Äiskä järjesti tänä vuonna pienet synttärit Mia-Mariannelle, jotka siis pidettiin ihan vaan perheen kesken. Tässä on sen verran monta asiaa tulilla, että en itse suunnitellut mitään juhlia, mutta äitille kiitos että järjesti kuitenkin! <3 Nyt kun tyttö on kasvanut, niin riitti kyllä ilmapallojen kanssa huvia :D Tyttö sai lahjaksi keppihevosen sekä sellaisen motoriikkaa kehittävän lelun jonka oikeaa nimeä en tiedä, onnen arvan ja onnittelukortteja. Se on kuitenkin sellainen laatikko, jossa on eri muotoisia koloja ja sinne laitetaan aina oikean muotoinen kappale :D Kiitokset lahjoista, korteista ja onnitteluista! Näihin kuviin ja tunnelmiin... :) Lopussa vielä kuva, kun tuli tänään aamusta käytyä antamassa ääni Pekka Haavistolle ja kuva kuuden vuoden takaa! :D Aamusta jo luulin, että jäisi äänestäminen väliin kun oli todella kova päänsärky joka iski sitten illalla uudelleen. Vaikka vaalien tulos ei miellyttänyt voittajan kohdalla, niin silti olen ylpeä Haaviston toisesta sijasta!
Kyllä tänäänkin vaan riitti vipinää, kun tuli herättyä puolen päivän aikaan. Siinähän se meni koko päivä siivotessa ja säikähtäessä, kun talonmies oppipoikineen tuli soittamaan ovikelloa ja kertoi, että alakerran rouvalle on valunut kylpyhuoneen vedet. Säikähdin, mutta onneksi kävi ilmi että määrä oli todella pieni! Tuli siis pestyä perusteellisesti kylpyammeen alusta ja kun tuo kylpyhuone on alkuperäinen, niin sen remontointikin on jo merkitty kiireelliseksi. Huh! Remonttia odotellessa, toivottavasti ei enää tarvitse säikkyä ainakaan tämän asian kohdalla...
Maanantaina olin äidin seurana verikokeissa ja keuhkoröntgenissä ja eilen sitten kävimme kuuntelemassa tulokset. Lääkäri kertoi, että aiemmin (toivottavasti nytkin) terveeseen keuhkoon on tullut etäpesäke. Tieto ei ole varmaa, koska kyse voi olla myös vääränlaisesta hengitystekniikasta. Eilis illaksi äiti sai jo ajan tarkempaan tt-kuvaukseen ja tulokset kuullaan suunnilleen viikon päästä. Nyt siis jännitetään eli toivotaan parasta ja pelätään pahinta! Lääkäri sanoi, että suunnitelmissa olisi hoitaa mahdollisesti sädehoidolla tuo pois. Toivottavasti sitä pesäkettä ei ole! Kaikki oli muuten ennallaan eikä pääkasvain ollut muuttunut pahempaan suuntaan eikä muuta poikkeavaa kuvissa näkynyt. Veriarvot olivat oikein hyvät.
Siirsin tuota eilistä psykiatrin aikaani nyt kuun lopulle, jotta pääsin mukaan kuulemaan tulokset. Huomaan, että en todellakaan voi hyvin sillä purkki rauhoittavia kuluu tätä menoa suunnilleen parissa viikossa. Olo on rauhaton ja ahdistunut koko ajan ja nään painajaisia ilman tuota mirtatsapiiniakin joka niitä aiemmin on aiheuttanut. Odotan niin, että lääkitysasia saataisiin kuntoon ja olisi taas jotain toivoa omastakin hyvinvoinnista. Parempaa ruokavaliota olen pitänyt edelleen yllä, mutta paino se ei vaan tunnu putoavan. Väsymyskin on edelleen suuri, mutta onneksi tuo ulkoilu pitää mielen edes hiukan tasapainossa!
Jonkin aikaa on ollut todella vaikeaa olla, kun päässä on pyörinyt kaikki stressaavat ajatukset. En edes tarkalleen tiedä, että millaisia asioita mä pelkään tapahtuvan. Kaikki kuitenkin on pääpiirteittäin hyvin, mutta siitä se nimi "määrittämätön ahdistus" tuleekin. Luulen, että tämä mun päälaelleen keikahtanut unirytmi on ollut yksi osatekijä. Alkuviikosta otin puolikkaan Mirtazapinin avuksi unensaantiin ja se jopa toimi noin pienellä annoksella mainiosti. Sain unta enkä edes muista nähneeni painajaisia kuten usein suuremmalla annoksella. Sinä aamuna innostuin käymään Lakun kanssa kunnon metsälenkillä ja se piristi hetkellisesti pienestä pakkasesta huolimatta. Illalla kuitenkin otin pari menetettyä tuntia nukkumisesta takaisin ja nukuin klo 20-22.
Tuo väsymys on todennäköisesti yhteydessä mielialaongelmiini, sillä mikään määrä unta ei riitä nukahtaessa. Olen alkanut taas syömään vitamiineja ja lopetin Mirtazapinin käytön. En kokenut siitä olevan enää minkäälaista apua paitsi korkeintaan se puolikas satunnaisesti unensaantiin. Tuntuu niin turhauttavalta, mutta onneksi sentään on jotain mitä odottaa eli se psykiatrilla käynti viikon päästä. Useimmiten silti tuntuu siltä, että vaikka miten uskaltaudut hakemaan apua niin se ei hyödytä mitään. Pienillä asioilla yritän pitää mielialaa koholla kuten heräämällä aikaisemmin. Mitä aiemmin herää, niin ei niin paljoa ahdistakaan herätessä.
Tämä päivä on ollut vaikea, koska en käynyt apteekista hakemassa rauhoittavia. Huomenna sitten... On vain keskityttävä esim. ääniyliherkkyyden iskiessä hengittämään ja ajattelemaan muuta. Joskus oon ajatellut, että miten mä haluaisin pitää tämän blogin elämänmakuisena, mutta eipä siinä olisi järkeä näytellä kaiken olevan hyvin :D
Saa laittaa vinkkejä tulemaan, että miten te pidätte väsymyksen ja mielialan kurissa vuoden ympäri? Mulla väsymys ja mielialan lasku ei ole koskaan ollut yhteydessä talveen, sillä kesälläkin ahdistaa aivan yhtä paljon, ellei enemmän kuin talvella. En tiedä mistä se johtuu, koska pienienkin päiväunien ottaminen tuottaa mulle aivan suunnatonta ahdistusta. Nykyään kun ahdistus iskee, niin käyn töiden kimppuun sillä se siirtää niitä pelko- ja ahdistustiloja edes hieman kauemmaksi. Aina täytyisi keksiä jokin tavoite, että millä tavalla jaksaa rämpiä huonoinakin päivinä vain eteenpäin. Tällä hetkellä se mun seuraava tavoitepylväs on psykiatrilla käynti.
Kiitokset muuten J.Mäki Professionalille tuuheuttavista hiustuotteita, nyt pääsee testailemaan näitä kunnolla!
Ettei menisi aivan tylsäksi, niin laitetaan tähän loppuun yksi vahempi, huonolaatuinen video :D Jännä miten ennen pystyi vaan repäisemään ja laittamaan videomateriaalia noin vaan nettiin ja nykyän se tuntuu niin kovin vieraalta :D Täällä linkki, josta löytyy vanhoja videoita. Kun videoita on pyydetty, niin jaksaisitteko katsoa edes tämän tyyppisiä juttuja... :DDD
Kuten aiemmassa postauksessani mainitsinkin mahdollisesta työjutusta, niin tuon koulutusosuuden jälkeen paikka oli mun! Nyt ei ainakaan toistaiseksi voi kukaan tulla sanomaan, että en tekisi mitään. Se tuntuu joskus erittäin kiusalliselta kun joku kysyy, että mitä opintoja mulla on alla ja mitä teen elääkseni. Mulla ei vaan kertakaikkiaan lukion jälkeen ollut minkäänlaista motivaatiota jatkaa opintoja, koska en ollut tyytyväinen suorituksiini. Tunsin itseni mitättömäksi ja suurin syy opintojen pois jäämiselle oli se, että sosiaaliset tilanteet ovat mulle todella suuri painajainen. Olen kärsinyt tästä ala-asteesta asti erittäin ikävien kokemusten vuoksi. Ala- ja yläasteella lintsasin esitelmistä niin paljon kuin mahdollista ja aivot kävivät tyhjää tunneilla, koska pelkäsin koko ajan jos opettaja pakottaa vastaamaan viittaamatta kysymyksiin yms. Lukiossa sain lääkityksen jännityksen muuttuessa todelliseksi paniikiksi, mutta siitä huolimatta en kyennyt esitelmiin muiden edessä. Sain onneksi joustoa pitää ne vain opettajille. Viimeinkin tällä hetkellä mun elämänpolulle on risujen sijasta ripoteltu myös ruusuja... Nyt voisin vähän avata aiempia/myös hieman edelleen tämän hetkisiä fiiliksiä enemmän.
