Being hurt is one of the ways to find your strength

" Etkö nää et himmennät mun sieluu, se sattuu, meis on jotain samaa kaikis.
Kansi pääl, mut sisällä kiehuu, meen karkuun.
En oo paikal, oon piilos teilt kaikilt. "
" Mut kuka vaa pystyy nousee, rumast ankanpoikasestki tulee joutsen,
Se oli alus hauskaa mut ei ne nauranu enää, kun Dumbo oli ainut jotka niist osas lentää. "
" Mä tiiän mitä tarkottaa ku silleen tääl tehää, ihan liian hulluu et siks osa pilven pääl lepää.
Mä selvisin ja haluun et sä koitat peräs, älä ikin kosta kellekkää, se on noidankehä. "
" Vaik sydän palasina taas kotiin palasit, älä provosoidu, hymyilet vaan niille takasi.
Vaik välil laiffi ois paskaa se pitää silti elää, mua kiusattii mut ei kiusata enää. "

Yllä olevat pätkät on otettu Arttu Lindemanin Offline-esikoisalbumin biisistä Offline. Biisi kosketti todella paljon ja nosti pintaan vanhat muistot koulukiusaamisesta, jota kesti monta vuotta. Kiusaaminen ilmeni kuiskutteluna selän takana, luottamuksella kerrottujen asioiden levittelynä, piilovittuiluna ja kampitteluna yms. Tai miltä tuntui, kun ns. kaverit pyysi ulos ja nauroivat räkäisesti perään, kun lähdin kiusaamisen myötä juoksemaan itkien kotiin? No ei kivalta. Se alkoi peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja aloittaessani lukion ensimmäisen luokan jännittyneenä oli positiivinen yllätys, kun ihmiset olivat pääosin uusia eikä mua enää kiusattukaan ulkonäöstä yms! Ala-asteella aloin myös piiloisesti itse kostamaan omia kokemuksiani muille, josta en todellakaan ole ylpeä. Onneksi oon kuitenkin pääosin saanut pyydettyä anteeksi asianomaisilta henkilöiltä ja toivon, ettei se ole vaikuttanut heihin negativisesti myöhemmissä elämänvaiheissa.

Itseeni tuo kiusaaminen jätti niin pysyvät arvet, että vielä nykyäänkin kammoan kamalasti sosiaalisia tilanteita ja kouluaikoina esitelmien pitoa sekä jopa opettajan kysymyksiin vastaamista. En uskaltanut peruskoulussa juuri avata suutani ja halusin olla rauhassa yksin tai niiden muutaman kaverin kanssa. Olimme aina niitä ei-suosittuja. Osalla kiusatuista ei ole ketään, joten koen olevani siinä asiassa onnekas. Sulkeuduin peruskoulun ensimmäisellä luokalla lähes täysin. Lukioaikana pääsin juttelemaan asioista koulukuraattorin kanssa ja sain käyttööni ensimmäisiksi askeleiksi beetasalpaajat, joiden avulla uskaltauduin suorittamaan osan pakollisista esitelmistä. Seuraavaksi sain rauhoittavia, joista oli myös hiukan apua. Toivottavasti myös opettajat ymmärtäisivät, että jollekin ihan normaali vuorotellen vastaaminen voi olla ihan täydellinen kauhukokemus tai ryhmätyöt! Ahdistuin itsekin aivan suunnattomasti, kun kuulin opettajan sanovan, että: "Nyt vastataan järjestyksessä" tai "Nyt otetaan ryhmätyö". Nykyään mua pelottaa ajatuskin uuteen kouluun hakemisesta tai työharjoittelusta yms. Toivottavasti vielä joskus tarjottu apu auttaisi ja uskaltaisin ottaa uusia askelia kohti tulevaisuutta. Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että oon taas täysin lähtöpisteessä eikä ulospääsyä ole. Luulin, että aikuisena on helpompaa, mutta se ei olekaan niin. Vanhat kokemukset kummittelevat edelleen vahvasti mielessä eikä multa ole koskaan tultu pyytämään anteeksi. Mielenterveysongelmani saivat myös alkunsa näistä negatiivista kokemuksista. Muistan tuijottaessani junanraiteita ja ajatellessani, että hyppäämällä junan alle kaikki viimein päättyisi. Onneksi en kuitenkaan tehnyt silloin niin, koska oon saanut elämääni paljon hyviäkin asioita.

Haluun vaan kaikille kiusatuille sanoa, että toivon sydämestäni että pahat kokemukset jäisivät taakse ja elämä jatkuisi positiivisin mielin. En toivo kenellekään tapahtuvan mitään pahaa ettei kukaan joudu samanlaiseen umpikujaan kuin missä mä olen edelleen. En koskaan ollut se, joka olisi kertonut kiusattuna olemisesta kotona tai koulussa, mutta kannustan teitä muita siihen! Olette kaikki ihania juuri tuollaisina eikä kenenkään pitäisi joutua kiusatuksi ulkonäön perusteella tai vaikkapa sen, ettei omista juuri sitä uusinta iPhonea yms! Jos olet luonnostasi ujo, niin sulla on oikeus olla sellainen eikä kenenkään tarvitse tulla pakottamaan sua puhumaan. Tämänkin olen kokenut. Kiusatuille taas haluan sanoa sen, että kiusaaminen on turhin tapa ikinä pönkittää omaa egoaan tai hankkia jotain kunnioitusta. Jos ette välitä jostakin ihmisestä, niin älkää päästäkö suustanne ulos niitä rumia ajatuksia vaan antakaa sen hiljaisen tai teidän mielestänne erikoisen ihmisen istua siellä takapulpetissa aivan rauhassa! Kerran me vaan eletään, ei tuhlata sitä aiheuttamalla kenellekään pahaa mieltä. Artulle kiitokset aivan mahtavasta biisistä ja sen tuomasta inspiraatiosta kirjoittaa tämä teksti! <3 Mikään biisi ei oo pitkään aikaan saanut mulle kyyneliä silmäkulmiin.

Kaikenkarvaiset ystäväni

Paljon on tullut kysymyksiä siitä, että mitä kaikkia karvakavareita omistankaan ja seuraavaksi ajattelin avata sitä asiaa :)

Ensimmäisenä mummokoira Lumo, joka saavuttaa 13 vuoden iän 23.12. Muistan sen siitä, että se oli tavallaan mun 10-vuotis synttärilahja. Muuten unohtuisi, sillä Lumo vaikuttaa välillä innostuessaan aivan pentukoiralta :D Aiempi koira oli samanrotuinen ja siitä luopuminen oli niin kamala isku, että pikkuisena halusin välttämättä samanlaisen ja sopivan tilaisuuden tullessa vastaan... Lumo on siis rodultaan japaninpystykorva ja papereista paljastui, että edesmennyt koirani olisi vissiin ollut sen täti! Lumolla alkoi vuoden ikäisenä nousta paino selittämättömästi, joten tutkimusten jälkeen selvisi, että sillä on kilpirauhasen vajaatoiminta. Nykyään se syö aamuisin 2 tablettia 100mg tyroksiinia ja illalla saman määrän. Painon kanssa kamppaillaan kuitenkin edelleen hiukan. Sen täyttäessä kohtalokkaat seitsemän vuotta se sairastui kohtutulehdukseen eikä ollut varmaa selviäisikö se leikkauksesta. Voi sitä itkun määrää, mutta onneksi toipui täysin! Nykyäänkin voi aivan mainiosti, kun lääkitys on tasapainossa :) Ja sen suurin rakkaus on teltta, joka on koomista! :D

Lakun sain vuonna 2011 aloittaessani toisen lukiovuoden opinnot. Aluksi jännitti, että miten koirat tulevat keskenään toimeen, kun Lumo oli luonnollisesti ottanut kuningattaren paikkansa :D Ei tullut ongelmia, mutta kyllä Lumokin osaa puolustaa vaikkapa ruokiaan tarvittaessa. Lakussa on montaa eri rotua kuten lapinkoiraa, corgia, samojedia ja kultaistanoutajaa. Täyttä varmuutta roduista ei ole, mutta näin mä aina vastaan jos joku kysyy. Lakukin täytti toukokuussa kuusi vuotta vaikka oon muistellut sitä vanhemmaksi! Laku on myös leikattu koira ettei sen kanssa tarvitse kärsiä samoja ongelmia kuin Lumon kanssa. Ja se on siis tyttö vaikka moni erehtyy luulemaan sitä pojaksi! :D

 

Ollessani pieni jouduimme luopumaan kissasta mulla ilmenneen pahan allergian takia. Mutta mitäs minä halusinkaan vuosi Lakun tulon jälkeen kuin kissan? Ensimmäisen päivän jälkeen allegiaoireita alkoi jo puskea esiin, mutta ajattelin vaan sinisilmäisesti että kyllä tämä tästä. Eipä se siitä ja tämän seurauksena puhkesi astma, mutta kissoja en kadu hetkeäkään! Tulen kuitenkin lääkityksen kanssa hyvin toimeen ja oon johonkin aikaisempaan tekstiin tästä asiasta kirjoitellutkin. Kissasisarukset olivat niin suloisia yhdessä, että otin toisen niistä ja äiti innostui ottamaan toisen. Justus täyttää tänä syksynä viisi vuotta ja se on leikattu maatiaiskissa. Luonteeltaan se on erittäin lempeä eikä juurikaan kynsiä paljasta vaan lähtee mielummin itse pois, jos jokin asia ei miellytä.

Leikattu maatiaiskissa on myös toinen kissani joka saapui seuraavana syksynä Justuksen ottamisesta. En alkuun osannut pelätä minkäänlaisia ongelmia, mutta tokihan Justus pomotti pikkukisua aluksi. Pikkukisun nimeksi oon antanut Justiina-nimen, mutta oon aina sanonut sitä pikkukisuksi pennusta lähtien joten muuta nimeä se ei ymmärrä :D Se täytti kesällä neljä vuotta. Luonteeltaan se on erilainen kuin Justus, sillä hän kyllä osaa pitää mitä kummallisempia ääniä suuttuessaan. Sähinää, puhinaa, murinaa, röhkimistä ja pöllön ujellusta nyt ainakin! :D

 

 

En pystyis elämään ilman näitä, nää on just niitä jotka tuo elämään tarkoitusta! <3

Remembering you is easy, I do it every day. Missing you is the heartache that never goes away.

Olipa mukava käydä pitkästä aikaa isän haudalla. Sinne meno on jäänyt lähiaikoina monesti, kun on tullut esteitä eteen :/ Inhottavaa oli huomata, että miten viemäni kukkaköynnös oli viety haudalta sillä aiemminkin haudalta on kadonnut koristekukkia yms. Isäni on haudattu Maunulan uurnalehtoon, joka on todella kaunis paikka! Siellä on myös kattavat kävelyreitit. Isä-ikävä ei katoa koskaan, ainakin hän on aina muistoissa vaikkakaan ei fyysisesti läsnä <3 Etanakin oli eksynyt isän hautakivelle :) Viime viikolla isän kuolemasta tuli neljä vuotta.

All you need is someone who joins in on your weirdness

Voi että kun tuli tönkkö ja angstinen teksti tuosta edellisestä... Jäi harmittamaan jälkeenpäin vaikka totta siinä olikin joka sana :D Siihen tuli pikaisesti kiteytettyä sen hetkiset fiilikset ja miltä jonkin aikaa oli taas tuntunut. Lisäksi totesin taas sen, että alkoholi ei pahemmin enää ole se lemppari vaihtoehto kun haluaa vähän irrotella ja rentoutua. Sen jälkeiset päivät on ihan kamalia, kun muistelee miten sitä on tanssilattioilla ketkutellut menemään ja mitä tyhmää suustaan laukomaan :D No mutta kuka meistä olisikaan erityisen hurmaava kännissä ainakaan selvempien ihmisten mielestä? Tulipahan viikko sitten hiukan otettua, mutta nyt saakin taas jälleen kerran jäädä pidemmäksi aikaa kokonaan pois. Ei sovi näiden mielenterveysongelmien kanssa yhteen!

Muuten on ollut ihan hyvä fiilis, kun pääsi taas takaisin arkirytmiin ja enemmän liikkumisen pariin. Tuli tänään käytyä moikkaamassa Petraa pitkästä aikaa, joka oli tosi kiva juttu kuten viikko sitten Jennan näkeminen! <3 Nää on niitä harvoja ihmisiä jotka pitää mut pinnalla. Terveisiä myös sinne meidän mahtaville epävakaille, wink wink! ;D Se taas on ryhmä, jossa voi olla täysin oma itsensä, jossa kaikki ymmärtävät eivätkä tuomitse mistään. Paras apu siihen, kun sisällä on paljon mieltä painavia asioita ja aina saa tukea. Kiitos, oon löytänyt jotain niin mahtavia ihmisiä! <3 Ja alla olevat ihmiset eivät siis liity tähän ryhmään mitenkään paitsi minä! :D

Loppuun biisi, joka on ihan hirmuisen hyvä!

" Joka keinussa jumalten keinuu,

väliä taivaan ja helvetin heiluu,

hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu. "

Sleep just isn't sleep anymore, it's an escape

Pari viikkoa meni todella mukavasti ja energisesti. Nyt mun on pakko niellä ylpeyteni ja myöntää, että sieltä se huono kausi taas saapui ja mulla ei oo muita sanoja kuin nämä:

 Jos voisi joskus tehdä kerrankin kuten itse haluaa, niin sulkisin puhelimen ja katoaisin johonkin täysin yksin. Oon väsynyt, voimaton ja ärsyyntynyt. Pienikin sana saa mut todella räjähdysherkäksi. Pienikin asia väsyttää mut aivan täysin. Päivän oivallus on se, että pienenä uskoi painajaisten tulevan toteen vain elokuvissa. Nyt tajuan, että elän itse painajaisessa eikä mihinkään pääse pakoon. Ei mihinkään. Taas odotellen, että vieläkö mä jaksan nousta tästä. Ei oo ketään, kuka ymmärtäisi mua täysin tai edes puoliksi. Kukaan ei käy läpi samanlaista elämäntilannetta. Jos jotkut hehkuttavat olevansa kuin sielunsiskoja tai veljiä, niin mä en todellakaan tiedä mitä se tarkoittaa käytännössä! Mulle se ei tarkoita yhtään mitään. Enkä tiedä mistään mitään muuta kuin sen, että oon kyllästynyt ottamaan lava kaupalla paskaa mun niskaan. Ja tää on asia, jolle mä en itse voi mitään. Kuten oon edellisissä teksteissä sanonut, että miten pienistä asioista voi olla onnellinen, niin seison edelleen niiden sanojen takana. Joskus kun tapahtuu liikaa vain niitä huonoja asioita, niin kyllä se vetää maton alta ja kunnolla. Useammin toivon kuolevani kuin koen olevani onnellinen. Tää ei ole blogi, jossa asioita kaunistellaan vaan sanon suoraan miltä musta tuntuu.

Olipa suppea teksti ja luulenkin etten tuu hetkeen saamaan mitään tännekään aikaiseksi. Nyt on se hetki, kun täytyy ottaa itselleen aikaa ja yrittää nousta ylös. Oon aivan loppu.

Surround yourself with positive energy

Huhheijaa että on välillä vaikeaa aloittaa kirjoittamista, kun on mielessä niin monia ajatuksia eikä niitä heti meinaa saada järkevään muotoon :D Tällainen aloitus tällä kertaa, mutta nyt asiaan...

Painoa on tippunut kilon verran muutamassa päivässä mikä on aivan hyvä aloitus tälle kaikelle! Toki tiedän, että se on pääosin nestettä, mutta silti tuntuu hyvältä kun alkaa edes jotakin edistystä tapahtua :) Eilenkin tuli lenkkeiltyä ylimääräistä koirien pakollisten ulkoiluttamisten lisäksi. Oon nauttinut näistä ajoista ihan suunnattomasti ja energiaa on riittänyt hurjasti! Tuntuu siltä, että tekeminen loppuu jopa kesken :D Oon saanut tekemättömät asiat siivoustenkin kannalta tehtyä, niin voi vaan olla. Tekemisen puutteesta huolimatta mua ei siltikään edelleenkään kiinnosta kamalasti olla monien ihmisten kanssa fyysisesti tekemisissä, koska tällä hetkellä päivärutiinien rikkominen tuntuu pelottavalta ajatukselta. En tiedä mikä siinä on, mutta siltä vaan tuntuu! Harvemmin uskallan edes astua ulkomaailmaan enemmälti ilman lääkkeitä.

Lumokin oli tänään surullisennäköinen, kun viimeinkin tuli heitettyä sen vanha teltta roskiin ennen uuden saapumista. Se oli aivan kallellaan ja revennyt pohjaa myöten, joten oli pakko tilata uusi. Lumo varmasti odottaa sitä innoissaan saapuvaksi, kun ei teltan paikalle aseteltu mattokaan meinannut alussa kelvata :D Loppukevennykseksi loppupäässä oleva kuva sekä biisi, yksinkertaisistakin asioista voi iloita vaikkei oliskaan mitään tarkkaa suuntaa elämässä! :D