Autumn is a second spring when every leaf is a flower

Just aloin miettimään, että kun ihmiset valittavat kaamosväsymystään, niin mulla taas on parempi olo ja enemmänkin kevät/kesä ahdistaa valoisuudellaan. Multa kysyttiin postausta liittyen juurikin kaamosväsymykseen, mutta varioidaan vähän ja keskitytään viileän ja pimeän ajan hyviin puoliin :D Toki kesässäkin on hyvät puolensa, kun ei esimerkiksi tarvitse pukeutua useampaan vaatekerrokseen! Olisin kaikesta huolimatta kuitenkin itse kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia vaikkapa kirkasvalolampuista, että ovatko ne auttaneet juurikin tästä pimeydestä kärsiviä tai aamuheräämisissä yms? :D

Mutta jos ajatellaankin syksyä ja talvea positiivisessa mielessä, niin mun mielestä hyvä puoli on esim. juurikin tuo pimeys, koska tuntuu jollakin tapaa vapauttavammalta liikkua hämärässä, kun kukaan ei nää niin kunnolla kuin juurikin kesän valossa. Aina ei vaan jaksa laittautua ja haluaa vaan vetää hupun päähänsä ja olla huomaamaton :D Jollain tapaa tuo pimeys tuo myös tunnelmaa ja talveen yhdistää joulun sekä uuden vuoden. Voi laittaa kivoja valoja ja kynttelikköjä! Kesällä harvemmin tulee myös takkeja pidettyä, niin mikäpä siinä kun voi viileämmillä ilmoilla näyttää myös hyvältä se kiva lempitakki päällä :D Ja kaikki ihanat talvikengät! Mun lempparit on edelleen mun valkoiset karvakengät, jotka harmi kyllä alkavat olla siinä pisteessä, että ne eivät enää palvele kunnolla että varpaat säilyisivät kuivina :D Syksyssä myös pidän vesisateista, jos on varautunut sateenvarjon kanssa. Ehkä tää myös jollakin tapaa liittyy näihin erakoitumiskausiin, kun välttämättä sadekeleillä ei ole niin paljon ihmisiä liikkeellä :D Joo, hyvä minä...

Sehän on myös totta, että kun on kylmä niin lämmin ruokakin maistuu paremmin. Mun ehdottomia lemppareita on keitot enkä oo vielä törmännyt yhteenkään sellaiseen josta en pitäisi. Ja ei, tällä ei kuitenkaan tarkoiteta alkoholia vaan ihan ruokaa! :D Mikä onkaan vaikka talvisen kävelylenkin jälkeen parempaa, kuin käpertyä viltin alle syöpöttelemään jotain hyvää tai juoda vaikkapa kaakaota? Kesäisin ei muuten kaakaokaan maistu samalla tavalla kuin kylmemmillä ilmoilla. Ja elukat, on aivan ihanaa kun ne tulevat viereen nukkumaan <3

Nyt tulikin tavallaan vietettyä hiukan pikkujouluja  jo tähän aikaan :D Tuli siis väsättyä hiukan jouluisia herkkuja ja pakko myöntää, että pian ne on syöty! Hyvää isänpäivää myös myöhässä kaikille iseille! <3

Tuleva sädehoito

Eilen oli ensimmäinen lääkärin vastaanotto liittyen tulevaan sädehoitoon. Lääkäri mainitsi sen, että äidin päästä tosiaan oli löytynyt ne kaksi pientä etäpesäkettä, mutta ne olivat onneksi ns. pinnallisia. Kortisonikuuria ei tarvitse aloittaa, sillä sädehoito toteutetaan yhtenä kerta-annoksena, joka kestää n. 30-45 minuuttia. Äidille tehtiin samana päivänä sitä varten maski ja otettiin tt-kuvat sekä magneettikuvat. Päivä oli pitkä, mutta onneksi kaikki asiat saatiin valmiiksi tiistaita varten, jolloin sädehoito tehdään! Äiti on kertonut, että häntä jännittää mutta urheasti selvisi esivalmisteluistakin. Sädehoito on täsmähoito etäpesäkkeisiin eikä kerta-annoksesta kuulemma tule pahemmin sivuvaikutuksia, päänsärkyä voi esiintyä.

Nyt oon taas tarttunut itseäni niskasta koskien ruokavaliotani. Oon sellainen stressisyöppö, että nyt oli aika taas katkaista se ketju :D Tein sen virheen, että tottakai tiputetut kilot palasivat takaisin. Onneksi tykkään keitoista, joten tänäänkin söin kanakeittoa herkkusienillä ja kukkakaalilla varustettuna. Kurkku ja porkkanat ovat myös lemppareitani, joilla voi korvata yöllisen napostelun. Ja makeanhimoon edelleen se vaniljaproteiinirahka! Ei tosin niitäkään voi liikaa syödä.

Löysin viimein yhden kivan takin, jota oon kuolannut vuosia ja aina se on mun tuurilla ollut loppu. Jospa nyt viimein! Tilaukseen lähti myös nahkainen korsettitoppi. Elämän pienet ilot! Nyt oon pärjänyt myös parisen päivää ilman rauhoittavia. Eilen tosin meinasi pieni paniikki iskeä, kun lähes poikkeuksetta otan rauhoittavan ihmisten ilmoille lähdettäessä ja tällä kertaa mulla ei ollutkaan niitä mukana. Selvisin voittajana! :D Mitä niihin mun maksa-arvokokeisiin tuli, niin kohollahan ne oli hiukan. Veikkaan maksaa rasittavia lääkkeitä sekä noita kirottuja energiajuomia joita menee ihan liikaa. Alkoholia en kuitenkaan käytä useinkaan. Pahoittelut muuten tekstin "muotoilusta", en tiedä miksen saa keskitettyä muuta kuin ensimmäisen tekstiosion...

Testissä Purina DentaLife-puruluut

Lumo ja Laku valittiin Smartsonin kautta testailemaan Purina DentaLife-puruluita. Alla pieni videokooste koirien herkuttelusta.

Japaninpystykorva Lumo täyttää pian 13 vuotta ja puolisen vuotta sitten hänelle tehtiin hammasoperaatio, jolloin hammaskivi poistettiin sekä muutamia hampaita. Luut ovat rakenteeltaan hyviä, sillä ne eivät ole liian kovia koirille joilla kaikkia hampaita ei syystä tai toisesta ole. "Perusluut" sitä ovat ja sellaisia Lumo ei pysty syömään ollenkaan. Lumo on muutenkin sellainen koira, joka osaa myös nirsoilla kun on kyse luista tai muista herkuista. Nämä kuitenkin näyttivät sille maistuvan ja alkoikin ensimmäisen syötyään pyytämään lisää :D

Laku on 6-vuotias sekarotuinen ja hän taas on perso herkuille ja nämäkin luut maistuivat oikein hyvin :D Sillä ei ole ollut hammasongelmia, joten luu meni nopeasti. Nämä luut ovat hyvä vaihtoehto päivittäiskäyttöön pitämään koirien hampaat kunnossa, koska ne vaikuttavat olevan hyötyjensä lisäksi myös maistuvia. Purina-tuotteet ovat yksi suosimani merkki koirien tuotteista.

Tällä kertaa ei tämän parempaan pystytty, mutta ainakin yritettiin! :D Pisteet heille, jotka tekevät aktiivisesti videoita panostaen siihen kunnolla. Oon niin tumpelo, että hyvä kun sain edes tuon pätkän jokseenkin kasaan! Sinne vilahti krisutale-kanavan toistaiseksi ensimmäinen julkinen video :D Ei oo hetkeen tullut tehtyä mitään videojuttuja vaikka entisiä on edelleen netissä nähtävillä. Nyt on kuitenkin uudet tuulet ja jotka tietää niin tietää! :D

Mun haaveet, toiveet ja unelmat?

Haaveet, toiveet ja unelmat kattavat paljon eri kysymyksiä, kuten "Mikä musta tulee isona?" tai "Missä mä haluan asua?" Monesti on hetkiä jolloin pysähtyy miettimään, että mitä elämältä todella haluaa tai mitä siihen kaipaisi lisää. Kuten aiemmassa tekstissäni mainitsin, niin osaa olla onnellinen kun arvostaa sitä kaikkea mitä jo nyt on. Jos kuitenkin mennään pintaraapaisua syvemmälle, niin mullakin on ne omat visioni mitä mä haluaisin :D

Oon asunut lähes koko ikäni tällä asuinalueella missä asun edelleen. Haaveissa on siis ollut jo varmaan ala-asteelta alkaneesta koulukiusaamisesta lähtien ollut se, että mä haluan muuttaa pois ja aloittaa elämän puhtaalta pöydältä jossain, jossa kukaan ei tunne mua eikä ole minkäänlaisia ennakkoajatuksia muiden ihmisten puheiden perusteella. Toisaalta tuntuu, että vanha ja pysyvä on se tuttu ja turvallinen, mutta ne ajatukset katoavat syvälle maan rakoon negatiivisten kokemusten vahvistuessa.

Päästessäni lukioon ajatukset muuttoajatuksista hälvenivät paljonkin. Kun sitten sosiaalinen elämä alkoi vasta "kukoistamaan" täysi-ikäisyyden saavuttaessa, niin tottakai oppi huomaamaan etteivät ne kaikki "muka aikuiset" ihmisetkään ole mitään kivoja varsinkin kun tulee oikein epämiellyttäviä tyyppejä vastaan ja sen kautta lisää eli suoranaisesti lavallinen paskaa niskaan. Aina on se joku, joka supisee omalle tuttavapiirilleen, että toi on se ja on tehnyt sitä ja sitä ja se on sellainen ja sellainen. Siinä sitten naiivi porukka muodostaa mielipiteensä tutustumatta ja ns. huono maine kasvaa kasvamistaan. Aina jossain on joku, joka on kuullut pahaa jonkun toisen kautta. Tottakai mäkin oon tehnyt tyhmiä asioita joita häpeän jälkeenpäin ja se harmittaa, että joidenkin mielestä ainoastaan ne tyhmät asiat täytyy aina muistaa ja kantaa leimaa mukanaan. Kukaan ei ole täydellinen.

Kun sain lapsen, niin mun mielestä se on todella surullista että nää ilkeät ihmiset keksivät, että voisivat tehdä mun elämästä huonompaa käymällä henkisesti mun lapsen kimppuun. Onneksi käännyin viranomaisten puoleen ja kerroin näistä tyypeistä heidän koko nimillään ja kysyin neuvoja, että miten toimia jatkossa jos he eivät jätä meitä rauhaan. Mua kehotettiin tämän jälkeen ottamaan uudestaan yhteyttä ja sen jälkeen nämä tyypit saisivat vastaansa syytteen kunnianloukkauksesta. Kuka sitten nauraa?

On myös niitä ihmisiä joita ei voi sanoa itsekään tuntevansa, mutta jotka muistuttavat siitä kaikesta ikävästä mitä on ollut.  Ne tunteet, joita reilu puolitoistavuotta sitten tullut ero toi tullessaan, nousevat aina pintaan näiden ihmisten pompahtaessa jostakin esiin. On asioita, jotka vaikuttavat edelleenkin mun ajatusmaailmaan pohtiessa parisuhdeasioita.  Musta tuntuu, että on niin paljon asioita selvittämättä, että en tuu vielä pitkään aikaan saamaan mielenrauhaa, jotta pystyisin jatkamaan elämää. On luottamuspulaa ja asioita joita en oo vieläkään kyennyt antamaan anteeksi. Sitten mä heijastan nämä tunteet aina syyttömiinkin ihmisiin, jotka eivät olisi kohdelleet mua millään tavalla huonosti. Esimerkkinä en pysty nielemään sitä, että miten paljon paskaa ihmiset jauhavat keskenään jopa toisten ihmisten erosta. Asiat aina kummasti vääristyvät tuolla "kylillä" :D

