Kaikenkarvaiset ystäväni

Paljon on tullut kysymyksiä siitä, että mitä kaikkia karvakavareita omistankaan ja seuraavaksi ajattelin avata sitä asiaa :)

Ensimmäisenä mummokoira Lumo, joka saavuttaa 13 vuoden iän 23.12. Muistan sen siitä, että se oli tavallaan mun 10-vuotis synttärilahja. Muuten unohtuisi, sillä Lumo vaikuttaa välillä innostuessaan aivan pentukoiralta :D Aiempi koira oli samanrotuinen ja siitä luopuminen oli niin kamala isku, että pikkuisena halusin välttämättä samanlaisen ja sopivan tilaisuuden tullessa vastaan... Lumo on siis rodultaan japaninpystykorva ja papereista paljastui, että edesmennyt koirani olisi vissiin ollut sen täti! Lumolla alkoi vuoden ikäisenä nousta paino selittämättömästi, joten tutkimusten jälkeen selvisi, että sillä on kilpirauhasen vajaatoiminta. Nykyään se syö aamuisin 2 tablettia 100mg tyroksiinia ja illalla saman määrän. Painon kanssa kamppaillaan kuitenkin edelleen hiukan. Sen täyttäessä kohtalokkaat seitsemän vuotta se sairastui kohtutulehdukseen eikä ollut varmaa selviäisikö se leikkauksesta. Voi sitä itkun määrää, mutta onneksi toipui täysin! Nykyäänkin voi aivan mainiosti, kun lääkitys on tasapainossa :) Ja sen suurin rakkaus on teltta, joka on koomista! :D

Lakun sain vuonna 2011 aloittaessani toisen lukiovuoden opinnot. Aluksi jännitti, että miten koirat tulevat keskenään toimeen, kun Lumo oli luonnollisesti ottanut kuningattaren paikkansa :D Ei tullut ongelmia, mutta kyllä Lumokin osaa puolustaa vaikkapa ruokiaan tarvittaessa. Lakussa on montaa eri rotua kuten lapinkoiraa, corgia, samojedia ja kultaistanoutajaa. Täyttä varmuutta roduista ei ole, mutta näin mä aina vastaan jos joku kysyy. Lakukin täytti toukokuussa kuusi vuotta vaikka oon muistellut sitä vanhemmaksi! Laku on myös leikattu koira ettei sen kanssa tarvitse kärsiä samoja ongelmia kuin Lumon kanssa. Ja se on siis tyttö vaikka moni erehtyy luulemaan sitä pojaksi! :D

 

Ollessani pieni jouduimme luopumaan kissasta mulla ilmenneen pahan allergian takia. Mutta mitäs minä halusinkaan vuosi Lakun tulon jälkeen kuin kissan? Ensimmäisen päivän jälkeen allegiaoireita alkoi jo puskea esiin, mutta ajattelin vaan sinisilmäisesti että kyllä tämä tästä. Eipä se siitä ja tämän seurauksena puhkesi astma, mutta kissoja en kadu hetkeäkään! Tulen kuitenkin lääkityksen kanssa hyvin toimeen ja oon johonkin aikaisempaan tekstiin tästä asiasta kirjoitellutkin. Kissasisarukset olivat niin suloisia yhdessä, että otin toisen niistä ja äiti innostui ottamaan toisen. Justus täyttää tänä syksynä viisi vuotta ja se on leikattu maatiaiskissa. Luonteeltaan se on erittäin lempeä eikä juurikaan kynsiä paljasta vaan lähtee mielummin itse pois, jos jokin asia ei miellytä.

Leikattu maatiaiskissa on myös toinen kissani joka saapui seuraavana syksynä Justuksen ottamisesta. En alkuun osannut pelätä minkäänlaisia ongelmia, mutta tokihan Justus pomotti pikkukisua aluksi. Pikkukisun nimeksi oon antanut Justiina-nimen, mutta oon aina sanonut sitä pikkukisuksi pennusta lähtien joten muuta nimeä se ei ymmärrä :D Se täytti kesällä neljä vuotta. Luonteeltaan se on erilainen kuin Justus, sillä hän kyllä osaa pitää mitä kummallisempia ääniä suuttuessaan. Sähinää, puhinaa, murinaa, röhkimistä ja pöllön ujellusta nyt ainakin! :D

 

 

En pystyis elämään ilman näitä, nää on just niitä jotka tuo elämään tarkoitusta! <3