Kuulumisia ja juttua äidin syöpätaistelusta

Viime kerralla kun kirjoittelin, että odotan neurologille pääsyä ensi kuun alussa niin nyt voin todeta todellakin odottavani! Kipupäiviä on ollut monia ja oon niitä merkinnyt tuohon päänsärkypäiväkirjaan. Ei katkennut kipusarja toiseenkaan kortisonikuuriin. Polilta taas ei ole kuulunut mitään, mutta se ei ole nyt mulle se ensisijainen asia.

Viime viikolla käytiin äidin kanssa lääkärin vastaanotolla syöpäpoliklinikalla ja siitä käynnistä jäi kyllä huono fiilis. Lääkäri ei näyttänyt meille keuhkokuvia eikä kertonut verikokeiden tuloksia. Hän ei osannut vastata juuri yhteenkään kysymykseen ja sitten pamautti sellaisen asian ilmoille, että hänen mielestään nyt olisi tärkeämpää pyrkiä pitämään yllä äidin peruskuntoa ja lopettaa syöpähoidot kokonaan. Hermostuin asiasta ja ihan aiheesta sillä äiti voi hyvin ja pärjää kotona itsekseen. Kaiken päälle lääkäri konsultoi myös kotihoidon palvelua vaikka äiti ei tarvitse sieltä mitään apua. Oli myös virheellisesti kirjoittanut näitäkin tietoja ja eilen sitten kotihoidon palveluja tarjoava ihminen soitti ja varasi tapaamisen täksi aamuksi. Eilen kuitenkin soitettiin sinne vielä takaisin, selvitettiin asiat ja peruttiin koko aika. Asiat kääntyivät viime viikolla kuitenkin niin, että lääkäri suostu aloittamaan viimeksi yhteen kertaan jääneen sytostaattihoidon uudelleen ja äiti sitten saikin sen eilen. Tutkin myös äidin tietoja joista kävi ilmi, että keuhkoissa oleva tulehdus on parantunut ja ettei mitään uusia merkittäviä muutoksia leviämisen suhteen ole tapahtunut. Sydänfilmi oli ok ja verikokeetkin suhteellisen hyvät. Sen takia en voi vieläkään ymmärtää, että miksi lääkäri olisi päätynyt ratkaisuun lopettaa kaikki hoidot. Lohduttaudun kuitenkin sillä ajatuksella, että jos tämä hoito olisi nyt viimeinen mitä heillä lääkärin sanojen mukaan olisi enää tarjota niin sitten pyydämme toisen lääkärin mielipiteen asiaan. Jos sekään ei toimisi niin sitten kyllä suuntaamme yksityiselle hakemaan hoitosuunnitelmaa. Ymmärtäisin, jos äiti olisi huonossa kunnossa eikä tosiaan kestäisi hoitoja, mutta kun ensimmäinenkään sytostaatti ei koskaan lopettanut antamasta vastetta. Yhtäkään kiveä ei jätetä kääntämättä ja äitikin sai tuosta lääkäristä enemmänkin voimaa ja lisää taistelutahtoa. Asiat eivät vaan voi mennä noin.

Äidin asiat ovat siis viime päivinä pyörineet paljon mielessä, mutta täytyy muistaa että vaihtoehtoja on olemassa vielä ja oon niitä oma-aloitteisestikin selvitellyt ja jutellut ihmisten kanssa. Viime viikolla myös väsymys alkoi purkautua, kun oon niin kyllästynyt kipuihin ja siihen etten ole vieläkään saanut juuri ollenkaan kunnolla nukutuksi. Uni ei vaan tule. Se on sitten ilmennyt sillä, että oon esimerkiksi hermostunut ja korottanut ääntäni. Joskus aiheettomasti, joskus myös aiheesta. Oon sitä mieltä, että mullakin on arvoa ja sitä kuvastaakin hyvin lause: "Oman arvon tunnistaminen on onnellisuuden avain."

  Käytiin äiskän kanssa jokin aika sitten leffassa katsomassa Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja ja oli ihan katsomisen arvoinen leffa. Tällaiset pienet asiat piristävät ja oon käynytkin äidin luona nyt melkein päivittäin, kun hoidan esimerkiksi kauppaostokset hänen puolestaan ettei nyt saisi mitään tartuntoja sytostaattihoitojen vuoksi ja saisi ne kunnialla läpi. Oon pyrkinyt edelleen ulkoilemaan, mutta nyt se on jäänyt hiukan vähemmälle kipujen ja voimattomuuden vuoksi. Nyt ei auta kun odotella, jos neurologilta saisi apua ja muutenkin voimia kerättyä. Rytmit on mulle tärkeitä sillä ne auttaa vaikeimpinakin hetkinä pitämään pään kasassa. Mun koiravauvastakin tulee koko ajan yhä isompi tyttö ja nyt sillä on meneillään jo ensimmäinen juoksuaika, hahah!