20. tammikuuta 2021

Minikatsaus vuoden sisään

Johan siitä on pitkä aika, kun oon viimeksi kirjoitellut tänne. Syitä on monia. Oon kokenut tarvitsevani sellaista aikaa, että oon vaan elänyt fiilisten mukaan menemään niin hyvien kuin huonojenkin. Tän vuoden aikana on tapahtunut paljon siihen nähden vaikka...

No korona... Se nyt on ollut monien mielessä. Keväällä varsinkin mä pelkäsin sitä, koska vuosi sitten mä makasin teholla taistelemassa hengestäni ja vielä syksyllä mun keuhkoissa oli havaittavissa merkkejä siitä. Pohjoisen ja etelän väliä seilatessa mä varsinkin suojaudun maskilla ja desifioin pinnat eli penkin kaiteet yms. Pahemmin en silti osaa pelätä sitä ja osittain ainakin siksi, koska menetin 2019 kesällä yhden mun elämän harvoista, todella tärkeistä ihmisistä eli äitini.

 

Monella meistä on sellaisia ihmisiä olemassa joiden kanssa tulee vietettyä aikaa vaan satunnaisesti, myös mulla. Tän vuoden aikana oon lähentynyt ja tutustunut osaan enemmän ja oon huomannut, että pinnan alla on enemmän kuin on osannut olettaa. Ei pitäisi olettaa ainakaan liikaa. Mun kesä meni periaatteessa vain samojen ihmisten kanssa, mutta en valita. Mulla oli oikeastaan aika kivaa :D Kamalasti juttuja ei kuitenkaan kesään mahtunut, koska korona ja ei ollut mitään tiettyjä juttuja mitä olisi suunnitellut.


Mut kirjattiin psykiatriselta polilta syksyllä ulos ja se herätti mussa kahdenlaisia fiiliksiä. Fiiliksiä, että ehkä mun vointi on kohentunut ja fiiliksiä, että ei tän näin pitänyt mennä koska mä en pärjää. Rehellisesti sanottuna en silti kokenut, että polista olisi ollut mulle tarpeeksi apua. Taistelu epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa on aina elämistä minuutti kerrallaan. Itsetuhoisuutta on ollut, koska mä en ole vieläkään oppinut käsittelemään negatiivisia tunteita tarpeeksi niin että pystyisin estämään itseni vahingoittamisen. Joskus on pelko, että tunnekuohuissa tekeekin jotain peruuttamatonta mikä ei enää jääkkään vain yhtenä lisäjälkenä käsivarsiin.


" Help, I have done it again
I have been here many times before
Hurt myself again today
And, the worst part is there's no-one else to blame "

Mulla on ollut tasaisempiakin kausia, mutta nyt mä huomaan itsessäni taas sen kylmemmän puolen, kun mun tekisi mieli vaan karkottaa kaikki ihmiset pois mun ympäriltä. Mä koen välillä suunnatonta iloa, raivoa, menetyksen pelkoa, mustasukkaisuutta, välinpitämättömyyttä, yksinäisyyttä... Fiilisten kirjo on suuri ja mistään ei saa kiinni ja niitä esiintyy kaikenlaisissa asioissa. Pitäis löytää se punainen lanka ja pysyä todellisuudessa. Kesällä mulla oli positiivisten fiilisten lisäksi myös tosi psykoottisia, vainoharhaisia ajatuksia mitkä pelotti mua aivan suunnattomasti. Jos en olisi saanut pidettyä jalkoja maassa, niin siinä vaiheessa mä olisin menettänyt monta ihmistä mun elämästä.



Oon suunnitellut muuttoa takaisin Helsinkiin, koska tällä hetkellä se olisi paras vaihtoehto. Oon viettänyt Helsingissä vuoden sisään todella paljon aikaa ja tyttärelläkin alkaa vuoden päästä esikoulu joka on pakollinen. Pitäisi osata jäädä paikoilleen ja tehdä päätöksiä. Vaikka osasta joutuu luopumaan niin tilallekin saa uusia juttuja. Väliaikainen ratkaisu, joka tulee toivottavasti antamaan paljon vaikkakin se myös satuttaa, kun asiat ei aina mene kuten on suunnitellut. Vuosi sitten mulla oli suunnitelmissa asettua pohjoiseen, viedä omakotitalo-asiaa eteenpäin yms. Ehkä tämmöset pienemmät kylät ei olekkaan mun juttu, koska mä en näin epävakaassa tilanteessa kestä mitään ylimääräistä arvostelua ja muuta paskaa rehellisesti sanottuna. Täällä on kaikesta huolimatta myös mulle rakkaita ihmisiä, tiedätte keitä olette. Oon pahoillani etten pystynyt tähän.

" Mä oon niin pahoillani etten taaskaan pystyny järjestää aikaa. Moni mua kaipaa, mut mun on pakko vaan liikkua komeetan lailla. "

Mulla olisi niin paljon kerrottavaa, mutta niitä sitten myöhemmin lisää. Tää oli tämmönen välikatsaus, että hengissä ollaan edelleen kaikesta huolimatta :')


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti