Minikatsaus vuoden sisään

Johan siitä on pitkä aika, kun oon viimeksi kirjoitellut tänne. Syitä on monia. Oon kokenut tarvitsevani sellaista aikaa, että oon vaan elänyt fiilisten mukaan menemään niin hyvien kuin huonojenkin. Tän vuoden aikana on tapahtunut paljon siihen nähden vaikka...

No korona... Se nyt on ollut monien mielessä. Keväällä varsinkin mä pelkäsin sitä, koska vuosi sitten mä makasin teholla taistelemassa hengestäni ja vielä syksyllä mun keuhkoissa oli havaittavissa merkkejä siitä. Pohjoisen ja etelän väliä seilatessa mä varsinkin suojaudun maskilla ja desifioin pinnat eli penkin kaiteet yms. Pahemmin en silti osaa pelätä sitä ja osittain ainakin siksi, koska menetin 2019 kesällä yhden mun elämän harvoista, todella tärkeistä ihmisistä eli äitini.

 

Monella meistä on sellaisia ihmisiä olemassa joiden kanssa tulee vietettyä aikaa vaan satunnaisesti, myös mulla. Tän vuoden aikana oon lähentynyt ja tutustunut osaan enemmän ja oon huomannut, että pinnan alla on enemmän kuin on osannut olettaa. Ei pitäisi olettaa ainakaan liikaa. Mun kesä meni periaatteessa vain samojen ihmisten kanssa, mutta en valita. Mulla oli oikeastaan aika kivaa :D Kamalasti juttuja ei kuitenkaan kesään mahtunut, koska korona ja ei ollut mitään tiettyjä juttuja mitä olisi suunnitellut.

Mut kirjattiin psykiatriselta polilta syksyllä ulos ja se herätti mussa kahdenlaisia fiiliksiä. Fiiliksiä, että ehkä mun vointi on kohentunut ja fiiliksiä, että ei tän näin pitänyt mennä koska mä en pärjää. Rehellisesti sanottuna en silti kokenut, että polista olisi ollut mulle tarpeeksi apua. Taistelu epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa on aina elämistä minuutti kerrallaan. Itsetuhoisuutta on ollut, koska mä en ole vieläkään oppinut käsittelemään negatiivisia tunteita tarpeeksi niin että pystyisin estämään itseni vahingoittamisen. Joskus on pelko, että tunnekuohuissa tekeekin jotain peruuttamatonta mikä ei enää jääkkään vain yhtenä lisäjälkenä käsivarsiin.

" Help, I have done it again

I have been here many times before

Hurt myself again today

And, the worst part is there's no-one else to blame "

Mulla on ollut tasaisempiakin kausia, mutta nyt mä huomaan itsessäni taas sen kylmemmän puolen, kun mun tekisi mieli vaan karkottaa kaikki ihmiset pois mun ympäriltä. Mä koen välillä suunnatonta iloa, raivoa, menetyksen pelkoa, mustasukkaisuutta, välinpitämättömyyttä, yksinäisyyttä... Fiilisten kirjo on suuri ja mistään ei saa kiinni ja niitä esiintyy kaikenlaisissa asioissa. Pitäis löytää se punainen lanka ja pysyä todellisuudessa. Kesällä mulla oli positiivisten fiilisten lisäksi myös tosi psykoottisia, vainoharhaisia ajatuksia mitkä pelotti mua aivan suunnattomasti. Jos en olisi saanut pidettyä jalkoja maassa, niin siinä vaiheessa mä olisin menettänyt monta ihmistä mun elämästä.

Oon suunnitellut muuttoa takaisin Helsinkiin, koska tällä hetkellä se olisi paras vaihtoehto. Oon viettänyt Helsingissä vuoden sisään todella paljon aikaa ja tyttärelläkin alkaa vuoden päästä esikoulu joka on pakollinen. Pitäisi osata jäädä paikoilleen ja tehdä päätöksiä. Vaikka osasta joutuu luopumaan niin tilallekin saa uusia juttuja. Väliaikainen ratkaisu, joka tulee toivottavasti antamaan paljon vaikkakin se myös satuttaa, kun asiat ei aina mene kuten on suunnitellut. Vuosi sitten mulla oli suunnitelmissa asettua pohjoiseen, viedä omakotitalo-asiaa eteenpäin yms. Ehkä tämmöset pienemmät kylät ei olekkaan mun juttu, koska mä en näin epävakaassa tilanteessa kestä mitään ylimääräistä arvostelua ja muuta paskaa rehellisesti sanottuna. Täällä on kaikesta huolimatta myös mulle rakkaita ihmisiä, tiedätte keitä olette. Oon pahoillani etten pystynyt tähän.

" Mä oon niin pahoillani etten taaskaan pystyny järjestää aikaa. Moni mua kaipaa, mut mun on pakko vaan liikkua komeetan lailla. "

Mulla olisi niin paljon kerrottavaa, mutta niitä sitten myöhemmin lisää. Tää oli tämmönen välikatsaus, että hengissä ollaan edelleen kaikesta huolimatta :')

Kohti Helsingin reissua ja pieniä edistysaskeleita

Helsingin reissu lähestyy ja oonkin yrittänyt vähitellen pakata kaikkea sellaista mukaan mitä nyt tässä vaiheessa voi. Yleensä mulla on tapana kirjoittaa lista josta sitten viivaan yli kaiken sellaisen mitä oon jo pakannut. Se on kuitenkin silti niin perusjuttu, että aina jotakin jää mutta onneksi määränpäässä muun voi ostaa :D

Päivät on menneet jokseenkin omalla painollaan. Uutena mulla on tullut aamuahdistus ja sen vuoksi otankin tarvittavat lääkkeet heti aamusta. Muuten mä nautin siitä, että herään aamulla aikaisin ja saan vaan nauttia hiljaisuudesta. Toisinaan sitä tulee harrastettua myös öisin, mutta jokainen kaipaa välillä omaa aikaa ja tilaa. Myös kivut ajavat välillä ihan omaan tilaansa jolloin haluaa piiloutua kuin jokin eläin nuolemaan haavojaan. Silloin kun tytär menee vaarilleen, niin mä todellakin aion ottaa aivan levon kannalta. Silloin mä voisin lukea pari kirjaa loppuun ja ehkä jopa maalata. Lenkkeillä aion ainakin vaikka mua edelleen harmittaa se, että en saanut edes toista koiraa mukaan kun ei ollut niitä vierekkäisiä lemmikkipaikkoja. Nyt oon uskaltautunut jopa liikkumaan koirien kanssa tämän pikkukaupungin keskustan alueella.

Ahdistuksen kannalta myös keski- ja iltapäivät ovat pahimpia. Silloin mä olen paljon ärtyneempi ja tuntuu, että pitäisi saada näpertää kaikenlaista turhaa mutta sitten ei välttämättä ole sellaiseenkaan voimia. Mun osa pakko-oireista paheni sairaalajakson jälkeen ja pesen käsiäni ihan liikaa. Vaikka mä rasvaisinkin niitä, niin siitäkin tulee likainen olo ja oon taas pesemässä käsiäni. Muutenkin oon tietyistä asioista tarkka ja jos en tee niitä juuri kuten haluan, niin sekin tuottaa ahdistusta. Turhasta huutamisesta tulee huono omatunto, mutta vielä suurempia ongelmia syntyy jos mä patoan kaiken sisääni. Mä en koe, että nuo mun päivittäiset lääkkeet ovat auttaneet mua millään tapaa. Niiden pitäisi myös piristää, mutta mua väsyttää jatkuvasti. Oon jatkanut kaliumin, raudan ja vitamiinien syöntiä. Välillä tuntuu niin epätoivoiselta, kun musta tuntuu että mä olen yhä vähemmän oma itseni ja kulkisin painava möykky rinnassa, koska on niin suunnattoman paha olla että tavallaan haluan paetakin nukkumiseen. Oon nyt lukenut noin 1/3 osaa Viisas mieli-kirjasta, mutta luulen että luen sen uudelleenkin yrittäen hyödyntää musta itsestäni parhaalta tuntuvia juttuja. Muutamia on jäänyt mieleen ja se osin tuntuu tukevankin mun nettiterapiaa. Kun esimerkiksi suuttuu, niin mielessään voi manata kaiken pahan pois ja sen jälkeen miettiä ketjuanalyysin avulla mitä sanoa eikä olettaa näkökulman olevan vain jokin tietty yksiselitteinen. Asioista pitäisi puhua eikä vain tulkita itsekseen omalla tavallaan.

Tää oli tällainen välikirjoitus ennen Helsingin reissua ja siellä varmaan tulen taas kirjoittelemaan. Jos mä kirjoittelisin joka kerta, kun mun tunnetilat muuttuu niin niitä purkautumisia olisi aika paljon :D Hyvää naistenpäivää! Vaikka mulle se on yleensä ollut päivä muiden joukossa, koska jokainen päivä on sekä naisten että miesten.

Ajatuksia lähiajan tapahtumista ja tulevia suunnitelmia

Pian olisi taas tiedossa seuraava Helsingin matka ja tällä kertaa mä todella toivon, että ei tule mitään ylimääräisiä, ikäviä yllätyksiä. Mulla on tiedossa keskusteluaika psykiatrisella poliklinikalla, hammaslääkäri, rokotukset influenssaa ja keuhkokuumetta vastaan sekä keuhkolääkärin määräämät verikokeet ja keuhkokuvat. Saa ainakin kaikki hoidettua kerralla vaikka reissu venyykin suunnilleen parin viikon mittaiseksi. Harmittaa ainoastaan se, että eläinpaikat olivat jo menneet, niin en saa edes Bambia mukaan. Se on aiemmin toiminut mulle tukena ja turvana. Tää oli niin paha isku, että meinasi oikeasti iskeä paniikki kun tajusin ettei tämä mennytkään niin kuten piti.

Aiemmin yritin pitää pintani ja olla ajattelematta teho-osastoon liittyviä asioita. Se ei kuitenkaan ole onnistunut, koska oon jälleen alkanut nähdä painajaisia ja oon saanut kuoleman pelon siinä mielessä että asiat ovat edelleen kesken vielä tässä maailmassa. Silloin kun paha olo ottaa vallan, niin kuolema todellakin tuntuisi vapautukselta kuten terveystietoihini oli kirjattu ajatuksiani. Juuri nyt mä en kuitenkaan halua kuolla vaikka hetkittäin tuntuukin todella pahalta. Oon suoranaisesti ollut aika masentunut ja sen huomaa esimerkiksi siitä, että mä en tällä hetkellä edes jaksa miettiä mun Helsingin asunnon kohtaloa. Ainakin selvisi, että sinne on tulossa putkiremontti nyt ensi vuonna mikä on oikein hyvä asia kuitenkin. Aiemmin mulla oli sen suhteen enemmänkin ajatuksia, mutta juuri nyt mä en jaksa. Mun voimat on aika lopussa. Mulla oli juuri soittoaika psykiatrisen poliklinikan lääkärille ja kysyin sitten, että mitä tehdä kun mun ollessa sairaalahoidossa mun yhden päivittäislääkkeen määrä olikin virheellisesti puolitettu. Mua kehotettiin jatkamaan taas täydellä annoksella joten päätin sitten antaa sille lääkkeelle vielä mahdollisuuden.

" Rinta joka ei nouse enää, keuhkot jotka eivät hengitä. Sanoit älä itke, olen kuollut vain hetken. Pian kuitenkin näemme ja käteni kaulaasi kiedon. Yksinäiset minuutit vuosiksi kääntyvät. " - Turmion Kätilöt - Vihko

Kun keuhko- ja kaulakipu alkoi hellittää, niin tilalle iskivät Horton-kohtaukset. Onneksi pullossa on edelleen happea jäljellä ja kortisonikuuri on auttanut pitämään kivut poissa. Pientä, normaalia migreeniä on ollut mutta se ei tunnu suurelta asialta verrattuna noihin Horton-kohtauksiin. Kävin neurologin määräämissä verikokeissa ja tulokset saan ensi kuun alussa. Pelkään jo valmiiksi, että mitäs sitten jos kivut palaavat eikä sopivia kipulääkkeitä edelleenkään löydetä. Sitten mun on vaan varattava uusi aika yksityiselle neurologille, koska sekin meni pieleen mun ollessani teho-osastolla. Yksi keino mitä oon edelleen hyödyntänyt, on se että oon vaikka keskellä yötä mennyt kuumaan suihkuun hetkeksi aikaa. Lisäksi yleensä juon pienen tölkin energiajuomaa ja oon muutenkin pyrkinyt pitämään energiajuomat nyt minimissä. Oon yrittänyt miettiä monet lääkkeettömät keinot ahdistuksen vähentämiseksi. Ahdistuneisuus on yksi pahin juttu joka saa mut hermostuneeksi ja sen myötä raivon valtaan ihan pienistäkin asioista joihin en tavallisesti reagoisi niin voimakkaasti. Jotta mun lievä ylipaino ei tuottaisi keuhkoille ongelmia niin oon kiinnittänyt ruokavalioon enemmän huomiota jotta paino lähtisi vähän laskuun ja että ruokavalio pysyisi mahdollisimman terveenä. Mulla on aiemmin ollut moneen kertaan syömisen kanssa ongelmia, että en oo saanut alas lähes mitään joten senkin vuoksi ruokarytmit ovat tärkeitä. Tyttären vaari osti mulle sairaalahoidosta päästyäni jotakin juomaa joka sisältää monet vitamiinit, niin oon ottanut sitä raudan lisäksi kaksi ruokalusikallista päivässä. Musta tuntuu, että pienin askelin saisi karsittua epäterveellisiä juttuja pois vaikka tottakai herkkupäivätkin ovat sallittuja. Silloin kun mulla on herkkupäivä, niin silloin se on jotain pikaruokaa koska mun tekee todella harvoin mieli makeaa. Ennen mun oli vaikeaa painoa pudottaessani katsoa jotakuta mässyttämässä mun seurassa jotakin makeaa, mutta enää se ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Tupakointi pitäisi vielä jättää pois. Mua harmittaa, että retkahdin siihen jälleen sairaalasta päästyäni. Haluaisin kuitenkin pyrkiä siihen, että lopettaisin sen viimeistään sitten kun seuraavat keuhkokuvat otetaan parin viikon päästä.

Mun ajatukset on aivan sekaisin ja on niin paljon myös sellaista mitä en ainakaan toistaiseksi voi tänne kirjoittaa enkä kertoa edes omille hoitokontakteilleni. Ne on vaikeita psyykkisiä asioita. Mä en vaan viihdy näin, mutta en voi oikein tehdäkään asioiden eteen mitään.

" Oon saanu diagnoosei joit en oo pyytäny, mut ei ne pyydä lupaa. Äkkilähtö ollu monestikki liian lähellä, ku maailma ympäril katos, ristiriidois aivot yhtäkkii hajos. Motivaatioo mun piti ettimällä ettii, mut päätin et mä selviin. Vaik tunnistat mun kasvot, sä et tunne mua. Ei, et tunne mua ja vaik päältäpäin oon ookoo silmät vielki ettii lähint hätäreittii. Oon pelänny kosketusta, älä koske mua. " - Anniina - Sä et tunne mua

Alkuviikosta tuli käytyä tytön kanssa 4-vuotis neuvolan kontrollikäynnillä ja kaikki meni yllättävän hienosti. Hän sai kurkkumätä yms rokotteen sekä rokotteen influenssaa vastaan. Lääkärin tarkastus varattiin huhtikuulle ja seuraava tarkastus onkin sitten vuoden päästä. Oon niin ylpeä mun tyttärestä. Hän vie suurimman osan ajasta mun elämästä, mutta en silti vaihtaisi mitään pois. Välillä on silti ihanaa, että voi rauhassa istua miettimään ja kirjoittaa ajatuksiaan vaikkapa tämän blogin muodossa. Myöhemmin on myös helpompaa hahmottaa lukiessa vanhempia tekstejä, että miten mun ajatukset ovat muuttuneet.