Oon muualla sosiaalisessa mediassa maininnut siitä, että miten mun mieliala on laskenut lääkityksestä huolimatta. Se alkoi näkymään itkuisuutena ja käsittämättömänä ahdistuksena. En osaa ajatella ahdistuksen kourissa ollenkaan järkevästi, että mikä mua tarkalleen ahdistaa. Ei ole mitään ulospääsyä. Painajaiset tulevat uniin ja aamulla henkisen väsymyksen vuoksi herätys vain siirtyy ja siirtyy. Välillä on niin paha olla, että itsemurha tuntuu enää ainoalta keinolta päästä ulos tästä kaikesta. Aiemmin tuntui siltä, että musta ei ole mihinkään ja että miten ihmeessä mä voisin pitää muista huolta, jos en kykene pitämään itsestänikään huolta. Viimein sain itseni siihen tilaan, että soitin lääkäriin ja kerroin suoraan, että millaisia tuntemuksia mulla on ja että itsetuhoiset aikeet ovat palanneet, joista luulin jo pääseväni eroon. Mulla on aivan selkeä visio siitä, että miten voisin vaan hypätä täältä talon ylimmän kerroksen parvekkeelta alas, päästää irti kaikesta ja olla varma, että mua ei vain yksinkertaisesti olisi. Mun ei tarvitsisi enää tuntea tätä kaikkea tuskaa. Sen takia olen ollut aika etäinen monia kohtaan, sillä silloin se olisi helpompaa myös kaikille. En ole uuden vuoden jälkeen tavannut ketään paitsi tänään kävin äidillä, joka kohensi mielialaa. Äidin luona tuntee aina olevansa turvassa eikä ahdista. Siellä on mun turvapaikka. Joskus pahimmissa tiloissa mä voisin oikeasti toteuttaa nämä visiot, nyt olen kuitenkin nähnyt että ehkä elämällä on mulle vielä jotain hyvääkin annettavaa. Oon hyvä peittämään tunteeni, mutta tällaisia ajatuksia mun pään sisällä on liikkunut. Tuntuu, että on niin paljon taakkaa harteilla ettei jaksa. Erityisesti mainitsen äitini ja siskoni, jotka ovat niistä harvoista ihmisistä mun parhaita tukipilareita. Kiitos <3
Suunnilleen parin viikon päästä mulla psykiatrille aika. Hän otti tuntemukseni vakavissaan ja jo puhelimessa tuntui vapauttavalta puhua hänelle. Hän olisi antanut minulle toiselle psykiatrille ajan jo todella pian, mutta tuntui että ehkä hän itse olisi se oikea henkilö, jolle pystyisin avaamaan asioita. Sain ohjeeksi hakeutua ihan psykiatriseen päivystykseen pahassa paikassa, sillä hän ymmärsi että voisin oikeasti toteuttaa aikeeni. Nyt, kun on viimein alkanut tapahtua myös hyviä asioita lyhyessä ajassa, niin mä todellakin toivon ettei mua pudoteta taas takaisin lähtöpisteeseen. Oon niin tottunut siihen, että pienien onnen hetkien jälkeen käy aina jotain todella ikävää. Haluaisin vain tasaisen elämän ja mielialan. Vaikkei mitään ikävää tai huippua kävisikään, niin mun mieliala temppuilee epävakaalle persoonallisuushäiriöiselle ominaisella tavalla. Kaikki tunteet on niin käsittämättömän vahvoja, että keinun aina kuin taivaan ja helvetin välillä vuorotellen.
