Yösyöttö-elokuva

Tänään olikin pitkästä aikaa leffapäivä ja käytiin katsomassa Korjaamo-nimisessä paikassa elokuva nimeltään Yösyöttö. Sitä ei esitetä ollenkaan Finnkinon teattereissa. Yösyöttö kertoi isästä, joka jää kaksin vastasyntyneen vauvansa kanssa vaimon lähdettyä suoraan synnytyssairaalasta Espanjaan karkuun perhe-elämää. Se oli hauskaa komediaa vaikka todellisessa elämässä tuollainen tilanne olisi aivan kamala! Nauraa saatiin ja äiskä tykkäsi leffasta kovasti :) Hän ehdotti sen katsomista silloin, kun käytiin edellisen kerran leffassa katsomassa osittain äiskän kotikulmilla kuvattu Saattokeikka-elokuva. Yösyötöstä näytettiin silloin mainoksia. Seuraavaksi suunnitelmissa on käydä katsomassa uusi Tuntematon sotilas.

Otettiin ennen leffan alkua yhdet greippilonkerot. Yleensä aina julkisissa paikoissa mulla iskee kamala päänsärky ja niin se iski nytkin leffasta pois päästyämme. Otin sumatriptaania ja oksikodonia sekä pahoinvointilääkettä. Meni onneksi ohi! Saattaa olla osittain syytä tuossa greippilonkerossa, sillä en muista montakaan kertaa milloin olisin juonut sitä ilman päänsärkyä. Muutenkaan lääkitysten kanssa ei saisi alkoholia nyt ottaa ja osassa on greippi kielletty, mutta tuli tuo 0.33l lasillinen otettua. Tyttö on ollut koko viikonlopun hoidossa vaarinsa luona ja hyvin on mennyt. Oon nyt päättänytkin, että tyttö saa olla siellä kerran kuukaudessa kokonaisen viikonlopun. On ihanaa, että hänen vaarinsa hoitaa häntä innolla eikä se ole hänelle millään tavalla pakkopullaa. Jos hän ei hoitaisi tyttöä, niin en saisi kyllä käytännössä ollenkaan vapaa-aikaa. Onneksi on tuollainen ihminen olemassa! Mietin juuri myös sellaista asiaa, että miten sitä ennen veti perseet olalle aina kun oli mahdollisuus, mutta nyt se ei ole käynyt mielessäkään. Oon tainnut oppia jotakin ja kasvaa henkisesti, joten mulla on oikeus olla jopa hiukan tyytyväinen itseeni ;) Ulkonäköön en ollut tänään tyytyväinen, joten ei-valokuvauksesta-tykkäävä äiskäni saa edustaa ;D

Fiilis on ollut suhteellisen hyvä, tosin välillä pieni ahdistus iskee ihan pienistäkin jutuista. Myös pientä epätodellisuuden tunnetta on ollut, koska välillä tuntuu etten tiedä kuka olen tai millainen mä olen. Vaikeaa selittää, mutta tuntuu kuin mä vaan toimisin tehden asioita tiedostamatta sitä jollain tasolla. En osaa vastata kysymykseen, että kuka minä olen? Sekavaa tekstiä, mutta pointti on se että välillä todellisuuden rajat eivät ole selkeät. Joutuu ihan pysähtymään miettimään :D

Huomenna tyttö tulee takaisin kotiin ja odotan sitä jo nyt innolla! Varmasti neidillä on paljon asiaa, kun yrittää selittää että mitä hän on puuhaillut viikonloppuna :) Onpa ollut outoa, kun ei ole ollut sellaisia tiettyjä päivärutiineja mitä meillä tytön kanssa aina on. Nyt ei ole tarvinnut huolehtia siitä, että onko iltaisin valot tarpeeksi hämärällä, tyttären tarvikkeet lähellä yms :D Itkuhan siinä tietenkin taas meinasi tulla, kun tyttö lähti reissuun mutta tekee se omakin aika välillä hyvää. Ei tarvitse kantaa huolta muista kuin itsestään vaikka toki olen viesteillyt, että miten tytöllä on mennyt siellä. Sydäntä lämmittää, että kaikki on hyvin ja hänellä on muitakin ihmisiä ympärillään jotka hänestä välittävät <3