Mikä muutti mun elämän 26.1.2016?

Nyt siis siihen aiheeseen, kun lupasin kirjoitella enemmän tyttärestäni. Oon pitänyt hänet someista piilossa lukuunottamatta Facebookkiin lisäämiäni kuvia, jotka näkyvät vain kaverilistallani oleville. Syynä on ollut se, etten oo oikein osannut pähkäillä sitä, että julkaisenko hänestä mitään vai otanko sitten varovaisemman linjan. Kukapa meistä tykkäisi sellaisesta, että tullaan arvostelemaan esim. omia kasvatustapoja? En ainakaan minä. Nyt pitkään miettineenä näitä asioita oon tullut siihen tulokseen, että miksipä en voisi kirjoitella lapsiarjesta, kun se kuitenkin on mun elämässä aika keskeinen asia eläinlaumani lisäksi :D Kuvia ihanasta pikkutytöstäni myös riittää, sillä tottakai sitä on halunnut ikuistaa lähes jokaisen hänen uuden kokemuksensa varsinkin :)

Mia-Marianne Suometar syntyi melkein kaksi vuotta sitten eli 26. tammikuuta 2016. Mentiin siis hiukan odotusajan yli, kun laskettu aika olisi ollut 20.1. Raskausaika meni ainakin näin "aika kultaa muistot" sananlaskua käyttäen suhteellisen mukavasti. Ainoastaan aloin kärsiä rajusta pahoinvoinnista ja oksentelusta jo lähes ensimetreiltä lähtien. Toki raskauteen kuului myös ajoittainen kova väsymys, mutta se ei haitannut koska oon kova nukkumaan muutenkin :D Ainut negatiivinen kokemus oli se, kun neuvolassa sydänääniä kuunnellessa ne eivät kuuluneetkaan täysin selvästi ja tottakai lähdettiin samalta istumalta tarkempiin tutkimuksiin. Mitään hätää ei kuitenkaan ollut, mutta itku siinä pelkotilassa kyllä tuli!

Oltiin koiralaumoineni äitini luona varmaan vuoden 2015 joulusta asti, sillä pelotti synnytyksen alkaminen. Äidillä kuitenkin on ollut kokemusta niin minusta kuin siskostanikin, joten se toi turvaa. Raskausaikana tuli katsottua julkaistuja Salatut elämät-bokseja ja niin sitten synnytystä edeltävänä sunnuntai-iltana tapani mukaan toivotin äidilleni hyvät yöt ja sanoin meneväni vessan kautta katsomaan taas Salkkari-jaksoja. Eipä niitä sitten katsottukaan, kun vessaan mennessäni mulla ei tullut lapsivedet vaan veret! Äitini ja lapsen isä tuntuivat menevän paniikkiin enemmän kuin minä ja he soittivatkin sitten Naistenklinikalle jonka aikana kävin pikasuihkussa. Onneksi aiemmin illalla oli tullut tarkastettua sairaalalaukku.

Ystäväni Petra vei meidät Naistenklinikalle. Siellä sitten kuunneltiin vauvan sydänääniä ja ultrattiin, mutta selvää syytä ei verenvuodolle koskaan saatu. Ennen verenvuodon tuloa mua oli supistellut hiukan, mutta ei pahasti. Toimenpiteiden jälkeen mulle sanottiin, että mun täytyy jäädä sinne yöksi ja lapsen isän sekä Petran täytyy lähteä. Iski kamala pelko, sillä en ollut vielä koskaan joutunut olemaan sairaalassa ja nyt mä jäisin sinne yöksi. Mut kärrättiin paareilla huoneeseen, jossa sain onneksi olla yksin. Yöksi mulle annettiin 1g Panadolia supistuksiin ja viriteltiin laitteet vauvan sydänäänten kuuntelua varten. Yritin siinä sitten ajankulukseni järjestellä sairaalalaukkuani, mutta tottakai mulle tultiin sanomaan, että nyt ei saisi liikkua kovinkaan vaan täytyisi yrittää nukkua. Mua käytiin muutaman kerran yön aikana katsomassa ja kysymässä, että onhan kaikki hyvin. Odotin seuraavaa päivää, sillä silloin koittaisi vierailuaika!

Aamulla mut siirrettiin taas eri huoneeseen ja mulle annettiin luettavaa synnytyksen käynnistämisestä. Se käynnistettiin ja sen jälkeen lapsen isä tulikin paikalle. Ei muuta kuin odottelua, että jotain alkaisi tapahtumaan. Iltapäivästä mua alkoi supistella iltaan asti todella pahoin ja pelkäsin, että lapsen isälle tultaisiin ilmoittamaan vierailuajan päättymisestä. Olin kamalissa kivuissa ja aina mulle tyrkytettiin vaan 1g Panadolia, joka ei auttanut mihinkään. Viimein sain kipulääkepistoksen ja tiedon, että pääsisin synnytyssaliin. Huokaisin helpotuksesta, sillä lapsen isänkään ei tarvinnut luonnollisesti lähteä mihinkään. Itken harvoin ja päivän aikana kävin muutaman kerran wc-tiloissa itkemässä kivusta!

Synnytyssalissa sain ilokaasua, jonka avulla kivut tuntuivat lievemmiltä. Seuraavana päivänä sain muutamaan otteeseen epiduraalia sekä ohjeistusta ja vinkkejä synnytykseen. Kävin myös kuumassa suihkussa, joka helpotti hiukan. Ennen päivä kahta alkoikin tapahtua ja ponnistusvaihe kesti puoli tuntia, kun tyttö oli maailmassa. Painoa hänellä oli 3220g ja pituutta 47cm. Hän ei juurikaan itkenyt ja oli maailman kaunein asia mun silmissä. Synnytyksessä mulla murtui häntäluu ja kipu kestikin seuraavat pari kuukautta pahana. Tyttö syntyi tiistaina ja äitini kävi katsomassa häntä sairaalassa seuraavana päivänä. Torstaina pääsimme lähtemään kotiin pyynnöstäni, kunhan lastenlääkäri oli tarkastanut vauvan ja suunnistimme jälleen äitini luokse. Ystäväni Petra toimi jälleen hovikuskinamme :D Kätilö oli paras mitä toivoa saattaa ja voimaa antoivat myös perheeni ja ystävieni lähettämät viestit. Äidistäni oli suuri apu aiempien kokemustensa takia sekä sen, että mulla murtui häntäluu. Äiti opasti hienosti tyttäreni hoitamisessa, sillä ennen omaa lastani lapset olivat olleet mulle täysin vieraita ja outoja asioita. En vaan ollut koskaan ollut pienten kanssa tekemisissä eikä siihen kyllä ollut aiemmin kiinnostustakaan :D Tää tytär antoi paljon tarkoitusta ja iloa mun elämään.

Tämmönen oli siis mun synnytyskokemus tiivistetysti :D Loppuun vielä pieni kuvakooste kuukausista 1-6 <3