Sitten tarkemmin siihen, että missä ja miten mä haluaisin asua? Mulla on siis oma asunto, jonka perin neljä vuotta sitten isän kuoleman jälkeen. Tulevaisuudessa, kun putki -sekä kylpyhuoneremontti on saatu pois alta, niin myyn tämän ja muutan omakotitaloon jonnekin syrjemmälle. Silloin on lapsella sekä eläimillä runsaasti tilaa eikä tarvitse huolehtia valittavista naapureista, kuten esim. aiemmissa teksteissäni mainitsemasta alakerran naapurista. Sitten saisin sen mun vuosia haaveileman minipossunkin, haha! :D Putkiremonttihanke tuntuu jopa edistyvän pelottavan hurjaakin vauhtia, vaikka aluksi luulin sen vievän vuosia. Mun kylppärikin meni alkuperäisen kuntonsa takia lähes kiireellisimpään luokkaan remonttia ajatellen. Sijainnista ei ole varmaa visiota, joko pohjoiseen siskoni ja muiden läheisten luokse tai pohjois-karjalaan tai ihan minne vaan uuteen paikkaan! Tänne mulla ei ole syytä jäädä. En vaan keksi yhtäkään syytä, koska mulla ei ole paljonkaan ystäviä tai muita välittäviä ihmisiä. Uudestaan aloitus on se juttu ja ehkä oikeasti avain siihen onnellisempaan elämään. Joskus melkein toivon, että joku antaisi mulle syyn jäädä. Sellaista syytä ei kuitenkaan ole eikä tuskin tule koskaan olemaankaan.

Monet aina kettuilevat siitä, että jos ihminen ei ole töissä ja valittaa silti kiireitään :D Miten mä kulutan päiväni? Mulla menee päivät lapsen ja eläinten kanssa, joten juurikaan muulla tavalla tätä asiaa ei edes pysty enempää avaamaan :D Haluan olla lapsen kanssa kotona ainakin vielä vuoden verran. Mulla on ihan hakusessa kaikki muu sen jälkeen. Mä en halua opiskella, mutta töitäkään ei oikein ilman opiskelua tai suhteita saa. Mulla ei ole rohkeutta hypätä mihinkään ja oon jo vuosia odottanut, että se ihme tapahtuisi. Ennen haaveammattini oli poliisi, mutta poliisikoulut taas sijaitsevat Tampereella ja Oulussa ja ennen pääsykokeita mun täytyisi saada hankittua ajokortti sekä kohotettua kuntoani :D Ehkä se on omalla tavallaan haaveammattini vielä tänäkin päivänä, kuka tietää? Suorastaan pelottaa ajatella elämää eteenpäin, joten aina vaan lykkään ja lykkään näitä ajatuksia. Yäk, en kirjoittele enää tästä!

Mutta joo... Ei mulla muuta! :D Tässä siis jonkinlainen näkemys mun unelmista. Paljon on siis vielä auki ja haluaisin uskoa, että pakollakin ne palaset vielä loksahtelevat paikoilleen. Silti mä en usko siihen, vaan mä tiedän että musta ei koskaan tule ainakaan ylpeydenaihetta kenellekään.

Tuore fiilispäivittely

Olin viime viikon torstaina mukana äiskän magneettikuvaus-käynnillä ja lääkäri soittikin tuloksista hänelle heti seuraavana päivänä. Tulokset olivat ne, että yhden kasvaimen sijasta tarkemmalla kuvauksella aivoista paljastui toinenkin kasvain, joka oli pettymys. Keuhkosyövän lähettämiä etäpesäkkeitä. Suunnitellut sytostaattihoidot siirtyvät siis ensi vuoden puolelle ja edessä on sädehoito rauhallisella aikataululla. Maanantaina käydään äiskän kanssa molemmat verikokeissa ja multa tutkitaan silloin maksa-arvot kolmella kokeella. Niitä ovat tämänhetkinen tilanne sekä kokeet joista näkee maksan rasituksen pidemmältä ajalta. Tässä tilannekatsaus terveysasioiden puolelta :] Alhaalla muuten tatuointi, jonka äiti kuulemma haluaa maksaa mulle :D Tätä en ois koskaan uskonut kuulevani. Tämä sydänkäyrä mustavalkoisena vasemman käsivarren sisäpuolelle kuvastaisi kaikkea tätä taistelua, jota me jatketaan sinnikkäästi edelleen!

Mitä muita fiiliksiä mulla on ollut? Aika sekavia. Välillä tuntuu, että haluaa vaan irrotella menemään ja unohtaa ikävät asiat, mutta niitä kun ei noin vaan pääse pakoon tai pysty irrottelemaan niin usein kuin joskus olisi tarpeen. Aina on vastuu, ei pelkästään itsestään. Tässäkin tarkoitan lasta ja eläimiä. Toisaalta taas tuntuu yksinäiseltä, kun muut ovat viikonloppuisin menossa ja mä vaan nökötän täällä kotikolossani läppärin kanssa. Oon kuitenkin päässyt irtaantumaan nykyään normaalista arjesta enemmän kuin aiemmin, joka on tehnyt hyvää! Ei pitäisi valittaa, mutta silti se yksinäisyys aina välillä nostaa päätään. Toisaalta mä taas tykkään yksinolosta. Eli yksin muttei yksinäinen? Joo... Mitähän mä taas selitän? Jotain epämääräisiä negatiivisia piiloisia tunteita? Haha! :D No ei, mutta oon miettinyt myös sitä miten elämästä voi nauttia, kun pysähtyy joskus miettimään kaikkea sitä mitä on eikä pelkästään sitä mitä ei ole. Mulla on kaunis, oma koti, ihana lapsi ja mahtavat eläimet. Se riittää. En mä edes tiedä, että mitä mä kaipaisin tällä hetkellä? Ehkä jotain erilaista, että vois vaan joskus kuunnella jonkun muun ihmisen ongelmia, pitää hauskaa ja unohtaa itse kaikki ikävä :) Myöhemmin tulossa postaus siitä, että mistä kaikesta mä unelmoin tai mitä haaveita mulla on tai on joskus ollut. Muuten tää koko kirjoittelu menee vielä epäselkeämmäksi :D

Ihmis/parisuhteet? Niitä miettiessä mä ehkä tuhoan aina kaiken itse siitä syystä, että mulla on niin suuri itseinho. Peilikuva ei näytä hyvältä ja itsevarmuus on huono. En pysty näyttämään muille sitä mitä kaikkea mä oikeasti olen. En pysty uskomaan muiden positiivisia sanoja. En kestä läheisyyttä tai kosketusta. Tuntuu niin turhauttavalta edes yrittää mitään vaikka miksi olisikaan pakko, jos ei koe olevansa valmis? Mielenterveysongelmia ei edelleenkään ole saatu kunnolla hallintaan, vaikka ne jossain määrin ovatkin helpottaneet. Harhoja ja vainoharhaisuutta on. Paras tapa ehkä joskus päästä plussan puolelle ihmissuhteita ajatellen, niin ehkä mun täytyisi uskaltautua taas puhumaan näistä asioista ulkopuoliselle taholle, joka ei mua tunne. Silloin saa sellaisen ulkopuolisen mielipiteen eikä kenenkään tutun ihmisen kaunisteltua mielipidettä. Nojoo tässä se taas kuultiin, että en vaan usko! :D

" Laita sun sielu siihen nyt sä voit vaan lepää

pidän sut lämpimänä vaik tääl mun linnassa vetää

mut ethän käy tutkimaan näit salaisii kammioit

koska kaikki mitä saatat löytää ei nii nättii oo "

 " Mä vannon vannon vannon

että huomenna sekoiluni päättyy

mut jatkan jatkan jatkan

kunnes sun sydämesi särkyy "

Loppupointti on se, että mun pitäisi taas repäistä itseni niskasta ylös ja alkaa noudattamaan sitä mun normaalia rutiinia, jolloin olo tuntui niin fyysisesti kuin henkisestikin paremmalle. Eli terveellinen ruokavalio, enemmän liikuntaa ja säännöllinen lääkkeiden syöminen. Aina kun alkoi kokea ulkomuodossa ja mielialassa positiivista muutosta, niin jaksoin olla muillekin paljon parempi ihminen :D Yksi kummitteleva herkkuruoka on ikävä kyllä tällä hetkellä juustopasta, johon tulee juustokermaa, juustoraastetta, kanaliemikuutio, sipulia, kanaa, mustapippuria ja tietenkin itse se pasta. Lähes kaikenlainen pasta on mun suuri heikkous ja pastaa juuri aiemmin yritin vähentää ja paljon lukuunottamatta niitä mun Fitnesstukulta tilaamiani shiratakinuudeleita! :D Niistä en luovu, joten kai niitä on taas hankittava pastan korvikkeeksi. Mummokoira-Lumo on tällä hetkellä äiskän luona, niin tulee äiskälläkin liikuttua enemmän eikä vaan myöskin nökötettyä neljän seinän sisällä. Jospa tämä teksti oli nyt tässä ja seuraavassa sitten vaikka niistä haaveista ja unelmista? ;D

Throwback tyttäreni kastajaisiin

Sitten vielä lisää muistelua edellisen tekstin perään eli siihen millaiset olivat Mia-Mariannen kastajaiset! Tästäkin ihan vaan lyhyt tiivistelmä, mutta erittäin lyhyt verrattuna edelliseen tekstiin :D Tuona päivänä näin myös ensimmäistä kertaa kummipoikani! <3 Hän syntyi nelisen kuukautta ennen tytärtäni enkä päässyt hänen kastajaisiinsa :(

 Tyttäreni kastettiin kolmen kuukauden iässä, kunnes olin parantunut synnytyksen aiheuttamasta häntäluun murtumasta lähes täysin. Se teki niin kipeää koko sen ajan, että en tiedä mitä kastajaisista olisi tullut sen kivun kanssa :D Kastajaispäivä oli siitä erikoinen sillä se oli vappuaatto 30.4. ja pappimme nimi oli Miia, tyttäreni nimeksi tuli Mia-Marianne ja oli heidän molempien nimipäivänsä! :D Sen päivän ainakin muistaa. Tyttö kastettiin kirkossa ja kastajaisjuhla pidettiin sen jälkeen äitini kotona. Hän sai siis nimekseen Mia-Marianne Suometar ja hänen kummisetänsä lauloi siellä laulun Suojelusenkeli. Se jäi mieleen ja oli koskettava hetki! Ystäväni Riikka teki kastajaisjuhliin makeat kakut sekä pullakranssin, parempia ei olisi voinut toivoa! Hän oli myös kastajaistilaisuudessa sekä juhlassa miehensä kanssa ja he ottivat myös kuvia tilaisuuksista! Alla olevista kuvista kiitos menee heille <3 Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Mikä muutti mun elämän 26.1.2016?

Nyt siis siihen aiheeseen, kun lupasin kirjoitella enemmän tyttärestäni. Oon pitänyt hänet someista piilossa lukuunottamatta Facebookkiin lisäämiäni kuvia, jotka näkyvät vain kaverilistallani oleville. Syynä on ollut se, etten oo oikein osannut pähkäillä sitä, että julkaisenko hänestä mitään vai otanko sitten varovaisemman linjan. Kukapa meistä tykkäisi sellaisesta, että tullaan arvostelemaan esim. omia kasvatustapoja? En ainakaan minä. Nyt pitkään miettineenä näitä asioita oon tullut siihen tulokseen, että miksipä en voisi kirjoitella lapsiarjesta, kun se kuitenkin on mun elämässä aika keskeinen asia eläinlaumani lisäksi :D Kuvia ihanasta pikkutytöstäni myös riittää, sillä tottakai sitä on halunnut ikuistaa lähes jokaisen hänen uuden kokemuksensa varsinkin :)

Mia-Marianne Suometar syntyi melkein kaksi vuotta sitten eli 26. tammikuuta 2016. Mentiin siis hiukan odotusajan yli, kun laskettu aika olisi ollut 20.1. Raskausaika meni ainakin näin "aika kultaa muistot" sananlaskua käyttäen suhteellisen mukavasti. Ainoastaan aloin kärsiä rajusta pahoinvoinnista ja oksentelusta jo lähes ensimetreiltä lähtien. Toki raskauteen kuului myös ajoittainen kova väsymys, mutta se ei haitannut koska oon kova nukkumaan muutenkin :D Ainut negatiivinen kokemus oli se, kun neuvolassa sydänääniä kuunnellessa ne eivät kuuluneetkaan täysin selvästi ja tottakai lähdettiin samalta istumalta tarkempiin tutkimuksiin. Mitään hätää ei kuitenkaan ollut, mutta itku siinä pelkotilassa kyllä tuli!

