Let's hope for a better tomorrow

Muutamana päivänä on ollut pääosin aika hyvä fiilis, joten havahduin miettimään ettei nyt vaan pian puhkeaisi se maniavaihe ja sen jälkeen jälleen ryminällä alas. Maanantaina oli psykiatrisella poliklinikalla lääkärin tapaaminen ja hän kirjoitti reseptin olantsapiiniin. En ole huomannut sen helpottavan nukahtamista, mutta kuitenkin sen tarkoituksena olisi myös tasata mielialan heilahteluja suunnasta toiseen sekä vähentää harhoja. Kaikki mahdollisuudet on kokeiltava, jotta joskus saisin vielä elämäni takaisin. Pian pitäisi käydä verikokeissa ja sydänfilmissä. Joinain hetkinä tunnen olevani niin suuresti hukassa etten meinaa edes tunnistaa itseäni. Ääniä kuuleville suosittelen tilaamaan Suomen Moniääniset ry:n materiaalipaketin täältä, sillä siinä oli hyvää asiaa ja allaoleva pätkä on otettu heidän materiaaleistaan:

" Varjoihmiset

Se tunne että sinua katsellaan
Pienet kuiskaukset korviesi juurella
Mutinaa, supinaa, et ihan selvää saa
Mutta tiedät ettei se ollut mielikuvitusta kuitenkaan
Siellä he ovat, varjoihmiset

Se mitä luulit nähneesi silmiesi kulmien alta
Se mikä joskus tuntui pelottavalta
Kuin hahmo yössä, jossain, kaukana, tässä
Hahmon ihmisen ottaa, vaan on jotain tuttua;
kuin vanhassa ystävässä
Sieltä he tulevat, varjoihmiset

Se mikä aiemmin oli kuin kyynelten vuo
Jonka yön morsian sinulle huntunaan suo
On nyt jotain muuta, jotain vanhaa, jotain uutta
Eivät satuta sinua, käännä päätä, silmiä tai suuta
Sillä he eivät tahdo pahaa;
he ovat varjoihmiset

- Salla Sievänen "

Eilen tuli touhuiltua koko päivä siivoillen, puunaten vanhuskoiran turkkia sekä töitä tehden. Tuntuu että energiaa riittäisi vaikka mihin eikä väsytä lainkaan. Tänään tein myös todella monta asiaa joita olen pitkittänyt. En murehdi koko aikaa ja olo on aika rauhallinen jopa. Näistä hetkistä on otettava kaikki irti, sillä aina sitä on tultu alaspäin vaikka olisi ollut miten toiveikas. Nyt on myös Laku päässyt kotiin ja suru on edelleen suuri, päivä kerrallaan kuitenkin eteenpäin. Joka tapauksess toivotan kaikille lämpimiä kesäpäiviä pitkän talven jälkeen! <3

Viime ajan kuulumisia ja äitienpäivä

Oon käynyt nyt pari kertaa psykiatrisella poliklinikalla ja ensimmäisestä käynnistä jäi kyllä todella paha mieli, kun sanoivat että rauhoittavat lääkkeet pitäisi lopettaa kokonaan. Aivan kuin lamaannuin, koska koin että se ei todellakaan olisi varsinkaan tässä mielentilassa millään tavalla hyvä idea ja vieläpä vuosia syöneenä. Olin tosin nyt lähes neljä päivää syömättä niitä ja tuntui kuin olo olisi jollakin tasolla ehkäpä jopa kohentunut. Toinen kerta poliklinikalla oli kivempi, kun puhuttiin lääkeasioista ainoastaan Voxran annostuksen nostamisesta ja mahdollisesta psykoterapiasta. Huomenna on taas meno, saa nähdä mitä tällä kertaa tapahtuu. Kädestäkin on tikit poistettu, mutta sulavat tikit eivät olleetkaan täysin sulaneet joten täytyy niitä vielä itse nyppiä pois. Ruma jälki jää siihenkin, mutta mä en häpeä sitä. Se on merkki, joka kertoo elämän todella raskaista hetkistä. Aina ei voi olla vahva.

Oon miettinyt keinoja millä tavalla saada elämästä tasapainoisempi ja tottakai täytyy pitää kaikista perusasioistakin huolta kuten syömisestä, nukkumisesta ja liikunnasta. Ruokahalut ovat olleet aika vähäiset, mutta ei se pahitteeksi ole kunhan ei jää pysyväksi olotilaksi. Olen tällä hetkellä henkisesti niin hajalla, että mä en todellakaan kaipaa minkäänlaisia ylimääräisiä kuormittavia tekijöitä mun elämään. En epäile enää sanoa mielipidettäni, jos jokin asia ei miellytä. Mä aion elää juuri täysin omalla tavallani ja tehdä kaikki päätökset itse. Jos sitä ei hyväksy, niin mun elämässä ei todellakaan tarvitse olla millään tavalla mukana. En aio jäädä itkemään kenenkään perään, sitä mä olen jo aiemmin elämässäni tehnyt liikaa. Oon niin kyllästynyt ja täynnä vihaa. En voi sietää sitä, että joku pakenee asioita eikä selvitä niitä heti. Hommasin myös uuden puhelinliittymän, jotta saan vetäytyä enemmän omaan rauhaan pohdiskelemaan asioita. Joskus se tekee erittäin hyvää ja piristää, kun ei elä elämäänsä pelkästään luuri kourassa ja katsele elämää vain ruudun läpi. Jos ei siis kuulu päivittäin, niin syynä on tämä ja muutenkaan mulla ei millään riitä aika vastata jokaiseen viestiin, pahoittelut siitä!

Myös pohdinnat terveydenhuollosta aiheuttavat suunnatonta vihaa ja katkeruutta. Mielenterveysongelmistani voin osittain syyttää vuosia kestänyttä koulukiusaamista, mutta kaikki ei selity sillä. Se ei selity edes lapsuudenkokemuksilla, koska mulla oli onnellinen lapsuus. Mutta olin siis jo aiemmin maininnut itsetuhoisista aikeistani, mutta niitä ei otettu todesta. Ne otettiin todesta vasta nyt, kun liian suureksi kasvaneet paineet ajoivat mut tekemään itsetuhoisia tekoja. Pelkään, että asiat jätetään taas kesken ja olen pian samassa tilassa. Joskus on niin epätoivoinen olo, että pelkää ettei tästä voi parantua koskaan. Monesti tulee kysyttyä, että miksi juuri minä? Miksi en voi olla onnellinen ja nauttia elämän pienistäkin iloista? On vain sisäinen tyhjyys ja epätoivo suurimman osan ajasta.

Mulla oli niin paljon asioita mielessäni, mutta kun en tehnyt mitään muistiinpanoja niin kaikkea ei tule nyt kirjoitettua. Joskus kun on omissa oloissaan rauhassa, niin ajatukset vilisevät päässä aikalailla. Kaikki tärkeät asiat pitäisi heti kirjoittaa ylös eli saattaa olla, että tämäkin teksti saa pian jatkoa. Kaikesta huolimatta kaikille äideille oikein ihanaa äitienpäivää! <3 " Kerran on vuodessa sellanen päivä, et haihtuu äideiltä huolen häivä. Kukkia, kakkuja, soittokin riittää, kunhan saan vaan äitiäni kiittää. Ei väliä minkä ikäinen, aina olen sun lapsonen. Paljon olen saanut sulta, siis kiitos ja onnea äiti-kulta! "

Joskus on suurinta reippautta tunnistaa oma jaksamattomuutensa

Olo tuntuu aivan tyhjältä. Tuntuu kuin koko keho olisi raskas, on kylmä ja sydäntä puristaa. Viikonloppuna mun tunteet kävi liiankin ylikierroksilla ja sen seurauksena viilsin käteni auki, että kaikki vaan päättyisi. Loppujen lopuksi havahduin, että mitä mä olen mennyt tekemään ja soitin ystävälleni, että soittaisi mulle apua. Poliisit tulivat hakemaan mut ja viemään päivystykseen. Siellä syvään viiltoon laitettiin tikit ja jo siinä vaiheessa kuulin viisaita sanoja, että kaikki tosiaan olisi voinut päättyä tai hiukankin eri kohtaan viiltäessä olisin voinut menettää käteni, koska se olisi voinut halvaantua. Siellä jutellessani psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa uskalsin viimein kertoa harhoista kirjoittamani tekstin muodossa ja sain lähetteen psykiatriselle poliklinikalle. Lääkäri olisi halunnut tavata mut päivystyksessä silloin, mutta en halunnut jäädä enää tunneiksikaan odottamaan. Olisi laittanut reseptin Ketipinoriin, mutta kieltäydyin. Mukaani sain Ataraxia enkä ole edes kokeillut sitä, koska en usko sen auttavan. En tarkoita ettenkö kokeilisi, sillä kaikki pienikin apu kannattaa ottaa vastaan ja kokeilla. Soitto tuli jo tänään poliklinikalta ja jo huomenna on käynti siellä. Tässä psykiatriselle sairaanhoitajalle näyttämäni teksti:

" Ei auta vaikka laitan kädet korville. Se nauraa yhä kovempaa. Ilkeästi, pilkaten kuinka epäonnistunut mä olen. Se ääni on kuin miehen ääni jostain komediapiirretystä jota en tunnista. Ja se tumma hahmo ilmestyy odotin tai en. Järki sanoo, että se ei ole totta. Mieli silti tietää, että se on totta ja täysin todellista mulle. Se tuijottaa silmät hehkuen ja aistin sen pahan energian. Sen silmät hehkuu, oli yö tai päivä. Lamaudun täysin, koska en voi enää vedota lapsuuden mörköihin, jotka oli sängyn alla. Usein mietin, että onko mun ainut tie päästä siitä eroon, että mua ei vaan enää ole? Pelkään, että se on tullut jäädäkseen. Mä en pysty kertomaan tällaisia kokemuksia ääneen, koska se tuntuu niin nöyryyttävältä. Mä en ole hullu vaikka olen kuitenkin? Olenko mä? Mä en enää edes tiedä miltä musta tuntuu tai mitä mä ajattelen. Sen mä tiedän, että mua pelottaa. "

Nikke Ankaran biisi "Tuuleen" on kyllä aivan mahtava, siinä on samoja ajatuksia kuten:

" Vihaan itteeni asenteella. Mulla ei oo voimii enää valehella. "
" Voisin pyytää anteeks, mut se on liian myöhäst. Jättäny vaan säröjä muihin ku ikä kertyy, oon surulline siitä kaikest mitä tehny. "
" Vannon muuttuvani mut palaan siihe totuttuun, mun maailma on nii synkkä, haluisin olla joku muu. "
" Ei oo kaikki kotona, ku kotona en oo kotona. "
" Pelkään korkeit paikkoi, mut en pääse reunalt. "
" Uus elämä, mut miten must olis uuteen, ku en enää vaa usko, uskollisuuteen. Noiden ilon aiheet tuntuu ikäviltä. "
" Olin niin kauan zombie, nyt en osaa käsitellä. Kai mä oon matkal helvettiin ja nyt vast lämmitellään. "

Mikä mut ajoi siihen tekoon mitä mä tein? Harhat ja ne tunteet mitä mulla on ollut pitkään eikä viiltäminen ollut ensimmäinen kerta. Tämä oli vain niistä se pahin. Tuntuu, että pahoja asioita vain tapahtuu eikä mitään hyvää tule eteen. Olen kyllä lähiaikoina tutustunut muutamiin mahtaviin tyyppeihin, joiden kanssa näitä asioita voi jakaa koska kaikilla meillä on ne omat ongelmamme. Viimeisin romahtaminen oli Lakun kuolema, se oli niin arvaamaton ja syytän siitä itseäni edelleen. Syytän itseäni niin monesta asiasta. On kuitenkin myös niitä asioita, joiden vuoksi jatkaa. Järki sanoo niin, tunteilleen ei vaan voi järjestä huolimatta mitään.

Äiti haki mut sieltä poliklinikalta ja seuraavana päivänä mä menin äitin mukaan kuulemaan lääkäriltä tulokset koskien keuhkosyöpää. Saatiin todella iloisia uutisia, että syöpä on edelleen pysähdyksissä ja seuraava kontrollikäynti onkin sitten vasta elokuun aikana! Tämä jos mikä on ihana asia <3 Olin äitin luona pari päivää ja tänään tulin takaisin kotiin ja siivosin. Soitin Lakun uurnasta ja se on mahdollisesti huomenna haettavissa. Soitin myös valmiiksi ajan tikinpoistoon, että sain kevennettyä mieltäni hoitamalla asioita ajoissa pois alta. Nyt musta tuntuu, että haluaisin vaan mennä peiton alle lämpimään ja katsoa vaikka jotakin hömppää, että tämä pahin ahdistus tasoittuisi. Kaikesta huolimatta toivotan jokaiselle hyvää Vappua vaikkakin myöhässä kaikesta johtuen! <3 Loppukevennykseksi mun kylppärin lattiakin on jo ollut jonkin aikaa valmis, niin ei sekään enää hankaloita arkielämää :D