16. huhtikuuta 2018

Kasvettiin yhdessä, vanhettiin yhdessä. Me vastaan maailma tapeltiin yhdessä.

" Se, mitä olimme, olemme nyt. Se, mitä meillä oli, on edelleen. Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä. Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani, kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua, etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi. Ole hiljaa. Sulje silmät. Hengitä. Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi. En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa. "




Ikävä on suunnaton. Mitään ei voinut enää tehdä. Lakun kunto romahti aivan yllättäen todella huonoksi ja sitten suunnattiin taas eläinlääkäriin. Vatsaontelo oli täynnä nestettä kun ultrattiin, tassuissa tulehdus ja nestettä... Tänään sain lisätuloksia viime keskiviikosta ja kyseessä ei ollut Cushingin tauti joka tähän kaikkeen olisi johtanut. Jokin maksassa mille ei olisi voinut tehdä mitään. Oman eläinlääkärin kanssa jutteleminen helpotti, ei tule enää jossiteltua ihan niin paljon, että mitä jos... Mitä jos olisi voinut tehdä jotakin. Mitään ei olisi voinut tehdä enää, sillä Laku olisi kiidätetty suoraan tehohoitoon ja prosentit selviytymismahdollisuuteen olisivat olleet olemattomat. Oon itkenyt melkein koko päivän, tänään se todellisuus iski kaikista pahiten vasten kasvoja etten nää Lakua ei enää ikinä, ei enää koskaan... En oo viiltänyt varmaan vuoteen, mutta nyt mä sorruin siihen. Ei, en saa sillä Lakua takaisin enkä asioita paremmiksi. Kaikki paha olo vaan ajoi mut siihen. Jokainen sekunti on vaikeaa hengittää, en jaksaisi. Vanhuskoira vaistoaa pahan mielen ja seuraa joka askeleella, siinä on yksi syy jatkaa. Mun tehtävä on kuitenkin joskus saattaa sekin pois kunnialla tästä pahasta maailmasta. En olisi uskonut, että asiat menevät näin. Onneksi viimeiset sanat Lakulle olivat ne, että se tiesi että rakastin sitä ja että matka kohti parempaa voi alkaa ilman kipuja. Viimeiset raskaat askeleet on kuljettu <3









10. huhtikuuta 2018

Lakun kunnon romahtaminen ja käynti eläinlääkärissä

Huh, että osaakin asiat keikahtaa nopeasti päälaelleen... Kerroin siis aiemmin siitä, kun käytin Lakun eläinlääkärillä ja kaikki muut veriarvot olivat kunnossa paitsi maksa-arvo oli koholla. Nyt Lakun tilanne on vain huonontunut. Aiemmin painettiin kilometrien lenkkejä ja nyt Laku ei jaksa muuta kuin käydä ulkona tarpeillaan.





Pari kuukautta sitten kun käytiin eläinlääkärillä, niin sovittiin että uusi käynti muutaman kuukauden sisällä jos tilanne ei muutu. Viikko sitten Laku meni todella huonoon kuntoon ja mentiin eläinlääkäriin. Siellä sitten vatsa röntgenkuvattiin ja siellä ei näkynyt mitään kasvaimeen viittaavaa. Olen epäillyt Lakulla olevan Cushingin tauti ja nyt huomenna mennään sitten ottamaan ne kokeet. Lakulle karvattomien läiskien lisäksi on tullut vahvasti lihasheikkoutta. Ruokahalut ja vedenjuonti on ollut kovaa, jotka olivatkin näitä ensimerkkejä sairaudesta. Mahan turvotus on myös vahvasti huomattavissa. Huomenna otetaan Cushingin tauti-testien lisäksi maksakokeet. Enempää en tässä Cushingin taudista kerro, ennen kuin diagnoosi on selvä. Sitten avaan sitä asiaa täällä enemmän mikäli osa ei siitä tiedä. En ollut itsekään kuullut koko sairaudesta ennen kuin etsin netistä tietoa ja lääkärikin oli sitä mieltä, että on todennäköistä että se sairaus on kyseessä. Lakulla oli myös tassuihin tullut haavoja, jotka hoidin pois pihkasalvalla. Tämäkin todennäköisesti sairauden aiheuttamaa, kun iho ohenee.





Mitä kylpyhuoneen lattiaremonttiin tulee, niin tiedonkulku ei ollut liikkunut ja otin sitten yhteyttä isännöitsijään. Tilalle palkattiin uusi urakoitsija ja mun kylpyhuoneen pitäisi olla perjantaihin mennessä toimintakunnossa, jes! Lattiasta tulee tumma mun toiveiden mukaan, sillä joskus kun sitä remontoidaan enemmän niin seinistä tulee todennäköisesti vaaleat. On tässä kyllä tunteet heitelleet laidasta laitaan näiden stressitilanteiden kanssa, mutta nyt vaan yksi asia kerrallaan ja yritän pysyä rauhallisena. Nyt tärkeintä on Laku ja mahdollisen lääkityksen alkaminen nopeasti. Tunteita herätti myös se, kun tuli käytyä isänkin haudalla pitkästä aikaa ja laitettua hautaa kuntoon. Iski aikamoinen ikävä, mutta kyllä sekin tästä taas... Vähän oltiin äiskän kanssa herkillä. Toivotan teille lämpimiä kevätpäiviä! <3 Toinen koirani Lumo on ainakin nauttinut näistä. Toivottavasti ei enää näitä takatalvia pääsisi iskemään!