16. tammikuuta 2017

Mutta kun väsyttää...

Huhheijaa... Tämä viikko on alkanut väsymyksen ja muun uupumisen merkeissä. Viikonloppuna jaksoin jopa uskoa siihen pitkästä aikaa, että asiat järjestyvät lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Ahdistaa se, että asunto tuntuu aivan liian pieneltä eikä kuitenkaan tässä vaiheessa ole energiaa miettiä tämän myyntiä yms. Ahdistaa, etten ole viime aikoina jaksanut juurikaan laittautua ulkonäöllisesti. Ahdistaa, etten tiedä onko yksikään ajatus pääni sisällä edes osittain selkeä. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa... Aika näyttää miten tulee käymään! Tällä hetkellä haluan vaan nukkua ja unohtaa. Tuntuu taas, että ihana epätoivoinen fiilis on päättänyt tulla hetkeksi kyläilemään. Mielialani on muutenkin pitkällä tähtäimellä useinkin sekaisin. Toisinaan kuljen pää pilvissä ja sitten tullaankin jo ryminällä alas pohjamutiin. Parempia päiviä odotellessa!




Viime viikolla näimme pienen tauon jälkeen ystäväni Petran kanssa. Tuli puitua taas hieman kaikenlaisia asioita läpi ja mielikin tuntui keventyvän ennenkuin taas viime viikon lopulla asiat muuttuivat. Jos jotain positiivista pitäisi kuitenkin keksiä, niin vanha rouva Lumo suostui pitkästä aikaa kävelemään rappukäytävän portaat alas. Asustelemme vielä ylimmässä kerroksessa! Sitä se ei ole suostunut edes kokeilemaan pitkään aikaan. Syynä voi olla runsas painon putoaminen, että se viimein uskalsi yrittää ja onnistuikin siinä menestyksekkäästi! Ylös käveleminen onkin sitten eri juttu. Pitäisi alkaa taas ulkoilemaan enemmän, sillä huomasin ulkoilman piristävän. Myös säännöllinen unirytmi ei ole ollenkaan pahitteeksi. Eniten nautin aamuista jolloin herään aikaisin ja silmiä avatessa voi jopa nautiskella kissojen kanssa aamupalaa, hah!




Olen pyöritellyt ideoita ja mielessä on ollutkin muutama aihe, josta haluaisin kirjoittaa. Tänään en sitä kuitenkaan tee enkä välttämättä huomennakaan, sillä kun inspiraatiota ja keskittymiskykyä ei ole tarpeeksi, tekstien tulos on aivan yhtä tylsä kuin tämä ellei tylsempi. Nyt voin vaan toivotella kaikille hyvät yöt ja painua pian peiton alle nukkumaan! :)

9. tammikuuta 2017

Joulu ja uusivuosi 2016

Nyt sitä ollaan oltu hetken aikaa jo tämän vuoden puolella! Joulut ja uudetvuodet tuli ja meni. Nyt vaan toivoa elätellen, että tästä vuodesta tulee parempi!

Joulu meni rauhallisissa merkeissä ja tänä vuonna Antti sai vetää hiukan joulupukin roolia, kun oli pikkuinen talossa. Joulupukkia ei olekaan ollut vuosiin, hah! Jouluglögiä ja ruokia tuli nautiskeltua ja perinteiden mukaan myös joulurauhan julistus tuli katseltua sivusilmällä.














Uusivuosikin ohitettiin ja hyvä niin! Kohti parempaa ainakin toivottavasti! Ihmiset tuntuivat olevan rauhallisempia, niin ei tarvinnut Laku-koirankaan pelätä ollenkaan niin paljon kuin aiempina vuosina. Tulipa suppeaa tekstiä, mutta oli ihana kokoontua niin ihmiset kuin eläimetkin yhteen! <3


8. tammikuuta 2017

Piltin ensimaut-sarjan testaaminen

Mia-Marianne valittiin yhtenä kokeilemaan Piltin ensimaut-sarjaa. Sarjaan kuuluivat omena, porkkana sekä baanani + puolukka. Tyttö täyttää tässä kuussa vuoden.



Ensimmäisenä Mia-Marianne maistoi porkkanaa joka ei ollut niinkään tytön mieleen. Luulen, että maku oli hänen mielestään liian tavanomainen, sillä maku on tullut hänelle tutuksi jo kuukausia sitten. Kun hän aloitti kiinteiden maistelemisen 4 kuukautisena, silloin porkkana maistui. Olisi siis siinä tilanteessa todennäköisesti maistunut mikäli maku olisi ollut uusi.





Seuraavana vuorossa oli omena, joka maistui jo paremmin. Taisi olla makeutensa puolesta hyvänmakuista, joten Mia-Marianne innostui maistamaan sitä itsekin lusikalla ja purkki kiinnosti.










Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä banaani + puolukka. Se oli näistä kolmesta mausta Mia-Mariannen lemppari. Sitä syödessä häntä nauratti ja hyvin maistui. Itse yllätyin kitkerästä jälkimausta, jossa puolukka tuli hyvin esille. Mia-Mariannea enemmänkin nauratti eikä hän irvistellyt makua yhtään.







Mitä koostumukseen tulee, niin koostumus olisi voinut olla hieman paksumpi. Ruokaa oli hiukan vaikeaa syöttää, sillä se oli koostumukseltaan liian vetistä. Ulkonäöltään purkit erottuivat edukseen, sillä purkkeja ei oltu muiden Piltti-purkkien tapaan peitetty ympäriinsä paperisella etiketillä. Kokonaisuudessaan keskimääräistä parempi sarja makujen maailmaa aloitteleville!