Sain todella ikävää palautetta siitä, kun kirjoittelen sosiaalisiin medioihin myös negatiiviset tuntemukseni. Se ei hetkauttanut mua pätkääkään, sillä mua ei todellakaan tarvitse somessa seurata mikäli päivitykseni häiritsee. Mulla on täysi oikeus ilmaista itseäni aivan kuten muillakin. Kaikki ihmiset eivät edes tunne mua eikä tiedä mitä kaikkea olen joutunut muutaman vuoden sisällä kokemaan. Sen takia tällaiset ihmiset voisivat joskus myös mennä itseensä ja miettiä sanojaan tarkemmin. Moni ei tunne mun tarinaa. Valtaosa kuitenkin kommentoijista ja seuraajista ovat antaneet mulle täyden tukensa ja kiitän heitäkin kauniista sanoista <3 Ei, en kerjää huomiota enkä sääliä. Kerron vain mitä ajattelen. Jos osa ei sitä ymmärrä vaan päättää jatkaa piikittelylinjaa niin voin sanoa, että ei hetkauta ;)
Toivon todella, että näin on mitä mun otsikossa kysytään! Mun vuosi 2018 alkoi huonosti, vaikka vuosi loppui mahtavasti. Alkuvuoden suunnitelmat eivät menneet yhtään niin kuten olisi pitänyt. Pieni kutina, että tästäkin vastoinkäymisestä selvitään kuitenkin tavalla tai toisella :) En oo itkenyt pitkään aikaan, mutta itkin eilen illalla lähes viimeisenä ennen nukkumaanmenoa ja aamulla melkein ensimmäisenä. Pettymykset kuuluvat elämään ja that's it!
Mulla on hetken aikaa ollut vireillä yksi mahdollinen työjuttu ja tänään sain sitten lisää infoa koskien sitä. Asiat alkoivatkin rullaamaan niin nopeasti, että mulla on huomenna aamusta koulutus jo klo 10. Nyt nämä yön alkutunnit menevätkin materiaaleihin perehtyessä ja valmistautuessa. Pakko yrittää syödä jotakin tähän väliin ja sitten niiden hommien kimppuun, nostakaa sormet ja varpaat pystyyn mulle! :D Tuntuu ihan mahtavalta, että saan elämään jotakin täytettä ja edistystä! Ehkä mä en olekaan se aikaansaamaton ihmisturhake vaan saan vielä jotakin aikaan! Tää työ tosin on koneen äärellä tehtävää eli osa saattaa ajatella, että helppoa rahaa tulossa pienellä vaivalla. Niin se ei kuitenkaan ole ;) Tää kuulostaa mulle just sellaiselta mitä voisin tehdä täydellä panoksella ilman ajatuksia pakkopullasta! Se on tärkeintä. Meen siis varmaan tänä yönä jopa hymy huulilla nukkumaan vaikka viime päivät ovatkin olleet aika kamalia ja täynnä ahdistusta! Yksi ahdistuksen aihe liittyi jälleen kerran alakerran naapuriin eikä tosiaankaan tullut hyvä mieli, kun olin saanut häneltä pientä postia uuden vuoden jälkeen kotiin tullessani. Tästä lähtien mä en kiinnitä mitään huomiota, enkä tosiaan ala toistelemaan tätä lappusta kuin mantraa! Mä olen hyvä juuri näin enkä noin :)
Ihan mahtava! Sitä tosin tuli juhlittua päivää ennen 30.pvä Helsingin Casinolla. Pääsin Arttu Lindemanin yksityiskeikalle ja oli kyllä odottamisen arvoinen juttu! Moni mun tuttavapiiristä ei edelleenkään ymmärrä tätä hehkutusta, mutta mutta... Musta on ollut mahtavaa seurata Artun edistymistä tämän upean vuoden aikana! Samoin oli ihan mahtavaa nähdä Jaakko Parkkali! Voisin hehkuttaa tätä vaikka miten :D Casino oli paikkana todella hieno ja suorastaan kaunis. Harmittaa, kun ei tullut otettua sisätiloista juurikaan kuvia. Täyttyi puhelimen kamera hyvin nopeasti keikan aikana ja sen jälkeen yhteiskuvista. Varmasti tulee käytyä vielä uudemmankin kerran! Henkilökunnalle plussaa ystävällisyydestä, ei tullut yhtäkään epämiellyttävää tyyppiä vastaan. Sitten niihin yhteiskuviin ja pariin videon pätkään... :D Kiitos tästä, oli upeeta! <3 Suosittelen! HUOM! Alimmat kuvat on muuten otettu Helsingin Casinon Facebook-sivuilta ja alin kuva Jaakko Parkkalin Instagramista!
