24. maaliskuuta 2017

Uusien tuotteiden metsästystä

Kaupoilla on aina tai ainakin useimmiten mukava käydä ja tälläkin kertaa tuli ihan kivoja löytöjä! Löysin Lumenen kasvoveden jota olen metsästänyt jo jonkin aikaa. Sen pitäisi siis supistaa ihohuokosia, joka olisi enemmän kuin hyvä juttu omalle iholleni. Aiemmin mainitsemani päivittäinen kasvokuorinta-tuote Neutrogenalta, visibly clear pink grapefruit daily scrub alkoi rasvoittaa ihoani entisestään jo muutaman käytön jälkeen. Enpä siis taidakaan jatkaa sen käyttöä yhtään pidempään! Jos jotain hyvää kyseisestä tuotteesta täytyy keksiä, niin se on raikas tuoksu.



Eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilmaan Colgaten Max White Expert Whiten valkaisukynää. Tuntuu, että jaksaa kokeilla eri tuotteitakin nyt paremmin, kun päänsäryt ovat vihdoin alkaneet hellittää! Sain myös postitse ystävältäni hänen itse tekemäänsä huulirasvaa joka oli positiivinen yllätys. Huulirasva sisältää mehiläisvahaa, kookosölyä, kaakaovoita, e-vitamiinia ja vanilja-aromia. Tuoksuu siis vaniljaiselta sekä levittyy hyvin huulille ja kosteuttaa. Tykkään!




Tänään löysin myös Veet-merkiltä Sensitive Precidion Beauty Styler-tuotteen, jota havittelin kulmakarvojani ajatellen. Onko muilla kokemusta tuon härvelin käytöstä? Omia kokemuksia kirjoittelen tänne sitten, kun pääsen sitä kokeilemaan!


Mitä dieettiin tulee, niin lähdin tänään kaupoille siinä toivossa, että löytäisin misokeittoon tarvittavia aineksia. Valitettavasti löysin valmiin misokeittoannospakkauksen ja keittoa sitten tuunailin oman makuni mukaan lisäämällä joukkoon herkkusieniä, ruusukaalia ja kevätsipulia. Keittoa tuunaillessani totesin hajun kamalaksi, mutta maku oli todella hyvä! Pari kupillista keittoa sisältää vain n. 75kcal, kevyttä ja maistuvaa! Ensi kerralla sitten tarkoituksena suunnistaa keskustaan ja Tokyokaniin hakemaan aineksia.


23. maaliskuuta 2017

Ulkoilua ja kuvaamista

Alkuviikosta saapui tämä heräteostoksena tilaamani kuntolaite. Pariin otteeseen olen sitä kokeillut, mutta en vaan tykkää siitä! Onko tuo ihmekään, kun on telkkarista tuttu? Hahah! No mutta tulipahan hommattua ja sen myötä aktivoiduin muuten lisäämään liikuntaa lenkkeilyn muodossa sekä jättämään kaikki rasvaiset ja makeat herkut pois. Olo on kieltämättä ollut paljon parempi jo muutaman päivän jälkeen, sillä lenkkeily vaikuttaa unensaantiin eikä kuvottavaa oloa ole ollut enää niin paljon kuin ennen kiitos epäterveellisten herkkujen poisjätön! Tänään sallin itselleni ns. herkuttelupäivän ja söin sushia, jota olen aiemmin maistanut korkeintaan kaksi kertaa.















Maanantaina soitti lääkäri ja uudelleen eilen. Maanantaina laittoi lähetteen neurologille ja ilmoitti sitten, että pääsen kuvauttamaan päänuppini viimeinkin ensi kuussa. Ihan hyvä, että selviää ettei päässä varmuuden vuoksi ole mitään sinne kuulumatonta! Sain reseptin myös pistoskynään, joka laitetaan reiteen. Sisältää siis sumatriptaania, mutta vaikutus on vielä nenäsuihkettakin nopeampi. Täytynee kysellä tarkempia ohjeita sen käyttöön, sillä jotenkin ajatus pistämisestä kammottaa vaikkei tokikaan niin paljon kuin kovien päänsärkykohtausten kokeminen!


Tässä vielä kuvamateriaalia tältä päivältä. Tuli käytyä pitkästä aikaa metsälenkillä ;) Jos muuten joku osaa neuvoa, että miten saan kavennettua sivun reunoja niin etteivät kuvat mene suurikokoisina sivuston reunojen yms päälle, niin saa neuvoa! Epäselvä selitys, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan :D













19. maaliskuuta 2017

Uudet tilaukset Wishiltä

Innostuinpa sitten tilailemaan vähän lisää tavaraa Wishiltä vaikkei ensimmäiset tilauksenikaan ole vielä saapuneet... Onneksi hinnat sen verran halpoja, että ei niin paljon jää harmittamaan jos koot ovatkin liian pieniä yms. Onneksi sentään yksi tilaus on varma joka ei voi mennä pahasti pieleen ja se on suihkuverho.


Vaatetilaukset ovat takki ja legginsit. Takki voi mahdollisesti olla aika sopiva, mutta legginsejä epäilen liian pieniksi. Sitten ei auta muu kuin laittaa kiertoon :D Kuvia näistä sitten, kunhan ne saapuvat... Odottavan aika on pitkä! Onko joku teistä tilannut Wishistä jotakin ja millaisia kokemuksia on ollut niin kokojen kuin laadunkin perusteella?



