Vuosi 2018, paremman tulevaisuuden vuosi?

Toivon todella, että näin on mitä mun otsikossa kysytään! Mun vuosi 2018 alkoi huonosti, vaikka vuosi loppui mahtavasti. Alkuvuoden suunnitelmat eivät menneet yhtään niin kuten olisi pitänyt. Pieni kutina, että tästäkin vastoinkäymisestä selvitään kuitenkin tavalla tai toisella :) En oo itkenyt pitkään aikaan, mutta itkin eilen illalla lähes viimeisenä ennen nukkumaanmenoa ja aamulla melkein ensimmäisenä. Pettymykset kuuluvat elämään ja that's it!

 

 

Mulla on hetken aikaa ollut vireillä yksi mahdollinen työjuttu ja tänään sain sitten lisää infoa koskien sitä. Asiat alkoivatkin rullaamaan niin nopeasti, että mulla on huomenna aamusta koulutus jo klo 10. Nyt nämä yön alkutunnit menevätkin materiaaleihin perehtyessä ja valmistautuessa. Pakko yrittää syödä jotakin tähän väliin ja sitten niiden hommien kimppuun, nostakaa sormet ja varpaat pystyyn mulle! :D Tuntuu ihan mahtavalta, että saan elämään jotakin täytettä ja edistystä! Ehkä mä en olekaan se aikaansaamaton ihmisturhake vaan saan vielä jotakin aikaan! Tää työ tosin on koneen äärellä tehtävää eli osa saattaa ajatella, että helppoa rahaa tulossa pienellä vaivalla. Niin se ei kuitenkaan ole ;) Tää kuulostaa mulle just sellaiselta mitä voisin tehdä täydellä panoksella ilman ajatuksia pakkopullasta! Se on tärkeintä. Meen siis varmaan tänä yönä jopa hymy huulilla nukkumaan vaikka viime päivät ovatkin olleet aika kamalia ja täynnä ahdistusta! Yksi ahdistuksen aihe liittyi jälleen kerran alakerran naapuriin eikä tosiaankaan tullut hyvä mieli, kun olin saanut häneltä pientä postia uuden vuoden jälkeen kotiin tullessani. Tästä lähtien mä en kiinnitä mitään huomiota, enkä tosiaan ala toistelemaan tätä lappusta kuin mantraa! Mä olen hyvä juuri näin enkä noin :)

Whoever is trying to bring you down is already below you

Olipa mahtavaa nähdä myös parasta ystävääni eli siskontyttöä taas! Saatiin puhuttua mieltä vaivanneet asiat halki, hän on aina ollut mulle se rakkain ystävä ja tuki, niin on edelleen eikä sitä muuta mikään! <3

Tuli samaan syssyyn käytyä viihteellä, mutta se ei haittaa sillä hauskaa oli. Myös aiemmin uusi Rockin Corner tuli katsastettua ja olipa positiivinen yllätys aiempaan verrattuna! Tilat näyttivät paljon suuremmilta ja väkeäkin oli paljon enemmän kuin "entisinä" aikoina kun se oli vielä Länkkäri Pub. Kun on vapaa-aikaa taas, niin varmasti tulee pyörähdettyä uudemmankin kerran.

Värjäsin myös hiukseni kuukausien tauon jälkeen. Pelotti, että miten paljon ne tulevat kulumaan mutta ihan hyvät tuli. Mitä ruokahaluihin tulee, niin ne eivät edelleenkään ole olleet edes normaalit. Tänäänkin syödessä paremmin tottakai ne tulivat laattana ulos. Asia alkaa vaivata yhä enemmän mieltä, joten pakko hakea apua jos tilanne ei muutu.

Ongelmia on tullut lisää myös alakerran naapurin kanssa, josta olen kirjoitellut täällä jo useampaan kertaan. Tänään sain kuulla, että hän on mennyt talonmiehelle väittämään, että asunnossani riehutaan. Miten minä täällä tyttäreni kanssa riehuisin? Todennäköisesti lapseton ihminen ei ymmärrä sitä koskaan, että lasta ei voi pakottaa olemaan hiljaa tai saada sitä nukkumaan sormia napsauttamalla. Talonmies kehottikin tekemään virallisen valituksen kyseisestä naapurista, mutta ensin odottelen kirjoittamaani sähköpostiin vastausta uudelta isännöitsijältä. Sen jälkeen viisastuu enemmän, että millä tavalla kannattaisi alkaa etenemään.

Toki mieltä on myös pahoittanut se, että äitiyttäni on tultu arvostelemaan vain somessa näkyvissä olevien kuvien perusteella. Pääsin kyllä nopeasti asian yli, sillä tiedän itse mikä on totuus. On väitetty esim. sitä, että tyttöni istuu päivät pitkät syöttötuolissa tai "häkissä" eli leikkikehässä jota ei täällä enää edes ollut pitkään aikaan! Ihankuin kukaan meistä olisi ihmisenä täydellinen, mutta silti tiedän näiden väitteiden olevan silkkaa paskapuhetta ja oon lapselleni paras mahdollinen äiti! <3 Inhottaa, että tuli näiden väitteiden keskellä pahoitettua muutamien ihmisten mieli, mutta silti itse tiedän mikä on totuus ja se kuka ikinä näitä juttuja on väittänyt, niin toivottavasti tuntee piston omassa tunnossaan. Mä en tosiaan halua kuulla enempää! Ei haittaa, jos muista asioista tultaisiin mussuttamaan, mutta äitiyden arvostelu menee tunteisiin ja pahasti. Kaikesta huolimatta ihanaa joulun aikaa kaikille! <3

Kerrostaloelämästä

Tänään onkin ollut pitkästä aikaa päivä, kun ei ole kuulunut niitä muutamaa kovaäänistä ja kiukkuista koputusta. Tässä on viimeiset pari vuotta muutettuani edesmenneen isäni asuntoon tullut mietittyä järjestyssääntöjä sekä sitä, että millaisia ihmisiä naapurissa oikein voikaan asua.

Itse olen sellainen ihminen, että minulle ei todellakaan tulisi mieleenkään alkaa koputtelemaan naapuriin muutaman kolahduksen perusteella tai sen, että jonkun parvekkeen ovi paukkuu... Mitä sitten vaikka musiikkikin soisi päiväsaikaan naapurissa hieman kovempaa? Saman tien kun muutin tänne, niin eräs naapuri kyttäsi askeliani rapussa ja hänen oven ohittaessani sieltähän kiukkuinen naama alkoi pilkistää... Sain siis valitusta tosiaan siitä, että parvekkeen oveni sulkiessani siitä kuuluu liian kova ääni. Jopa ikkunat kuulemma helisee... Epäilenpä vahvasti, hahah! Naapuri kehotti minua ilmoittamaan asiasta isännöitsijätoimistoon ja sanomaan, että olen saanut asiasta jo valituslapun. Miksi ihmeessä menisin mustamaalaamaan itseäni sanomalla, että olen saanut jonkun olemattoman lapun? Toki hoidin asian nopeasti kuntoon jo seuraavana päivänä ja tuona samana kertana naapuri alkoi jo muistuttamaan siitä, että parkettilattia on sellaista materiaalia josta kolahdukset kuuluvat herkästi naapuriin.

Tämä kyseinen naapuri jo aikanaan muutamia vuosia sitten hommasi isälleni häädön tästä asunnosta ja valitti päiväsaikaan imuroinnista ja miten pyykkikone pitää liian kovaa meteliä. Tämän takia isäni jopa herkkänä ihmisenä meni hommaamaan uuden pesukoneen, ettei tällä ihmisellä olisi enempää valitettavaa. Isäni asuessa tässä tuo naapuri oli ahkera laittamaan isälleni järjestyssääntölistaa postiluukusta ja muokkaamaan niitä oman makunsa mukaan, kuten hiljaisuusaikaa. Itse en ole saanut yhden yhtä lappua. Johtunee siitä, että erään naapuririidan päätteeksi päätin itse kirjoittaa hänelle kirjeen... Kirjeestä kävi ilmi se, että hänen ei todellakaan kannata yrittää talloa minun varpaitani, sillä olenpa tämän kyseisen häädetyn herran tytär eikä ole mahdollista, että muka jokainen naapuri olisi häirikkö. En ole sillä tavalla samanlainen kuin isäni, että olisin tässä asiassa herkkä. Jos ns. sotaa tarvitaan, niin olen valmis! Jos hän ei kestä kaupunkielämän ääniä, niin miksi ihmeessä hän yrittää sabotoida muiden elämää eikä vain yksinkertaisesti muuta itse pois? Joka talossa tuntuu olevan se yksi tyranni.

Ennen tänne muuttoa asuin entisen ystäväni kanssa samassa asunnossa. Meillä oli kieltämättä sen verran villiä menoa niin viikonloppuisin kuin arkisinkin, että silloin olisin ihan hyvin ymmärtänyt, jos joku naapuri olisi tullut oven taakse, laittanut lapun postiluukusta tai jopa kutsunut poliisit paikalle. Toki tuossakin talossa oli se yksi valtias, mutta se oli todella pientä verrattuna tähän nykyisen asuinpaikkani valtiaaseen. Olemme väleissä vielä nykyäänkin.

 Muutaman kuukauden ajan lähes joka ilta on kuulunut koputusta, jos lapseni on tiputtanut kovemman lelunsa lattialle. Toki olen pyrkinyt kellon lähestyessä kymmentä keräämään kovemmat lelut pois ja silloin aletaan jo nukkumaankin. Minkä takia sitten tämä naapuri on alkanut vaan aikaistamaan näitä koputuksiaan ja aikaisin koputusmerkki tulee jo puoli yhdeksän jälkeen? En voi ymmärtää tätä eikä lapsi vielä ymmärrä sitä, että välttämättä kaikki naapurit eivät tykkää kolistelusta eikä hänen tarvitsekaan ymmärtää sitä! Aikanaan viime kesänä ja vielä syksylläkin olin niin ahdistunut, että saatoin kuukaudessa olla omassa kotonani vain muutaman päivän ja kaikki tämän yhden naapurin takia. Hän eksyi jopa soittamaan ovikelloani, kun ei ilmeisesti halunnut jättää lappujaan todistusaineistoksi. En avannut! Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että jokainen saa elää normaalia elämää ja elämänäänet kuuluvat kerrostaloon. Myös minä siis saan elää normaalia elämää. Rehellisesti voin sanoa, että olen valittanut naapurista vain kerran ja kyseessä on juurikin tämä valittajanaapuri. Ilmoitin suoraan isännöitsijätoimistoon hänen toiminnastaan, sillä en todellakaan halua hänen mustamaalaavan myös minua. Muidenkin naapureiden mukaan hän valittaa lähes kaikille. Annan asian jäädä sikseen, jos hänen sabotointinsa rajoittuu vain näihin koputuksiin. Jos hän vielä kerrankin tulee huutamaan minulle mitättömistä asioista kasvotusten, niin silloin laitan varmasti tiedon menemään uudelleen eteenpäin. Periaatteeni on se, että jos minulle ei valiteta, niin en todellakaan välitä muidenkaan ihmisten toiminnasta.

Noh, tästähän tuli tällainen pieni purkaus :D Mitä mieltä te olette siitä, että missä menee ns. häiriköinnin raja? Onko teille valitettu mitättömistä asioista tai millaisista asioista te itse olette valittaneet muille? Olisi kiva lukea muiden mielipiteitä ja kokemuksia näistä asioista!