Mirtazapinin lopetus

Tänään olikin ahkera päivä ja tuli hoideltua asioita, huomenna jatkuu! Tuli käytyä Mäkissä, sillä Mirtazapinin lopetettuani ruokahalut katosivat lähes täysin. Toki tuli myös ostettua vähän herkkuja, että edes joku menisi alas. Lääkkeen kanssa ruokahalut olivat välillä aivan valtavat ja tuntui kuin olisin syönyt lähes koko ajan jotakin :D Keskivartalossa on vararengasta, joten pieni syömättömyys ei ole pahasta. Tuntuu kyllä oudolta, kun nykyään saa jopa muistuttaa itseään syömisestä. Näläntunnetta ei vaan yksinkertaisesti ole ja useimmiten jopa ällöttää ajatella ruokaa. Täytyy vielä lääkärin kanssa pähkäillä sitä, että olisiko pienempi annos mirtatsapiinia hyväksi tuon uuden Zybanin rinnalla. Yöt ovat nykyään unettomia, sillä unta on vaikeaa saada. Mirtazapinin kanssa se onnistui hyvin. Sen lääkkeen teho kuitenkin heikkeni mielialan kohdalla :( Vielä en ole siis Zybania aloittanut, sillä haluan selvittää vielä muutamia asioita ja saada mieltä painavia juttuja mahdollisimman paljon hoidettua, jotta tupakanlopettaminen olisi sitten se ykkösjuttu ja motivaatio olisi korkealla! Tämä kuitenkin tulee tapahtumaan pian, sillä aika moni juttu alkaa pääosin olla aika mallillaan.

Vielä pitäisi käydä jouluostoksilla ja huomenna jatkuu shoppailu muutenkin. Tavallaan odotan joulua, koska parhautta on se yhdessäolo ja jospa se jouluruokakin sitten maistuisi ;) Lyhyt teksti, mutta tuli ainakin nuo pointit esiin että mitä Mirtazapinin lopettaminen on tuonut tullessaan! Ja ei, toinen kattini ei ole noin lihava miltä kuvassa näyttää :D

How are you? Fine.

Levoton ja ahdistunut olo, koska huomenna aamusta on aika lääkärille. Tottakai silloin iltaa vasten ei meinaa väsyttää millään. Siellä siis on tarkoitus kirjoittaa jokin resepti avuksi tupakoinnin lopettamiseen. Muutenkin nykyinen mielialalääkkeeni on alkanut menettää tehonsa. Ja tämä teksti sisältää niitä ankeita ajatuksia, joten kaikkien ei välttämättä kannata jatkaa lukemista. Alla oleva teksti on kirjoitettu "räjähtävässä" mielentilassa, jolloin tekee mieli itkeä ja polkea jalkaa kuin pieni lapsi. Nyt alkaa jo helpottaa... Pari tuntia tässä on mennyt taas ihmetellessä ja tekstiä muokatessa, sillä tajusin etten voi julkaista kaikkia niitä ajatuksia mitä aiemmin pyöri päässä :]

" Pää painuksissa mainitsi hän kerran

murheistaan

Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?

Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju

nukkui pois "

" Hetken aikaa kesällä olinkin tyytyväinen uusimpaan lääkkeeseen, kun se vaikutti tehoavan. Annostusta nostettaessakaan se ei enää tunnu auttavan. Nyt ei kyllä pahemmin ole ollut kovin positiivinen mieliala vaan oon lähes koko ajan joko näkyvästi tai näkymättömästi vihainen enkä edes tarkalleen tiedä miksi. Varsinkin viikonlopun aikana iski ihan kamala alemmuuskompleksi etten oo tyytyväinen itseeni ollenkaan ja toivon suurimmalle osalle ihmisistä pahaa. Päässä vilisee ihan järkyttäviä mietteitä siitä, että miten voisin vaan kostaa asioita ja tehdä pahaa, jopa tappaa, koska kukaan ei ansaitse onnea jos en minäkään. Miksi muut kykenevät elämään elämäänsä eteenpäin ja mä vaan poljen paikallani? Jopa äänet käyvät korviin... Ihmisten huokailut, purkan mässytys, pöydän rummuttaminen... Tekis vaan mieli vääntää jokaisen niskat nurin. No ehkä ei kuitenkaan, mutta nää on niitä ajatuksia jotka puskee päähän ihan tahtomattakin. Tälle ääniherkkyydelle löysin sentään viimein nimityksen ja se on misofonia. Se oikein puhkeaa kukkaansa, jos on muutkin asiat perseellään :D Oon jopa tietoisesti välttänyt alkoholia paljon enemmän kuin ennen. Siitäkään ei ole ollut apua, turhauttavaa.

Viime päivinä on mennyt lääkkeitä yhä enemmän ja sekin tuo vaan pienen, hetkellisen helpotuksen. En tunne itseäni levänneeksi vaikka olisin nukkunut kellon ympäri. En halua herätä tähän todellisuuteen. Tottakai haluaa edes yrittää ajatella positiivisesti, että jospa huomenna löytyisi parempi lääke. Se vaan on todella vaikeaa. Lääkkeitäkin on tullut kokeiltua sen verran monia, että alkaa usko loppumaan. Haluaa uskotella itselleen, että tää maanpäällinen on sitä helvettiä ja vetämällä itsensä narun jatkoksi ei enää tarvitsisi tuntea tätä tuskaa, pakkomielteisiä pahoja asioita jotka pelkään huonoimpina hetkinäni tosissani toteuttavani. Ei vaan olisi enää mitään. Miksi tää ihmiskunta on olemassa? Miksi mä olen täällä? Miksi mielenterveysongelmat on olemassa? Niin paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia.

Kun mun päässä vilisi tämmöisiä ajatuksia jo 10 vuotta sitten, niin silloin olisi voinutkin vedota siihen, että se on "teiniangstia". Ei se sitten koskaan mennytkään ohi vaikka niin lupailtiin... On kokeiltu ilman lääkkeitä, lääkkeiden kanssa ja psykiatrilla käyntejä. Seuraakin se tuttu kysymys, että miksi juuri minä? Miksi näiden juttujen on oltava niin vaikeita, että oon tuhonnut monta ihmissuhdetta ja varmasti tuun tuhoamaan yhä lisää? Oon yllättynyt ja onnellinen siitä, että on muutama joka on ns. kaatanut ne seinät mun ympäriltä minne yritän itseni lukita eikä oo kaikista mun tyhmyyksistä huolimatta jättänyt mua yksin. Joskus vaan pelkään, että mitä jos mä en jaksakkaan enää yrittää. Mulla ei oo kuin yksi toive ja se on se, että saisin olla edes hetken aidosti onnellinen. Ei aina pelkkää keinotekoista lääkepöhnää. "

One day or day one. You decide.

Nyt on itse festarilippukin hankittu Turkuun menoa ja Aurafestiä varten, jeij! Reissu muualle näiltä tutuilta kulmilta tuntuu mukavalle vaikka onkin pieni jännitys päällä. Tää on sellainen reissu joka on ollut ajatuksen tasolla jonkin aikaa, mutta tänään se vasta alkoi muuttua todelliseksi, kun kaikki liput on valmiina :) Oon täpinöissäni vaikka paluuaamuna oon varmasti taas aivan raato!

Tää reissu tulee myös olemaan pienimuotoinen askel muutokseen, sillä aion sen jälkeen keskittyä aika täysillä ihan vaan normaaliin arkeen, tyttäreeni ja lemmikkeihini. En aio suunnitella enempää puuhaa, sillä tää reissu tulee riittämään taas hetkeksi aikaa ja käytiin viime viikonloppuna äiskänkin kanssa huvittelemassa ennen kuin hänellä oli maanantaina ensimmäinen sytostaattihoito. Hän sai rajuina jälkioireina mm. pahoinvointia ja oksentelua, onneksi nyt jo alkaa olla parempana!

Aion jättää alkoholin nyt joksikin aikaa kokonaan pois ettei edes sitä paria siivousdrinksua yms :D Myös tupakan lopettaminen täytyy ottaa tosissaan tavoitteisiin, sillä siitä ei hyödy yhtään mitään ja myös tupakkamorkkista voi oikeasti kokea, ainakin minä! Yksi pieni, mutta hyödyllinen tavoite olisi myös lopettaa tuo inhottava jatkuva puhelimen räplääminen, sillä se on ketuttava pakkomielle. Aina täytyy sitä vilkuilla vaikka tietäisi ettei ole tullut mitään tärkeitä viestejä yms. Muutenkaan en voi muiden seurassa sietää, että toinen/toiset ovat koko ajan puhelimet kädessä, jos haluaisi oikeasti keskustellakin ja vastaus on: "Ai mitä?"

Toiset lähtee ja toiset jää mitä mieltä he ovatkaan mun kaikista tulevista niin pienistä kuin isoistakin päätöksistä. Nyt vaan reissua odotellen ja leväten ennen sitä! <3

You're not smoking cigarette, it's cigarette that's smoking you

"Ensin tupakka ja sit mä..." teen sitä ja tätä on aika yleinen lause, jonka mun suusta kuulee. Harmittaa ihan suunnattomasti etten mä ole vieläkään onnistunut lopettamaan tupakointia! Alaikäisenä sitä tuli kokeiltua muutamia kertoja enkä alkanut heti täysi-ikäisyydenkään koittaessa polttamaan.

Pikkuhiljaa se kuitenkin eteni juopotteluiltoina siihen, että tuli ostettua pieni aski jota oli tarkoitus kuluttaa vain sen illan aikana. Aluksi se onnistuikin, mutta sen aikaisen kämppikseni kanssa asuessani hän houkutteli mua polttelemaan tupakin aina silloinkin jos joku asia otti päähän. Toki myös tuttavapiiriin alkoi kuulua yhä enemmän polttavia tuttuja ja tuo tupakointi muodostuikin siinä vaiheessa ns. sosiaaliseksi tekijäksi. "Mennään tupakalle." "Okei!"

