Tänään oli jälleen kerran aika psykiatrisella poliklinikalla. Menin sinne jännittyneessä fiiliksessä kuten aina. Uskalsin kerrankin ottaa esiin sellaisen lääkeasian, joka mua on vaivannut. Kyse on siis pidempivaikutteisista bentsoista. Sain psykiatrilta lähes täyden tyrmäyksen, että heidän lääkärinsä ei varmaankaan suostu siihen reseptiä kirjoittamaan. Ilmeisesti heidän mielestään on parempi, että popsin päivässä monta lyhyempivaikutteista nappia sekä kahta muuta joista ei ole ollut mitään hyötyä. Varsinkin tuo Ketipinor johon sain viimeksi reseptin, niin ei auta sitten mihinkään suuntaan. Edes Voxran annostusta ei ole vieläkään nostettu. Katsotaan nyt, että muistiko hän varata lääkäriltä soittopyyntöä jotta kuulen mitä hän sanoo asiaan. Jos hänkin siis tyrmää kaiken, niin sitten varaan ajan jostakin muualta.
Tuolla käynnillä oli kyllä itku herkässä sekä kun pääsin pois sieltä. Kyllähän se itku sitten tämän päivän aikana tuli ja meninkin kotiin päästessäni lähes suoraan nukkumaan. Näin painajaisia, kun kaikki tämän päiväiset pettymykset jäivät vellomaan kuin tummana varjona päälle. Olo on tällä hetkellä niin väsynyt ja pettynyt etten pysty edes vuodattamaan enää yhtäkään kyyneltä. Miksi edes itkeä, kun se ei puhdista ilmaa lainkaan eikä siitäkään ole mitään apua? Eniten kaikessa ottaa päähän se, että mä olen kokeillut kaikkia uusia vinkkejä joita olen saanut ahdistuksen hallintaan enkä ole jättänyt yhtäkään käyntiä välistä. Kyse ei ole siitä, että mä en olisi ottanut kaikkea apua vastaan mitä tarjotaan ja lopputulos on siitä huolimatta pyöreä 0.
Tällaisina hetkinä mua todellakin pelottaa, että se epätoivoisuuden tunne iskee niin vahvasti ja teen jälleen kerran jotain harkitsematonta. Mä haluaisin vain olla joskus tasaisella mielialalla enkä pomppia ylä- ja alamäkiä vuorotellen. Se on tullut todettua niin monesti, että jos mulla on muutama aktiivinen päivä niin mä tulen ryminällä alas lähes poikkeuksetta. Kotihommatkaan eivät kiinnosta sitten yhtään, mutta lapsen takia on perussiisteys kaikesta huolimatta pidettävä kunnossa, kun eivät ne hommat itsestäänkään hoidu. Tämän kaiken päälle vielä työt, joskus olen niin loppu.
" Otit minulta auringon, kuun ja tähdet, taivaankappaleet. Annoit tilalle pimeyden, se yötäkin synkempi henkeä kahlitsee. Mihin enää luottaisin, kun omakin ääni tuntuu vieraalta, väärältä. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti