Uusi estolääke Hortonin syndroomaan eli sarjoittaiseen päänsärkyyn ei ole ainakaan vielä auttanut ja se turhauttaa kamalasti. Viimeksi tänään äkillinen väsymys enteili kamalaa Mr. Horton-kohtausta joka kuitenkin meni ohi suhteellisen nopeasti. Olin todella kiukkuinen! Nyt oon lääkkeiden rinnalle ottanut lakritsijuuren käyttöön eikä se ollut edes niin pahanmakuista mitä mä ehdin jo luulla. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta se on vienyt kivut nopeammin pois kun vaan jaksaa laittaa ne tulille kivun iskiessä. Vielä on muitakin keinoja, mutta kyllä noiden kohtausten aikana tuntuu ihan siltä, että ei näitä kipuja jaksa ja haluaisi vain kuolla pois. Oon pärjännyt ilman rauhottavia jo pitkän aikaa, mutta välillä todella kovat ahdistukset puskevat pintaan. En ole syönyt mitään päivittäisiä lääkkeitäkään. Polin siirsin ensi kuun puolelle, kun mulle iski flunssa. Ensi kuussa mulla on myös toinen lääkärin vastaanotto sairaslomaa varten. Mun pitää yrittää nyt saada lääkeasioita hieman kuntoon ja saatava rytmit kuntoon, että jaksan alkaa tekemään muitakin töitä taas ahkerammin. Jos niitä ei tee, niin iskee kyllä todella huono omatunto vaikken mä kyllä päivisin laiskottele, että olisin täysin tekemättä mitään. Kuitenkin on tytär edelleen kotona, neljä eläintä ja siinä samalla pidän kämppää pystyssä. Nuorin koira on sellainen Horton-koira, että jos se olisi poika niin se olisi varmasti sen nimi. Se ei koskaan jätä mua yksin vaikeassa tilanteessa :D
Äiskällä on ensimmäinen hoito takana, niin sytostaattitiputus kuin kotona otettavat kapselitkin. Keskiviikkona suunnataan keuhkoröntgeniin ja verikokeisiin, torstaina selviää lääkärin vastaanotolla onko hoito toiminut ja perjantaina on sitten mahdollisesti seuraava sytostaattitiputus, jonka jälkeen viikon päästä taas Vinorelbiini-kapselit kotona. Nyt ei auta kuin toivoa parasta! Äiskälle doketakselihoidosta tuli sivuoireina rakkuloita ja tästä hoidosta taas tuntuu nousevan patteja milloin mihinkin. Hommattiin meille ns. sytostaattisukat, jotka laitetaan aika jalkaan kun on hoito :D
Ystävänpäiväkin oli ja meni ja sen jälkeen 16.pvä mun synttärit jolloin täytin jo 25 vuotta. Tuntuu oudolta, kun en tunne itseäni yhtään mitenkään aikuiseksi, ollaan lähellä kolmikymppisiä ja jo puolessa välissä viisikymppisiä, apua! Tyttären kanssa vietettiin molemmat päivät kahdestaan, mutta se kelpasi mulle oikein hyvin :) Ei tee mieli juhlia ainakaan alkoholin parissa, koska Horttoni voisi innostua siitä vielä enemmän.
Välillä on kamalan outo olo, kun en tunne edes tunnistavan itseäni. Herää kysymyksiä, että kuka mä oikein olen yms. Joskus on hyvä olla ja välillä todella paha. Ainakin sen mä tiedän, että mun ei tarvitse tehdä itselleni epämiellyttäviä asioita vaan jonkun muun vuoksi tai että mä en yritä "muuttaa ketään". Ketään ei edes pidä yrittää muuttaa, sen takia lainausmerkit koska kaikkien muutosten pitää loppupeleissä lähteä ihan itsestä. Silloin joku muiden vietävissä oleva ihminen esittää ja siitä ei koidu kellekkään mitään hyvää. Tämä on sellainen yleinen ajatus kaiken suhteen, koska ihmisten, ajatusten ja asioiden pitää olla aitoja tai ei voi päästä mihinkään suuntaan. Se on vieras tunne, kun alat yhtäkkiä miettimään itsesi, kaikkien ja kaiken olemassaoloa että mikä järki tässä edes on? Huonoina hetkinä mun suusta on kuultu se lause niin monet kerrat, että mulle olisi aivan sama vaikka koko maailma räjähtäisi :D Mulla on päässä tällä hetkellä kolme eri aihetta, joista mun pitäisi kirjoittaa ihan omat tekstinsä.