Nyt tää tilanne onkin sitten sitä, että mulla menee iso aski päivässä ellei enemmänkin juopotteluilloista sitten puhumattakaan... Ne kerrat kun oon yrittänyt vähentää tupakointia, on yleensä aina sattunut jotakin pahaa tai sitten se tupakka on alkanut juopotellessa houkuttamaan enemmän eikä siinä vähentämisessä olekaan sitten tullut pysyttyä. Aina ajattelen, että vielä tämä yksi aski ja sitten mä lopetan. Kun huomaa askin hupenevan, niin taas päättää että seuraavan askin jälkeen... Johonkinhan se stoppi olisi tehtävä ja en tiedä, että mikä olis paras ratkaisu omalla kohdalla. Ensin vähentäminen, nikotiinituotteet vai kerrasta poikki? Musta tuntuu, että tuo viimeinen ei ainakaan ole se toimivin vaihtoehto. Miksei ihminen vaan voi pysyä sen verran lujana, että pystyisi polttamaan esimerkiksi silloin vaan kun juo? Tiedän ihmisiä, jotka ei edes krapulassa pysty polttamaan. Mulla krapulassa sitä tupakkaa menee aivan yhtä paljon kuin juodessakin. Tupakointi on niin inhottava tapa, että aina täytyy polttaa tupakka ennen jonkun asian aloittamista ja asian lopettamisen jälkeen. Mutta ne muutamat päivät, kun poltat vain sen puoli askia... Mikä ylpeys mulla! :D Nikotiinituotteista oon kokeillut imeskelytabletteja ja purkkaa. Imeskelytabletit oli todella pahoja ja purkka menetteli vaikka ne tekivätkin pahan olon jolloin mielummin repsahdinkin siihen tupakkaan taas :D

Ketkä teistä ovat onnistuneet lopettamaan tupakoinnin tai edes vähentämään sitä? Vinkkejänne kaivataan näin vertaistukena! Ois niin kiva, että olis piireissä ihmisiä jotka tähtäävät myös siihen tupakoinnin lopettamiseen :D Sais ehkä hiukan lisää motivaatiota tähän hommaan!

Nenäpäivä 2016 ja koiran peseminen

Ajattelin laittaa hiukan kuvia liittyen nenäpäivään 11.11., kun innostuimme hiukan hassuttelemaan feat. punainen nenä. Oli muutenkin mukava ilta pääosin, mutta fiilikset eivät jälkikäteen ajateltuna olekaan enää katossa. Jokainen tuntee tai vähintäänkin tietää ihmisiä joiden kanssa kemiat eivät vaan yksinkertaisesti natsaa yhteen. Vaikka ketään ei saisi vaatia asettumaan toista vastaan, niin silti mulla menee omat rajani tässä kohtaa. Se ihminen jonka tunnen toista paremmin ja joka on jo aikojen saatossa merkinnyt mulle toista enemmän, niin tottakai sympatiani ja puolustuskantani asettuu hänen edukseen vaikka tätä toista joutuisikin sitten loukkaamaan. Tottakai sen tiedän, että toisten asioihin on aivan turha mennä puuttumaan noin vain, mutta jos joku vaatii kertomaan jonkin asian todellisen laidan, niin minähän kerron. Jos asia on luottamuksella sovittu, niin se on eri asia. Kantani kerron siinä vaiheessa, jos kyse on oikeasti jostakin erittäin tyhmästä tempauksesta ja voi oikeasti loukata. Nämä asiat nyt tuntuivat siis tuonakin iltana jälleen kerran menemään ristiin, joten se toleranssi kasvoi taas, että yhä harvempiin ihmisiin pystyy luottamaan. Pettymyksenä koin myös sen, että luulin merkitseväni muutamallekin erittäin läheiselle ihmiselle paljon, mutta totuus onkin jotain aivan muuta. Tämä laittaa taas ajattelemaan asiat uudelleen tärkeysjärjestykseen. Mutta ei siitä sen enempää, seuraavaksi niitä kuvia!

 

Tänään innostuin pesemään pian 11 vuotta täyttävän japaninpystykorvani Lumon. Hän taisi pääosin jopa tykätä, vaikka yleensä murahtelee pesujen yhteydessä. Mustista ja Mirristä peräisin oleva Animology White Wash-shampoo tuoksui todella hyvältä ja jo koiran turkkia pestessä turkki alkoi tuntua käsissä pehmeämmältä ennen lopullista tulosta. Huomenna onkin edessä vielä turkin harjaus, sillä energiapiikki laski muiden kiireiden keskellä enkä jaksanut kuivata Lumoa. Huomiseen mennessä turkki on kuitenkin kuivunut itsekseen jo aivan täysin, joten sitten harjaushommiin sekä kynsien leikkaukseen mikäli ne ovat päässeet kasvamaan vaikkei viime leikkauskerrasta olekaan pitkää aikaa.

Nyt tämä naikkonen siirtyy katsomaan paria sarjaa jälkeenpäin, sillä silloin kun omaa aikaa on, niin sitä täytyy myös hyödyntää nukkumista unohtamatta. Tänään on mennyt aika hyvin tupakoinnin lopettamista ajatellen, sillä sitä on mennyt vähän! Alempana vielä vähän kuvamateriaalia. Hyvät yöt! :)