" Etkö nää et himmennät mun sieluu, se sattuu, meis on jotain samaa kaikis.
Kansi pääl, mut sisällä kiehuu, meen karkuun.
En oo paikal, oon piilos teilt kaikilt. "
" Mut kuka vaa pystyy nousee, rumast ankanpoikasestki tulee joutsen,
Se oli alus hauskaa mut ei ne nauranu enää, kun Dumbo oli ainut jotka niist osas lentää. "
" Mä tiiän mitä tarkottaa ku silleen tääl tehää, ihan liian hulluu et siks osa pilven pääl lepää.
Mä selvisin ja haluun et sä koitat peräs, älä ikin kosta kellekkää, se on noidankehä. "
" Vaik sydän palasina taas kotiin palasit, älä provosoidu, hymyilet vaan niille takasi.
Vaik välil laiffi ois paskaa se pitää silti elää, mua kiusattii mut ei kiusata enää. "
Kansi pääl, mut sisällä kiehuu, meen karkuun.
En oo paikal, oon piilos teilt kaikilt. "
" Mut kuka vaa pystyy nousee, rumast ankanpoikasestki tulee joutsen,
Se oli alus hauskaa mut ei ne nauranu enää, kun Dumbo oli ainut jotka niist osas lentää. "
" Mä tiiän mitä tarkottaa ku silleen tääl tehää, ihan liian hulluu et siks osa pilven pääl lepää.
Mä selvisin ja haluun et sä koitat peräs, älä ikin kosta kellekkää, se on noidankehä. "
" Vaik sydän palasina taas kotiin palasit, älä provosoidu, hymyilet vaan niille takasi.
Vaik välil laiffi ois paskaa se pitää silti elää, mua kiusattii mut ei kiusata enää. "
Yllä olevat pätkät on otettu Arttu Lindemanin Offline-esikoisalbumin biisistä Offline. Biisi kosketti todella paljon ja nosti pintaan vanhat muistot koulukiusaamisesta, jota kesti monta vuotta. Kiusaaminen ilmeni kuiskutteluna selän takana, luottamuksella kerrottujen asioiden levittelynä, piilovittuiluna ja kampitteluna yms. Tai miltä tuntui, kun ns. kaverit pyysi ulos ja nauroivat räkäisesti perään, kun lähdin kiusaamisen myötä juoksemaan itkien kotiin? No ei kivalta. Se alkoi peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja aloittaessani lukion ensimmäisen luokan jännittyneenä oli positiivinen yllätys, kun ihmiset olivat pääosin uusia eikä mua enää kiusattukaan ulkonäöstä yms! Ala-asteella aloin myös piiloisesti itse kostamaan omia kokemuksiani muille, josta en todellakaan ole ylpeä. Onneksi oon kuitenkin pääosin saanut pyydettyä anteeksi asianomaisilta henkilöiltä ja toivon, ettei se ole vaikuttanut heihin negativisesti myöhemmissä elämänvaiheissa.
Itseeni tuo kiusaaminen jätti niin pysyvät arvet, että vielä nykyäänkin kammoan kamalasti sosiaalisia tilanteita ja kouluaikoina esitelmien pitoa sekä jopa opettajan kysymyksiin vastaamista. En uskaltanut peruskoulussa juuri avata suutani ja halusin olla rauhassa yksin tai niiden muutaman kaverin kanssa. Olimme aina niitä ei-suosittuja. Osalla kiusatuista ei ole ketään, joten koen olevani siinä asiassa onnekas. Sulkeuduin peruskoulun ensimmäisellä luokalla lähes täysin. Lukioaikana pääsin juttelemaan asioista koulukuraattorin kanssa ja sain käyttööni ensimmäisiksi askeleiksi beetasalpaajat, joiden avulla uskaltauduin suorittamaan osan pakollisista esitelmistä. Seuraavaksi sain rauhoittavia, joista oli myös hiukan apua. Toivottavasti myös opettajat ymmärtäisivät, että jollekin ihan normaali vuorotellen vastaaminen voi olla ihan täydellinen kauhukokemus tai ryhmätyöt! Ahdistuin itsekin aivan suunnattomasti, kun kuulin opettajan sanovan, että: "Nyt vastataan järjestyksessä" tai "Nyt otetaan ryhmätyö". Nykyään mua pelottaa ajatuskin uuteen kouluun hakemisesta tai työharjoittelusta yms. Toivottavasti vielä joskus tarjottu apu auttaisi ja uskaltaisin ottaa uusia askelia kohti tulevaisuutta. Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että oon taas täysin lähtöpisteessä eikä ulospääsyä ole. Luulin, että aikuisena on helpompaa, mutta se ei olekaan niin. Vanhat kokemukset kummittelevat edelleen vahvasti mielessä eikä multa ole koskaan tultu pyytämään anteeksi. Mielenterveysongelmani saivat myös alkunsa näistä negatiivista kokemuksista. Muistan tuijottaessani junanraiteita ja ajatellessani, että hyppäämällä junan alle kaikki viimein päättyisi. Onneksi en kuitenkaan tehnyt silloin niin, koska oon saanut elämääni paljon hyviäkin asioita.
Itseeni tuo kiusaaminen jätti niin pysyvät arvet, että vielä nykyäänkin kammoan kamalasti sosiaalisia tilanteita ja kouluaikoina esitelmien pitoa sekä jopa opettajan kysymyksiin vastaamista. En uskaltanut peruskoulussa juuri avata suutani ja halusin olla rauhassa yksin tai niiden muutaman kaverin kanssa. Olimme aina niitä ei-suosittuja. Osalla kiusatuista ei ole ketään, joten koen olevani siinä asiassa onnekas. Sulkeuduin peruskoulun ensimmäisellä luokalla lähes täysin. Lukioaikana pääsin juttelemaan asioista koulukuraattorin kanssa ja sain käyttööni ensimmäisiksi askeleiksi beetasalpaajat, joiden avulla uskaltauduin suorittamaan osan pakollisista esitelmistä. Seuraavaksi sain rauhoittavia, joista oli myös hiukan apua. Toivottavasti myös opettajat ymmärtäisivät, että jollekin ihan normaali vuorotellen vastaaminen voi olla ihan täydellinen kauhukokemus tai ryhmätyöt! Ahdistuin itsekin aivan suunnattomasti, kun kuulin opettajan sanovan, että: "Nyt vastataan järjestyksessä" tai "Nyt otetaan ryhmätyö". Nykyään mua pelottaa ajatuskin uuteen kouluun hakemisesta tai työharjoittelusta yms. Toivottavasti vielä joskus tarjottu apu auttaisi ja uskaltaisin ottaa uusia askelia kohti tulevaisuutta. Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että oon taas täysin lähtöpisteessä eikä ulospääsyä ole. Luulin, että aikuisena on helpompaa, mutta se ei olekaan niin. Vanhat kokemukset kummittelevat edelleen vahvasti mielessä eikä multa ole koskaan tultu pyytämään anteeksi. Mielenterveysongelmani saivat myös alkunsa näistä negatiivista kokemuksista. Muistan tuijottaessani junanraiteita ja ajatellessani, että hyppäämällä junan alle kaikki viimein päättyisi. Onneksi en kuitenkaan tehnyt silloin niin, koska oon saanut elämääni paljon hyviäkin asioita.
Haluun vaan kaikille kiusatuille sanoa, että toivon sydämestäni että pahat kokemukset jäisivät taakse ja elämä jatkuisi positiivisin mielin. En toivo kenellekään tapahtuvan mitään pahaa ettei kukaan joudu samanlaiseen umpikujaan kuin missä mä olen edelleen. En koskaan ollut se, joka olisi kertonut kiusattuna olemisesta kotona tai koulussa, mutta kannustan teitä muita siihen! Olette kaikki ihania juuri tuollaisina eikä kenenkään pitäisi joutua kiusatuksi ulkonäön perusteella tai vaikkapa sen, ettei omista juuri sitä uusinta iPhonea yms! Jos olet luonnostasi ujo, niin sulla on oikeus olla sellainen eikä kenenkään tarvitse tulla pakottamaan sua puhumaan. Tämänkin olen kokenut. Kiusatuille taas haluan sanoa sen, että kiusaaminen on turhin tapa ikinä pönkittää omaa egoaan tai hankkia jotain kunnioitusta. Jos ette välitä jostakin ihmisestä, niin älkää päästäkö suustanne ulos niitä rumia ajatuksia vaan antakaa sen hiljaisen tai teidän mielestänne erikoisen ihmisen istua siellä takapulpetissa aivan rauhassa! Kerran me vaan eletään, ei tuhlata sitä aiheuttamalla kenellekään pahaa mieltä. Artulle kiitokset aivan mahtavasta biisistä ja sen tuomasta inspiraatiosta kirjoittaa tämä teksti! <3 Mikään biisi ei oo pitkään aikaan saanut mulle kyyneliä silmäkulmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti