21. huhtikuuta 2019

Valot pimeyksien reunalla ovat toisinaan himmeitä ja harvassa

Arki on mennyt omalla painollaan ja tyttäreni Mia-Marianne pääsi tänään ensimmäistä kertaa kokeilemaan vesivärejä. Innostui maalaamaan useammankin taideteoksen hienosti. Äiskän luona laiteltiin vähän pääsiäiskoristeita aiemmin ja Mia-Marianne pääsi vähän avustamaan herkkujen teossa. Hänestä on kasvanut iso pieni neiti ja nykyään jo tykkää vähän, että hiuksia laitetaan tai lapsille suunnattuja korvakoruja korviin. Muumi-"takkusuihkeen" avulla on alkanut jopa pitämään hiuksien harjaamisesta ja muutenkin niiden laittamisesta vaikka ennen ei olisi millään antanut koskea hiuksiin millään muotoa paitsi silityksen merkeissä. Mia-Mariannella oli myös jokin aika sitten 3-vuotis hammaslääkäri ja yllättävän hienosti meni. Pelkäsin jo valmiiksi, että antaako lainkaan vilkaista suuhun mutta innostui heti kehotuksesta kiipeämään tuoliin ja laittoi innoissaan lasit silmille. Pikku hiljaa antoi myös suuhun vilkaista ja hammaslääkärin pestä hänen hampaansa. Siellä käytiin läpi ruokailu- ja hampaidenharjaustottumuksia yms. Kesällä käydään vielä uudemman kerran. Kerroin siellä, että kotona on välillä aikamoista taistelua että antaisi hampaansa pestä. Tärkein vinkki oli se, että ei pidä antaa periksi enkä kyllä ole antanutkaan enkä tule antamaan. Aprillipäiväkin oli ja meni, oltiin tylsiä eikä huijattu ketään tai keksitty muita ilkeyksiä, hahah! Petraa tuli nähtyä myös aiemmin ja se oli kyllä niin tytölle kuin itsellenikin mukavaa. Edellisestä näkemisestä oli kulunut kyllä oma aikansa.
 













Kävin myös jonkin aikaa sitten psykiatrisella polilla tapaamassa lääkäriä ja siellä Lyricaa nostettiin yhden kapselin verran ja aloitettiin uusi päivittäislääke vakava-asteiseen masennukseen nimeltään Brintellix. Se on suhteellisen uusi lääke ja päivittäin olen sen muistanut ottaa. Nyt olen syönyt sitä hiukan yli viikon verran ja tuntuu, että ainakin pahimmat ahdistuksen kärjet ovat saaneet kyytiä. Sain varmuuden vuoksi myös reseptin pieneen annokseen Olanzapinia, koska kerroin harhoista joita mulle oli alkanut pikku hiljaa ilmaantua. Epäilen, että stressi toi ne mukanaan koska nyt en tarvinnut lääkitystä niiden loppumiseksi. Viimeksi pienehkö kuuri Olanzapinia auttoi niihin. Sairaslomaa on nyt kesäkuun alkupuolelle asti ja saa tavallaan hengähtää, että ei ainakaan tarvitse muiden stressin aiheiden lisäksi stressata töistä. Puhkesin itkuun aivan täysin lääkärin edessä. Sama juttu mulla kävi aiemmin, kun olin käynyt labrassa. Siellä odottaessani jonkinlainen paniikki iski eikä sellaista reaktiota saanut estettyä millään vaikka olin ottanut lääkkeetkin. Neurologi soitti siis samana päivänä kuin kävin psykiatrisella polilla ja sain kuulla ettei verikokeiden, sydänfilmin yms tulokset estäisi Litiumin aloitusta estolääkkeeksi Hortoniin. Vajaa kuukauden päästä on aika päänsärkylääkärille. Kesän aikana on myös erikoistuvan lääkärin vastaanotto ja noihin käynteihin asti on pidettävä päänsärkypäiväkirjaa. Neurologi sanoi tarvitsevansa myös psykiatrisen poliklinikan lääkärini virallisen suostumuksen Litiumin aloittamiseen, koska sitä käytetään kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa. Olisi aika harmi, että jos se olisi hyvä lääke Hortoniin, mutta vaikuttaisikin negatiivisesti mielialaan.








Olin aiemmin äiskän mukana verikokeissa, keuhkoröntgenissä sekä tt-kuvauksessa. Tämän viikon alkajaisiksi oli lääkärin vastaanotto syöpäpolilla ja selvisi, että nykyinen hoito auttoi vaan ensimmäisellä kerralla pienentämään kasvainta ihan aavistuksen. Kahden muun hoitokerran jälkeen kasvain oli ottanut kasvuvauhtia ja seuraavana päivänä käytiinkin aamusta jo verikokeissa, että päästäisiin aloittamaan immunologinen hoito mahdollisimman pian. Se ei ole sytostaatti vaan lääkkeellä saadaan oma keho taistelemaan syöpää vastaan. Äidille todennäköisesti aloitettava lääke on nimeltään Tecentriq (atetsolitsumabi). Äiskällä jotkut lääkkeen tehoamiseen liittyvän prosentit jonka nimeä en muista, olivat yli 50% joka on hyvä. Nyt ei auta kuin toivoa, että tämä olisi se hoito joka lähtisi auttamaan! Äiskän kanssa ollaan myös katseltu hänelle muutoksia ruokavalioon sun muuta, joka voisi olla avuksi myös tämän kaiken keskellä. Herkuteltiin kakulla, mutta nyt päätettiin molemmat jättää herkut sikseen.






Aiemmin sanoin, että Petran näkeminen teki hyvää niin minulle kuin tytöllekin. Ei ole kauaa aikaa kun mietin, että milloin viimeksi olisin oikeasti tavannut mun ystäviä tai edes kavereita. Ennen Petran tapaamista vähän aikaa sitten, niin sukulaisten/perheen lisäksi ulkopuolisen ihmisen näin viime vuoden joulukuussa. Siitä alkaa olla pitkä aika, joten kyllä munkin on aika jossain vaiheessa ottaa itselleni aikaa ja katsoa, että lähteekö reissuun vai keksiikö jotain muuta. Ei tää ihan näinkään voi mennä, että mä en todellakaan näe ketään. Alkaa tuntea itsensä aika erakoksi tätä menoa, mutta kun ei useimmiten vaan huvita kun ei ole jaksamista. Se mitä mä kaipaan, on nimenomaan sellainen tasapaino etteivät tilanteet koko ajan muutu eikä tule minkäänlaisia yllätyksiä niin hyvässä kuin pahassakaan. Sillä tavalla tavallaan saa kerättyä sitä energiaa ja pystyy suunnittelemaankin päivää pidemmälle. Tällä hetkellä mä en todellakaan jaksa. Yksi puoli mikä mussa on muuttunut, niin on se ettei koko ajan tarvitse olla menossa vaan mä olen tyytyväinen ihan vaan vaikka tyttäreni kanssa. Se on yksi harvoista, kauniista asioista tässä maailmassa joka on muuten aika karu ja kylmä paikka. Tyttären turvaksi tuli hommattua toinenkin lemmikkiportti, koska Mia-Marianne on saanut ideakseen yrittää availla ikkunoiden kahvoja ja se on todella vaarallista.





Aurinko alkaa paistamaan yhä aikaisemmin ja laskee yhä myöhemmin, huomaa että kesä on tulossa. On päässyt ulkonakin kävelemään jo ilman takkia, joten toivottavasti myös kesästä tulee lämmin muttei liian lämmin! Jos mietin juuri tätä hetkeä, niin mä voin suhteellisen hyvin. Vähän ehkä väsyttää, mutta ei ahdista paljoa jos ei keskity ajattelemaan ikäviä asioita vaan pelkästään tätä hetkeä. Pian olisi kuitenkin yritettävä unia, että jaksaisi aamulla herätä suhteellisen aikaisin ja pitää jonkinlaista unirytmiä yllä. Tänään mä nousin sängystä vasta kolmen aikaan vaikka en siihen asti nukkunutkaan. Aamuyöstä käväisi yksi kivuliaimmista Hortoneista joita on melkein joka päivä ainakin kolme jonkin tasoista kipukohtausta vuorokaudessa. Se on väsyttävää, koska aina jää suunniteltuja asioita tekemättä kun kipu iskee ja lujaa. Ahdistuksen kurissa pitämiseksi tykkään näperrellä aina jotain ja koiratkin pesin siinä sivussa. Äiskän koiraa Upia olen välillä ulkoiluttanut ja on mahtavaa, että kaikki eläimet niin mun kuin äiskänkin tulevat toimeen keskenään. Mun mummo täyttää huimat 90 vuotta, niin laitettiin hänelle kortti matkaan <3 Valitettavasti paikalle ei päästä, mutta ollaan kyllä juhlissa hengessä mukana.