunnin ja minuutin kerrallaan eteenpäin tässä elämässä. Muutamia vuosia sitten mä luulin, että tällaiset voimakkaat mielialan heittelyt kuuluivat johonkin teini-ikään, mutta ei se mennytkään niin... Mä olen jo 24 ja ajoittain tämä vain pahenee.

Äidin syöpäkontrolli hoitotauon jälkeen

Kyllä tänäänkin vaan riitti vipinää, kun tuli herättyä puolen päivän aikaan. Siinähän se meni koko päivä siivotessa ja säikähtäessä, kun talonmies oppipoikineen tuli soittamaan ovikelloa ja kertoi, että alakerran rouvalle on valunut kylpyhuoneen vedet. Säikähdin, mutta onneksi kävi ilmi että määrä oli todella pieni! Tuli siis pestyä perusteellisesti kylpyammeen alusta ja kun tuo kylpyhuone on alkuperäinen, niin sen remontointikin on jo merkitty kiireelliseksi. Huh! Remonttia odotellessa, toivottavasti ei enää tarvitse säikkyä ainakaan tämän asian kohdalla...

Maanantaina olin äidin seurana verikokeissa ja keuhkoröntgenissä ja eilen sitten kävimme kuuntelemassa tulokset. Lääkäri kertoi, että aiemmin (toivottavasti nytkin) terveeseen keuhkoon on tullut etäpesäke. Tieto ei ole varmaa, koska kyse voi olla myös vääränlaisesta hengitystekniikasta. Eilis illaksi äiti sai jo ajan tarkempaan tt-kuvaukseen ja tulokset kuullaan suunnilleen viikon päästä. Nyt siis jännitetään eli toivotaan parasta ja pelätään pahinta! Lääkäri sanoi, että suunnitelmissa olisi hoitaa mahdollisesti sädehoidolla tuo pois. Toivottavasti sitä pesäkettä ei ole! Kaikki oli muuten ennallaan eikä pääkasvain ollut muuttunut pahempaan suuntaan eikä muuta poikkeavaa kuvissa näkynyt. Veriarvot olivat oikein hyvät.

Siirsin tuota eilistä psykiatrin aikaani nyt kuun lopulle, jotta pääsin mukaan kuulemaan tulokset. Huomaan, että en todellakaan voi hyvin sillä purkki rauhoittavia kuluu tätä menoa suunnilleen parissa viikossa. Olo on rauhaton ja ahdistunut koko ajan ja nään painajaisia ilman tuota mirtatsapiiniakin joka niitä aiemmin on aiheuttanut. Odotan niin, että lääkitysasia saataisiin kuntoon ja olisi taas jotain toivoa omastakin hyvinvoinnista. Parempaa ruokavaliota olen pitänyt edelleen yllä, mutta paino se ei vaan tunnu putoavan. Väsymyskin on edelleen suuri, mutta onneksi tuo ulkoilu pitää mielen edes hiukan tasapainossa!

If you think my winter is too cold you don't deserve my spring

Jonkin aikaa on ollut todella vaikeaa olla, kun päässä on pyörinyt kaikki stressaavat ajatukset. En edes tarkalleen tiedä, että millaisia asioita mä pelkään tapahtuvan. Kaikki kuitenkin on pääpiirteittäin hyvin, mutta siitä se nimi "määrittämätön ahdistus" tuleekin. Luulen, että tämä mun päälaelleen keikahtanut unirytmi on ollut yksi osatekijä. Alkuviikosta otin puolikkaan Mirtazapinin avuksi unensaantiin ja se jopa toimi noin pienellä annoksella mainiosti. Sain unta enkä edes muista nähneeni painajaisia kuten usein suuremmalla annoksella. Sinä aamuna innostuin käymään Lakun kanssa kunnon metsälenkillä ja se piristi hetkellisesti pienestä pakkasesta huolimatta. Illalla kuitenkin otin pari menetettyä tuntia nukkumisesta takaisin ja nukuin klo 20-22.

Tuo väsymys on todennäköisesti yhteydessä mielialaongelmiini, sillä mikään määrä unta ei riitä nukahtaessa. Olen alkanut taas syömään vitamiineja ja lopetin Mirtazapinin käytön. En kokenut siitä olevan enää minkäälaista apua paitsi korkeintaan se puolikas satunnaisesti unensaantiin. Tuntuu niin turhauttavalta, mutta onneksi sentään on jotain mitä odottaa eli se psykiatrilla käynti viikon päästä. Useimmiten silti tuntuu siltä, että vaikka miten uskaltaudut hakemaan apua niin se ei hyödytä mitään. Pienillä asioilla yritän pitää mielialaa koholla kuten heräämällä aikaisemmin. Mitä aiemmin herää, niin ei niin paljoa ahdistakaan herätessä.

Tämä päivä on ollut vaikea, koska en käynyt apteekista hakemassa rauhoittavia. Huomenna sitten... On vain keskityttävä esim. ääniyliherkkyyden iskiessä hengittämään ja ajattelemaan muuta. Joskus oon ajatellut, että miten mä haluaisin pitää tämän blogin elämänmakuisena, mutta eipä siinä olisi järkeä näytellä kaiken olevan hyvin :D

Saa laittaa vinkkejä tulemaan, että miten te pidätte väsymyksen ja mielialan kurissa vuoden ympäri? Mulla väsymys ja mielialan lasku ei ole koskaan ollut yhteydessä talveen, sillä kesälläkin ahdistaa aivan yhtä paljon, ellei enemmän kuin talvella. En tiedä mistä se johtuu, koska pienienkin päiväunien ottaminen tuottaa mulle aivan suunnatonta ahdistusta. Nykyään kun ahdistus iskee, niin käyn töiden kimppuun sillä se siirtää niitä pelko- ja ahdistustiloja edes hieman kauemmaksi. Aina täytyisi keksiä jokin tavoite, että millä tavalla jaksaa rämpiä huonoinakin päivinä vain eteenpäin. Tällä hetkellä se mun seuraava tavoitepylväs on psykiatrilla käynti.

Kiitokset muuten J.Mäki Professionalille tuuheuttavista hiustuotteita, nyt pääsee testailemaan näitä kunnolla!

Ettei menisi aivan tylsäksi, niin laitetaan tähän loppuun yksi vahempi, huonolaatuinen video :D Jännä miten ennen pystyi vaan repäisemään ja laittamaan videomateriaalia noin vaan nettiin ja nykyän se tuntuu niin kovin vieraalta :D Täällä linkki, josta löytyy vanhoja videoita. Kun videoita on pyydetty, niin jaksaisitteko katsoa edes tämän tyyppisiä juttuja... :DDD

Surround yourself with positive energy

Huhheijaa että on välillä vaikeaa aloittaa kirjoittamista, kun on mielessä niin monia ajatuksia eikä niitä heti meinaa saada järkevään muotoon :D Tällainen aloitus tällä kertaa, mutta nyt asiaan...

Painoa on tippunut kilon verran muutamassa päivässä mikä on aivan hyvä aloitus tälle kaikelle! Toki tiedän, että se on pääosin nestettä, mutta silti tuntuu hyvältä kun alkaa edes jotakin edistystä tapahtua :) Eilenkin tuli lenkkeiltyä ylimääräistä koirien pakollisten ulkoiluttamisten lisäksi. Oon nauttinut näistä ajoista ihan suunnattomasti ja energiaa on riittänyt hurjasti! Tuntuu siltä, että tekeminen loppuu jopa kesken :D Oon saanut tekemättömät asiat siivoustenkin kannalta tehtyä, niin voi vaan olla. Tekemisen puutteesta huolimatta mua ei siltikään edelleenkään kiinnosta kamalasti olla monien ihmisten kanssa fyysisesti tekemisissä, koska tällä hetkellä päivärutiinien rikkominen tuntuu pelottavalta ajatukselta. En tiedä mikä siinä on, mutta siltä vaan tuntuu! Harvemmin uskallan edes astua ulkomaailmaan enemmälti ilman lääkkeitä.

Lumokin oli tänään surullisennäköinen, kun viimeinkin tuli heitettyä sen vanha teltta roskiin ennen uuden saapumista. Se oli aivan kallellaan ja revennyt pohjaa myöten, joten oli pakko tilata uusi. Lumo varmasti odottaa sitä innoissaan saapuvaksi, kun ei teltan paikalle aseteltu mattokaan meinannut alussa kelvata :D Loppukevennykseksi loppupäässä oleva kuva sekä biisi, yksinkertaisistakin asioista voi iloita vaikkei oliskaan mitään tarkkaa suuntaa elämässä! :D

Autumn, the year's last, loveliest smile

Sieltä se syksy vaan saapuu huomaamatta! Tänään vasta pysähdyin miettimään sitä, kauneinta vuodenaikaa ja muutakin.

Tänään uskaltauduin käymään pitkästä aikaa vaa'alla ja olin ollut siinä luulossa, että olen lihomisesta huolimatta alle 60 kilon, niin toisin oli. Yli meni ja lievästi sanoen järkytyin! En oo tarpeeksi huomannut, että miten huonoon kuntoon oon itseni päästänyt. Toki lihominen on huomattavissa, mutta ei sitä itse heti tajunnut. Tää vaa'alla käyminen oli lopullinen herätys mulle! Oon painoindeksiltäkin jo ylittänyt lievän lihavuuden rajan ja oon suorastaan surullinen sekä vihainen itselleni. Välillä itseinho on todella suurta enkä todellakaan kaipaa ketään ainakaan fyysisesti lähelleni. Oon meinannut sortua taas tyhmiin asioihin kuten viiltelyyn, mutta oon toistaiseksi päässyt ajatusten yli. Se ei ole ratkaisu, se ei tee ketään laihemmaksi. Ajatus laihtumisesta helpottaa ja varsinkin se, ettei se ole jäänyt vain ajatuksen tasolle. Nyt viimein ymmärrän, että en oo enää se ikuisesti hoikka tyttö, joka saa syödä mitä vaan ja miten paljon vaan lihomatta. Vaikkei ihmiset tarkoita pahaa "et sä oo lihava" "oot sopiva"-kommenteillaan, niin silti mua hiukan ärsyttää, koska tässä tapauksessa en osaa ottaa kehuja vastaan. Yleensä rajaan kuvat missä lihominen näkyy :D Anteeksi! Ja ei, tämän tekstin tarkoitus ei ole olla mikään angstiteksti "yhyy, oon läski"-tyylillä, vaan tässä on vaan mun omia ajatuksia itsestäni. On aina ihmisiä, jotka ovat lihavempia tai laihempia kuin joku toinen. Painonmuutokset voivat myös johtua erilaisista sairauksista, muistakaa se ennenkuin haukutte jotakin läskiksi tai kukkakepiksi. Omalla kohdallani ei kuitenkaan näin ole.

Itsekuri on pitänyt suhteellisen hyvin ja kevyemmällä ruoalla sekä pienemmillä annoksilla mennään edelleen. Yksi idea mihin tykästyin, niin oli se että pastan voi korvata kukkakaalilla! Päätin testata ja nyt siitä tuleekin mun kestosuosikki. Turhat kalorit pois ja hyvää on! Pian loppuu shiratakinuudelit ja niitä olisi metsästettävä lisää :D Ne eivät kyllä pidä nälkää pitkään poissa, mutta silti menevät ns. oikeiden nuudeleiden korvikkeena oikein mainiosti. Kerran kuukaudessa voin sallia itselleni herkkupäivän, en edes parin viikon tai todellakaan viikon välein.

Koiratkin ovat nauttineet siitä, kun oon jaksanut olla aktiivisempi kuin ennen tätä mun ns. kuntokuuria :D Hyvää syksyn alkua kaikille! <3

I choose to be happy

Pitkästä aikaa on sellainen päivä, kun saa kuulla jotain hyviäkin asioita eli sen, että ensimmäinen sytostaattihoitokerta oli jo lähtenyt pienentämään äidin kasvainta! Kyseessä siis keuhkosyöpä. Ylihuomenna toinen hoitokerta ja huomenna äiti saa paremmat pahoinvointilääkkeet hoidon jälkeiseen pahoinvointiin.

Tuon tiedon jälkeen mulle iski vahvasti sellainen fiilis, että tänään ei kukaan tai mikään voi pilata mun päivää ja oon jaksanut tehdä paljon juttuja, jotka ovat aina jääneet tekemättä aikeista huolimatta. Päivän opetuksena jälleen se, että toivoa ei ikinä pidä menettää ja ikävienkin asioiden keskeltä voi pilkahtaa jotain hyvää!

Perjantaita sanotaan pitsaperjantaiksi, joten silloin sorruin tilaamaan pitsaa. Aiemmin tuollaiset kömmähdykset ovat aina saaneet mut vajoamaan niin alas, että oon päättänyt jättää kaikki laihdutusaikeet yms. Silloinhan sitä varsinkin repsahtaa, jos kieltää itseltään kaiken mahdollisen hyvän. En todellakaan ole ottamassa tätä tavaksi, joten se jäi siihen ja tänäänkin oon popsinut Fitnesstukusta tilaamiani shiratakinuudeleita herkkusienien kera. Shiratakinuudelit valmistetaan siis konjakjauhosta eli jamssijuuresta. Se on lähes hiilihydraatiton tuote ja siinä on 5kcal/100g. Hyvä vaihtoehto ainakin itselleni, sillä oon ihan hulluna nuudeleihin! :D Koostumukseltaan ne eroavat siinä, että ne maistuvat ns. sitkeämmiltä. Oon kuitenkin kuullut, että paistettuna ne olisivat lähempänä "tavallisten" nuudeleiden makua, joten tätä täytyy testata joku päivä. Alempana oleva kuva nuudeleista on napattu Fitnesstukun sivuilta.

Illan päälle vielä lenkkeilemään. Ihanaa päivää kaikille! <3

Love her but leave her wild

Aikanaan pikkutyttönä tuli käveltyä metsässä jopa päivittäin, en muistanutkaan miten rauhallinen fiilis siellä syntyy varsinkin pidempiä matkoja kävellessä. Tuo pidempi reitti kattoi tällä kertaa n. 3km, mutta minulle joka ei tunnetusti ennen paljon liikkunut ja Laku-koira jonka laihdutus jatkuu, niin se on jo hyvä jatko tälle meidän yhteiselle dieetille :D Toki herkut ovat välillä sallittuja, koska tiedän repsahtavani niihin pahasti, jos kieltäisin itseltäni ehdottomasti jokaisen murun. Sitten kuvien pariin, tällä kertaa kuvat kertovat enemmän kuin sanat.