Hommasin muutaman kirjan liittyen epävakaaseen persoonaallisuushäiriöön sekä sivussa jonkinlaisen surukirjan. Vaikka oon tunnesäätelykirjan (Viisas mieli) alkupäässä, niin oon saanut jo joistakin asioista kiinni. Se mikä muhun esimerkiksi on vaikuttanut, niin on vaikkapa koulun opettajat aikanaan. Mun tuntemukset koulukiusaamiseen liittyen on tukahdutettu joka teki musta loppujen lopuksi sen syrjään vetäytyneen joka kiehui sisäisesti. Mitä enemmän kasvoi, niin sitä voimakkaammin mä olen alkanut reagoimaan eri ärsykkeisiin kuten ihmisten käyttäytymiseen ja tulkitsemiseen. Oon myös todella impulsiivinen ja toimin sen mukaan. En jää miettimään seurauksia silloin, kun tuon mielipiteeni julki. Mä en halua pilata muilta mitään, mutta mä aion nyt ja jatkossa kokea ainakin itse niin, että esimerkiksi kaikki mun vihan tunteet on sallittuja. Jos joku ihminen suututtaa mut, niin tuun muistamaan sen aina ja loppujen lopuksi sitä ihmistä ei enää ole olemassa mulle jos ei ole pakko. Aika harvoissa tilanteissa on pakko. Mua helpottaa se, että saan nimenomaan karsittua niitä negatiivisia ihmisiä pois, myös omasta suvustani muiden lisäksi. Oon tietoinen siitä, että voin myös itse omalla käytökselläni tulla hylätyksi mutta mä en aio esittää jotain sellaista mitä mä en ole.

" Tunteet kertovat, kenen seurassa meidän on hyvä olla ja kenen seura ei tunnu kovinkaan miellyttävältä. Tunteilla ja mielipiteillä on merkitystä, kun pohdimme, mitä haluamme tehdä elämässämme, mitä opiskella, mitä harrastaa tai miten asua. Ihminen, joka ei pysty luottamaan näin tärkeään tiedonlähteeseen, on eksyksissä elämässään, kuin suunnistamassa vailla kompassia. "

" Uskallettuaan lopulta tuoda esiin todellista tuskaansa hän kuvasi terapeuttinsa ihmetelleen, minne se mukavia juttuja kertonut henkilö X katosi. Monet peittävät vaikeita tunteitaan myös hoitavilta ihmisiltään. Valitettavasti ympäristö voi niin vahvasti palkita tällaista aidot tunteet peittävää selviytymistyyliä, että se vain lujittuu läpi elämän. "

" Mitätöivän ympäristön oppi "ei ole hyvä näyttää, miltä oikeasti tuntuu" johtaa siis siihen, että ihminen tulee yhä uudestaan ohitetuksi ja mitätöidyksi. Muut joko eivät lainkaan ymmärrä ihmisen olevan hädässä tai voivat jopa kuvitella ihmisen liioittelevan, jos sanallinen tai sanaton viesti on ristiriitainen: "Tuskin hän nyt niin epätoivoinen on, hänhän vaikuttaa pirteältä. "

Kun muutin Ylivieskaan, niin täälläkin on ollut suuria muutoksia. Joskus mietin, että oonko mä tehnyt virheen ajautuessani tänne mutta miksi muuallakaan olisi sen parempi olla? Vai onko mussa vaan sellainen sisäinen levottomuus etten mä viihdy paikallani? Mun sopeutuminen tänne alkoi tavallaan uudelleen ja tuntui kuin tuon teho-osasto kokemuksen myötä multa olisi pudonnut pohja ihan kaikelta. Joku aika sitten mulle kaikki oli aivan yhdentekevää ja käytännössä mä en tuntenut yhtään mitään, en ketään enkä mitään kohtaan. Pikkuhiljaa oon pääsemässä kiinni, mutta silti elämän yllätyksellisyys pelottaa mua. En oo valmis vielä lähtemään täältä joten sen vuoksi mun on vietävä asioita eteenpäin eikä ajateltava, että "sitten kun". Viikkojen jälkeen oli niin paha olla, että viilsin. Mä en häpeä sitä, koska se helpottaa mun oloa edes hetkellisesti ilman että teen jotain vielä pahempaa. Se ainoastaan harmittaa, että viime kerrasta oli aikaa ja lähtölaskenta alkaa tavallaan alusta. Miksi sellaista toisaalta pitäisi edes laskea? Lähipäivät ovat olleet aika vaikeita. En tiedä, että johtuuko se siitä että oon omatoimisesti yrittänyt vähentää lääkkeitä. Nyt ei auta kuin toivoa, että tulevat päivät olisivat parempia. Nyt on taas viikonloppu vaikkei sillä tässä elämäntilanteessa niin kamalasti merkitystä ole. Viime viikonlopusta täytyy silti mainita, että se oli kyllä kiva kun mut ja tyttö yllätettiin pienillä synttärijuhlilla. Innostuin kuntouttamaan jalkojanikin ja tein parikin eri lenkkiä tutkaillen paikkoja. Saa olla niin tyytyväinen, että on omat jalat jotka kantaa. Mä olisin halunnut tästä positiivisemman tekstin, mutta nyt mä en vaan pysty siihen oman pääni takia. Toivottavasti elämän pienet ilon hetket kuitenkin välittyvät kuvien muodossa. Äidin kuolemastakin on tänään jo kahdeksan kuukautta. Mä en voi käsittää miten aika vaan vierii, mutta siitä huolimatta tuntuu kuin kaikesta olisi vasta pari kuukautta ja suru on edelleen todella vahvana.

" Pohjolan prinsessa tahtoo vapauteen, villamyssy päähän ja vallankumoukseen. "

" Help, I have done it again. I have been here many times before. Hurt myself again today. " - Sia - Breathe Me

Selvennystä äidin syöpäsairauteen ja kuolemaan sekä syksyn eteneminen

Viimein sain sen kirjeen mitä odotin eli vastauksen äiskän hoitopaikasta Meilahdesta. Avasin sen jännittyneenä ja kyllä se kaikki nosti tunteet pintaan, kun siinä oli asioita äiskän kuolinpäivästä. Itkin ja raivosin kirjettä lukiessani. En silti saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiin joten mahdollisesti menen juttelemaan vielä Meilahteen kasvokkain sillä sellaista mahdollisuutta tarjottiin myös. Kirjeessä oli mainittu esimerkiksi siitä, että äidille oli ilmaantunut etäpesäkkeitä myös luustoon kevään aikana mistä ei mainittu mitään vastaanottokäynneillä. Oon aivan ihmeissäni ja olin mukana joka ikisellä vastaanotolla, hoitokerralla yms. Haluaisin siis kysyä, että miten on mahdollista että siitä ei kerrottu. Vastaanotoilla kerrottiin vain, että kasvua on lisää oikeassa keukossa missä pääkasvain sijaitsikin ja että syöpä on levinnyt lisää myös imusolmukkeissa. Kirjeessä korostettiin sitä, että miten oli alun alkaen selvää, että äiskä tulisi aikanaan menehtymään syöpäänsä. Sen me tiesimme jo siinä vaiheessa, kun diagnoosi keuhkosyövästä tuli. Mietin myös sitä, että olisiko äiskällä voinut olla kahden eri tyypin syöpää tai olisiko uusi, immunologinen hoito voinut aiheuttaa kehossa päinvastaisen reaktion ja alkaa aggressiivisesti levittämään syöpää. Sellaista kuulin vain yhdeltä lääkäriltä josta jäi muutenkin huonoja kokemuksia ja hän vaikutti olevan immunologisia hoitoja vastaan. Siihen haluaisin eri mielipiteen. Tunteet olleet muutenkin lähiaikoina aika pinnassa, kun koko ajan tulee mieleen äidin kuolinpäivä sekä viimeiset päivät ennen sitä. Pelkään, että mun sydän ei tuu koskaan olemaan tarpeeksi lämmin että pystyisin unohtamaan tiettyjä asioita. Pelkään myös sitä, että en vaan pysty jatkamaan elämää.

Mitä Lumon uurnaan tulee, niin tänään viimein sain sen kotiin. Tosin pahviuurna sillä kukaan ei vaivautunut koskaan muutamista soitoistani huolimatta ilmoittamaan ettei kukaan ole koskaan valmistamassakaan sellaista uurnaa. Aina vaan lupailtiin, että menee vielä viikko tai pari. Sitten hermostuin ja soitin, että saa laittaa tulemaan vaikka pahviuurnassa sillä mä en halua rakkaan perheenjäsenen tuhkien tönöttävän jossakin ilman, että on aikomustakaan laittaa niitä tulemaan valitsemassani uurnassa. Sitten olisikin edessä uurnan valinta jostakin muualta, mutta se on nyt pääasia että Lumo on nyt kotona. Ikävä iski tänään jälleen vasten kasvoja ja kyllä itketti.

Mieliala on ollut suhteellisen tasainen, jonkin aikaa sitten vähän liiankin vauhdikas. Epävakaa on oireillut hallitsemattomina raivokohtauksina enkä oo pystynyt pitämään turpaani kiinni vaan hoidellut asioita aika aggressiivisesti. Oon myös ottanut aiempia lävistyksiä takaisin ja lisääkin on suunnitteilla. Soitin myös neurologisen puolen sairaanhoitajalle ja kerroin, että hapentoimittajat sanoivat ettei neurologi ole koskaan toimittanut happireseptiä heille. Mulla on ollut Horton-kohtauksia nyt kolmestikin vuorokaudessa ja se on vaikuttanut arkeen esimerkiksi yöunien kohdalla. Sairaanhoitaja kehtasi kysyä, että enkö voisi odottaa vastaanottokäyntiin asti joka on ilmeisesti ensi kuun lopussa. Vastasin, että en todellakaan ja hoiti sitten soittoajan neurologille ensi viikoksi. Aion kysyä kortisonikuuria, jos se katkaisisi kohtaukset edes hetkeksi ja sen lisäksi painostan, että happiresepti on toimitettava mahdollisimman nopeasti hapentoimittajille! Itsetuhoisuutta mulla on ollut, mutta onneksi on ensi viikolla käynti psykiatrisella poliklinikalla jos saisin lisää sairaslomaa sekä lääkitystä katsottaisiin uudelleen.

Positiivista on ainakin se, että mun eteisen lattiaremontti on viimein valmis ja samalla vessan kynnys uusittiin. Mä niin rakastan tota lattiaa ja aion myöhemmin laitattaa kaikki muutkin lattiat samanlaisiksi! Ensi vuoden puolella viimeistään lähden ainakin osittain pois Helsingistä, koska mun on pakko ottaa etäisyyttä näihin kulmiin. Mua ahdistaa kävellä tuolla äiskän asunnon lähistöllä ja siellä on vähän pakkokin kävellä aina menoina. Ahdistaa käydä samoissa kaupoissa yms. Muutenkaan täällä ei juurikaan ole ihmisiä joita mä jäisin kaipaamaan, koska oon ollut paljon omissa oloissani kipujen ja mielialan vaihteluiden takia. Joskus on vaan tehtävä vähän suurempia päätöksiä, koska itseään on ajateltava että jaksaa taas taistella edes vähän matkaa eteenpäin. Kaikesta huolimatta mukavaa syksyä kaikille! <3 Lopussa hiukan syksykuvia. Syksy on kivaa aikaa, kun voi pukeutua neuleisiin yms. Ja tihkusateet, aina yritän löytää jotain positiviista.