On pitänyt jo pitkän aikaa etsiä sellainen hyvä tuote kasvoille, joka supistaisi ihohuokosia ja mielellään päivittäiskäyttöön jotta siitä tulisi rutiini. Aikanaan ostin Neutrogenan Visibly Clear Pink Grapefruitin hätäpäissäni peruskaupasta. Sitä uskaltauduinkin kokeilemaan vasta tänään, sillä muiden kokemuksia luettuani mielipiteet eivät suurimmaksi osaksi olleet mitään kovinkaan positiivisia. Kokeilin sitä sitten, sillä oma ihoni ei ole herkkä ja kuulemma rasvoittuvalle iholle sopisi kuitenkin vähentämään rasvaisuutta. Kuorinnan jälkeen iho tuntui yllättävän pehmeältä vaikka erittäin pienien rakeiden perusteella epäilin ettei se vaikuta ihon pintaan millään tavalla. Hetken päästä kuitenkin ihoni tuntuu jälleen rasvoittuvalta eikä enää niin pehmeältä kuin kuorinnan jälkeen. Mielenkiinnosta testailen tuota ainetta nyt päivittäiskäytössä vaikka veikkaankin ettei sillä tule olemaan minkäänlaista vaikutusta ihoon, ei edes rasvaisuuden kannalta. Mikä olisi siis hyvä tuote puhdistamaan ja supistamaan ihohuokosia? Saa ehdottaa myös muita tuotteita, jotka poistaisivat rasvaisuutta! Pelkään kesää jo valmiiksi, jos iho rasvoittuu jo tässä vaiheessa :S

Uusi puhelin ja katsaus päänsäryistä sekä muuta

Hetken aikaa olen miettinyt uuden puhelimen hankkimista ja päätinpä tällä viikolla viimein repäistä ja ostaa uuden. Ostin siis Samsung Galaxy S7-puhelimen valkoisena ja siihen suojakotelon. Se suojakotelokin on pakollinen hankinta, sillä muuten voisi käydä kalpaten :D Vanhan puhelimen eli Samsung Galaxy A5:n annoin äidille, joka oli myös uutta puhelinta vailla. Alimpana kuva edellisestä puhelimestani. Tykkään uudessa puhelimessani siitä, että kameran laatu on paljon parempi ja mukana on esim. syketoiminto.







 Mitäs muuta? Torstaina oli myös lääkärin soittoaika ja koska estolääkitys Verpamil 80mg x 3 vuorokaudessa ei ole auttanut, niin sitä nostettiin puolella tabletilla lisää, Migard-lääke lopetettiin ja tilalle sain Imigran-suihkeen vahvuudeltaan 20mg. Se on siis sumatriptaania sisältävä nenäsuihke, joka vaikuttaa tablettia nopeammin. Koen, että siitä on ollut jonkin verran hyötyä, vaikkei nyt pahimpia kohtauksia ole ollutkaan onneksi! Suihkeen valuessa nieluun maku on pöyristyttävä, mutta onneksi se menee suhteellisen nopeasti ohi. Toki myös ennemmin pahaa makua kestää kuin kipuja! Maanantaina lääkäri soittaa uudelleen ja sitten antaa mahdollisesti neurologille lähetteen, jotta neurologi osaisi auttaa paremmin oikean lääkityksen löytymisessä.

Pitkän aikaa häiritsi myös niinkin pieni asia kuin eteisen valon vaihto. En siis tarkoita lampun vaihtoa vaan koko systeemin. Aiemmin katossa oli lasikuvullinen ei-niin-kirkas valo, mutta nyt sain viimeinkin kattoon valon, joka tuli ostettua viime vuoden puolella mutten koskaan saanut sitä kattoon asti, koska itse en sellaisia osaa laittaa. Paljon hienomman näköinen ja nyt näkee meikatakin paremmin, sillä valo on monta kertaa kirkkaampi kuin edellinen! Alempana kuva keittiössä ja olohuoneessa sijaitsevista lampuista.



Mitä eläimiin tulee, niin Lumolle varailen huomenna aikaa kilpirauhasarvojen tarkastukseen sekä hammaskiven poistoon. Lakun laihdutuskin on edistynyt ja alan jo jopa itse huomaamaan muutoksen! Nykyään se pääsee taas vaivattomasti hyppäämään sohvalle ja sänkyyn. Kissat taas rakastuivat uuteen petiinsä ja ilmeisesti siinä samalla toisiinsa :D





Viikonloppu meni rauhallisesti ja äiskän luona tuli käytyä. Kokeiltiin samalla tehdä bataattiranskalaisia ns. lasten versiona eli mausteeksi öljyä, hieman grillausmaustetta ja suolaa. Täytyy sanoa, että ei äidin kanssa kumpikaan tykätty eikä varmasti kokeilla uudestaan! Jäi liian löysiksi ja juurikin tuo makeus on myös se, joka ei nappaa! Kokkaus ei muutenkaan ole vahvinta alaani, joten siinä on kaikesta huolimatta petrattavaa :D