13. lokakuuta 2019

Selvennystä äidin syöpäsairauteen ja kuolemaan sekä syksyn eteneminen

Viimein sain sen kirjeen mitä odotin eli vastauksen äiskän hoitopaikasta Meilahdesta. Avasin sen jännittyneenä ja kyllä se kaikki nosti tunteet pintaan, kun siinä oli asioita äiskän kuolinpäivästä. Itkin ja raivosin kirjettä lukiessani. En silti saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiin joten mahdollisesti menen juttelemaan vielä Meilahteen kasvokkain sillä sellaista mahdollisuutta tarjottiin myös. Kirjeessä oli mainittu esimerkiksi siitä, että äidille oli ilmaantunut etäpesäkkeitä myös luustoon kevään aikana mistä ei mainittu mitään vastaanottokäynneillä. Oon aivan ihmeissäni ja olin mukana joka ikisellä vastaanotolla, hoitokerralla yms. Haluaisin siis kysyä, että miten on mahdollista että siitä ei kerrottu. Vastaanotoilla kerrottiin vain, että kasvua on lisää oikeassa keukossa missä pääkasvain sijaitsikin ja että syöpä on levinnyt lisää myös imusolmukkeissa. Kirjeessä korostettiin sitä, että miten oli alun alkaen selvää, että äiskä tulisi aikanaan menehtymään syöpäänsä. Sen me tiesimme jo siinä vaiheessa, kun diagnoosi keuhkosyövästä tuli. Mietin myös sitä, että olisiko äiskällä voinut olla kahden eri tyypin syöpää tai olisiko uusi, immunologinen hoito voinut aiheuttaa kehossa päinvastaisen reaktion ja alkaa aggressiivisesti levittämään syöpää. Sellaista kuulin vain yhdeltä lääkäriltä josta jäi muutenkin huonoja kokemuksia ja hän vaikutti olevan immunologisia hoitoja vastaan. Siihen haluaisin eri mielipiteen. Tunteet olleet muutenkin lähiaikoina aika pinnassa, kun koko ajan tulee mieleen äidin kuolinpäivä sekä viimeiset päivät ennen sitä. Pelkään, että mun sydän ei tuu koskaan olemaan tarpeeksi lämmin että pystyisin unohtamaan tiettyjä asioita. Pelkään myös sitä, että en vaan pysty jatkamaan elämää.






Mitä Lumon uurnaan tulee, niin tänään viimein sain sen kotiin. Tosin pahviuurna sillä kukaan ei vaivautunut koskaan muutamista soitoistani huolimatta ilmoittamaan ettei kukaan ole koskaan valmistamassakaan sellaista uurnaa. Aina vaan lupailtiin, että menee vielä viikko tai pari. Sitten hermostuin ja soitin, että saa laittaa tulemaan vaikka pahviuurnassa sillä mä en halua rakkaan perheenjäsenen tuhkien tönöttävän jossakin ilman, että on aikomustakaan laittaa niitä tulemaan valitsemassani uurnassa. Sitten olisikin edessä uurnan valinta jostakin muualta, mutta se on nyt pääasia että Lumo on nyt kotona. Ikävä iski tänään jälleen vasten kasvoja ja kyllä itketti.


Mieliala on ollut suhteellisen tasainen, jonkin aikaa sitten vähän liiankin vauhdikas. Epävakaa on oireillut hallitsemattomina raivokohtauksina enkä oo pystynyt pitämään turpaani kiinni vaan hoidellut asioita aika aggressiivisesti. Oon myös ottanut aiempia lävistyksiä takaisin ja lisääkin on suunnitteilla. Soitin myös neurologisen puolen sairaanhoitajalle ja kerroin, että hapentoimittajat sanoivat ettei neurologi ole koskaan toimittanut happireseptiä heille. Mulla on ollut Horton-kohtauksia nyt kolmestikin vuorokaudessa ja se on vaikuttanut arkeen esimerkiksi yöunien kohdalla. Sairaanhoitaja kehtasi kysyä, että enkö voisi odottaa vastaanottokäyntiin asti joka on ilmeisesti ensi kuun lopussa. Vastasin, että en todellakaan ja hoiti sitten soittoajan neurologille ensi viikoksi. Aion kysyä kortisonikuuria, jos se katkaisisi kohtaukset edes hetkeksi ja sen lisäksi painostan, että happiresepti on toimitettava mahdollisimman nopeasti hapentoimittajille! Itsetuhoisuutta mulla on ollut, mutta onneksi on ensi viikolla käynti psykiatrisella poliklinikalla jos saisin lisää sairaslomaa sekä lääkitystä katsottaisiin uudelleen.











Positiivista on ainakin se, että mun eteisen lattiaremontti on viimein valmis ja samalla vessan kynnys uusittiin. Mä niin rakastan tota lattiaa ja aion myöhemmin laitattaa kaikki muutkin lattiat samanlaisiksi! Ensi vuoden puolella viimeistään lähden ainakin osittain pois Helsingistä, koska mun on pakko ottaa etäisyyttä näihin kulmiin. Mua ahdistaa kävellä tuolla äiskän asunnon lähistöllä ja siellä on vähän pakkokin kävellä aina menoina. Ahdistaa käydä samoissa kaupoissa yms. Muutenkaan täällä ei juurikaan ole ihmisiä joita mä jäisin kaipaamaan, koska oon ollut paljon omissa oloissani kipujen ja mielialan vaihteluiden takia. Joskus on vaan tehtävä vähän suurempia päätöksiä, koska itseään on ajateltava että jaksaa taas taistella edes vähän matkaa eteenpäin. Kaikesta huolimatta mukavaa syksyä kaikille! <3 Lopussa hiukan syksykuvia. Syksy on kivaa aikaa, kun voi pukeutua neuleisiin yms. Ja tihkusateet, aina yritän löytää jotain positiviista.












































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti