14. maaliskuuta 2017

Kerrostaloelämästä

Tänään onkin ollut pitkästä aikaa päivä, kun ei ole kuulunut niitä muutamaa kovaäänistä ja kiukkuista koputusta. Tässä on viimeiset pari vuotta muutettuani edesmenneen isäni asuntoon tullut mietittyä järjestyssääntöjä sekä sitä, että millaisia ihmisiä naapurissa oikein voikaan asua.

Itse olen sellainen ihminen, että minulle ei todellakaan tulisi mieleenkään alkaa koputtelemaan naapuriin muutaman kolahduksen perusteella tai sen, että jonkun parvekkeen ovi paukkuu... Mitä sitten vaikka musiikkikin soisi päiväsaikaan naapurissa hieman kovempaa? Saman tien kun muutin tänne, niin eräs naapuri kyttäsi askeliani rapussa ja hänen oven ohittaessani sieltähän kiukkuinen naama alkoi pilkistää... Sain siis valitusta tosiaan siitä, että parvekkeen oveni sulkiessani siitä kuuluu liian kova ääni. Jopa ikkunat kuulemma helisee... Epäilenpä vahvasti, hahah! Naapuri kehotti minua ilmoittamaan asiasta isännöitsijätoimistoon ja sanomaan, että olen saanut asiasta jo valituslapun. Miksi ihmeessä menisin mustamaalaamaan itseäni sanomalla, että olen saanut jonkun olemattoman lapun? Toki hoidin asian nopeasti kuntoon jo seuraavana päivänä ja tuona samana kertana naapuri alkoi jo muistuttamaan siitä, että parkettilattia on sellaista materiaalia josta kolahdukset kuuluvat herkästi naapuriin.


Tämä kyseinen naapuri jo aikanaan muutamia vuosia sitten hommasi isälleni häädön tästä asunnosta ja valitti päiväsaikaan imuroinnista ja miten pyykkikone pitää liian kovaa meteliä. Tämän takia isäni jopa herkkänä ihmisenä meni hommaamaan uuden pesukoneen, ettei tällä ihmisellä olisi enempää valitettavaa. Isäni asuessa tässä tuo naapuri oli ahkera laittamaan isälleni järjestyssääntölistaa postiluukusta ja muokkaamaan niitä oman makunsa mukaan, kuten hiljaisuusaikaa. Itse en ole saanut yhden yhtä lappua. Johtunee siitä, että erään naapuririidan päätteeksi päätin itse kirjoittaa hänelle kirjeen... Kirjeestä kävi ilmi se, että hänen ei todellakaan kannata yrittää talloa minun varpaitani, sillä olenpa tämän kyseisen häädetyn herran tytär eikä ole mahdollista, että muka jokainen naapuri olisi häirikkö. En ole sillä tavalla samanlainen kuin isäni, että olisin tässä asiassa herkkä. Jos ns. sotaa tarvitaan, niin olen valmis! Jos hän ei kestä kaupunkielämän ääniä, niin miksi ihmeessä hän yrittää sabotoida muiden elämää eikä vain yksinkertaisesti muuta itse pois? Joka talossa tuntuu olevan se yksi tyranni.

Ennen tänne muuttoa asuin entisen ystäväni kanssa samassa asunnossa. Meillä oli kieltämättä sen verran villiä menoa niin viikonloppuisin kuin arkisinkin, että silloin olisin ihan hyvin ymmärtänyt, jos joku naapuri olisi tullut oven taakse, laittanut lapun postiluukusta tai jopa kutsunut poliisit paikalle. Toki tuossakin talossa oli se yksi valtias, mutta se oli todella pientä verrattuna tähän nykyisen asuinpaikkani valtiaaseen. Olemme väleissä vielä nykyäänkin.


 Muutaman kuukauden ajan lähes joka ilta on kuulunut koputusta, jos lapseni on tiputtanut kovemman lelunsa lattialle. Toki olen pyrkinyt kellon lähestyessä kymmentä keräämään kovemmat lelut pois ja silloin aletaan jo nukkumaankin. Minkä takia sitten tämä naapuri on alkanut vaan aikaistamaan näitä koputuksiaan ja aikaisin koputusmerkki tulee jo puoli yhdeksän jälkeen? En voi ymmärtää tätä eikä lapsi vielä ymmärrä sitä, että välttämättä kaikki naapurit eivät tykkää kolistelusta eikä hänen tarvitsekaan ymmärtää sitä! Aikanaan viime kesänä ja vielä syksylläkin olin niin ahdistunut, että saatoin kuukaudessa olla omassa kotonani vain muutaman päivän ja kaikki tämän yhden naapurin takia. Hän eksyi jopa soittamaan ovikelloani, kun ei ilmeisesti halunnut jättää lappujaan todistusaineistoksi. En avannut! Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että jokainen saa elää normaalia elämää ja elämänäänet kuuluvat kerrostaloon. Myös minä siis saan elää normaalia elämää. Rehellisesti voin sanoa, että olen valittanut naapurista vain kerran ja kyseessä on juurikin tämä valittajanaapuri. Ilmoitin suoraan isännöitsijätoimistoon hänen toiminnastaan, sillä en todellakaan halua hänen mustamaalaavan myös minua. Muidenkin naapureiden mukaan hän valittaa lähes kaikille. Annan asian jäädä sikseen, jos hänen sabotointinsa rajoittuu vain näihin koputuksiin. Jos hän vielä kerrankin tulee huutamaan minulle mitättömistä asioista kasvotusten, niin silloin laitan varmasti tiedon menemään uudelleen eteenpäin. Periaatteeni on se, että jos minulle ei valiteta, niin en todellakaan välitä muidenkaan ihmisten toiminnasta.

Noh, tästähän tuli tällainen pieni purkaus :D Mitä mieltä te olette siitä, että missä menee ns. häiriköinnin raja? Onko teille valitettu mitättömistä asioista tai millaisista asioista te itse olette valittaneet muille? Olisi kiva lukea muiden mielipiteitä ja kokemuksia näistä asioista!

2 kommenttia:

  1. JOoo tutulta kuulostaa. Oma alakerran naapurinikin on kunnon kyylä ja taloyhtiön kansalaispoliisi. Milloin saa kuulla askelista tai kun joku hurina kuuluu. Kumma kun en ite kuule omasta kämpästäni hurinaa :D Sekin tahtoo välillä keksiä omiaan. Meidän talossa niin huonot äänieristeet, että normaalin elämisen äänet kuuluu kyllä ihan hyvin. Mua ennen siinä samassa asunnossa asunut oma isä ja sitä ennen isoveli. Ja kaikille valittanut jostain aina. Katkera vanha mies.
    Häiriköinnin raja menee minusta siinä, kun hiljaisuuden aikaan kuuluu säännöllisesti meteliä (satunnaisia ääniä en laske tähän).
    Ja kerran oon maininnut yläkerran naapurille metelistä, kun ruukaavat tulla aina to-la iltoina/öinä baarista tms. kotiin ryminällä. Ja pitäähän ne suomirokin klassikot vielä luukuttaa ennen nukkumaanmenoa. Ihan kiva herätä semmmoseen.
    Onneksi asun nyt syksyyn saakka maalla omakotitalossa, niin ei tartte miettiä näitä nyt hetkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että jos hiljaisuuden aikaan meteli on jatkuvaa niin silloin se on häiriköintiä. Toivottavasti jatkossa ei sinnekään tule sen pahempia napinoita :) Oon niin kateellinen tuosta asumisesta omakotitalossa! Halu on kova päästä muuttamaan sellaiseen tulevaisuudessa!

      Poista