Oltiin koiralaumoineni äitini luona varmaan vuoden 2015 joulusta asti, sillä pelotti synnytyksen alkaminen. Äidillä kuitenkin on ollut kokemusta niin minusta kuin siskostanikin, joten se toi turvaa. Raskausaikana tuli katsottua julkaistuja Salatut elämät-bokseja ja niin sitten synnytystä edeltävänä sunnuntai-iltana tapani mukaan toivotin äidilleni hyvät yöt ja sanoin meneväni vessan kautta katsomaan taas Salkkari-jaksoja. Eipä niitä sitten katsottukaan, kun vessaan mennessäni mulla ei tullut lapsivedet vaan veret! Äitini ja lapsen isä tuntuivat menevän paniikkiin enemmän kuin minä ja he soittivatkin sitten Naistenklinikalle jonka aikana kävin pikasuihkussa. Onneksi aiemmin illalla oli tullut tarkastettua sairaalalaukku.

Ystäväni Petra vei meidät Naistenklinikalle. Siellä sitten kuunneltiin vauvan sydänääniä ja ultrattiin, mutta selvää syytä ei verenvuodolle koskaan saatu. Ennen verenvuodon tuloa mua oli supistellut hiukan, mutta ei pahasti. Toimenpiteiden jälkeen mulle sanottiin, että mun täytyy jäädä sinne yöksi ja lapsen isän sekä Petran täytyy lähteä. Iski kamala pelko, sillä en ollut vielä koskaan joutunut olemaan sairaalassa ja nyt mä jäisin sinne yöksi. Mut kärrättiin paareilla huoneeseen, jossa sain onneksi olla yksin. Yöksi mulle annettiin 1g Panadolia supistuksiin ja viriteltiin laitteet vauvan sydänäänten kuuntelua varten. Yritin siinä sitten ajankulukseni järjestellä sairaalalaukkuani, mutta tottakai mulle tultiin sanomaan, että nyt ei saisi liikkua kovinkaan vaan täytyisi yrittää nukkua. Mua käytiin muutaman kerran yön aikana katsomassa ja kysymässä, että onhan kaikki hyvin. Odotin seuraavaa päivää, sillä silloin koittaisi vierailuaika!

Aamulla mut siirrettiin taas eri huoneeseen ja mulle annettiin luettavaa synnytyksen käynnistämisestä. Se käynnistettiin ja sen jälkeen lapsen isä tulikin paikalle. Ei muuta kuin odottelua, että jotain alkaisi tapahtumaan. Iltapäivästä mua alkoi supistella iltaan asti todella pahoin ja pelkäsin, että lapsen isälle tultaisiin ilmoittamaan vierailuajan päättymisestä. Olin kamalissa kivuissa ja aina mulle tyrkytettiin vaan 1g Panadolia, joka ei auttanut mihinkään. Viimein sain kipulääkepistoksen ja tiedon, että pääsisin synnytyssaliin. Huokaisin helpotuksesta, sillä lapsen isänkään ei tarvinnut luonnollisesti lähteä mihinkään. Itken harvoin ja päivän aikana kävin muutaman kerran wc-tiloissa itkemässä kivusta!

Synnytyssalissa sain ilokaasua, jonka avulla kivut tuntuivat lievemmiltä. Seuraavana päivänä sain muutamaan otteeseen epiduraalia sekä ohjeistusta ja vinkkejä synnytykseen. Kävin myös kuumassa suihkussa, joka helpotti hiukan. Ennen päivä kahta alkoikin tapahtua ja ponnistusvaihe kesti puoli tuntia, kun tyttö oli maailmassa. Painoa hänellä oli 3220g ja pituutta 47cm. Hän ei juurikaan itkenyt ja oli maailman kaunein asia mun silmissä. Synnytyksessä mulla murtui häntäluu ja kipu kestikin seuraavat pari kuukautta pahana. Tyttö syntyi tiistaina ja äitini kävi katsomassa häntä sairaalassa seuraavana päivänä. Torstaina pääsimme lähtemään kotiin pyynnöstäni, kunhan lastenlääkäri oli tarkastanut vauvan ja suunnistimme jälleen äitini luokse. Ystäväni Petra toimi jälleen hovikuskinamme :D Kätilö oli paras mitä toivoa saattaa ja voimaa antoivat myös perheeni ja ystävieni lähettämät viestit. Äidistäni oli suuri apu aiempien kokemustensa takia sekä sen, että mulla murtui häntäluu. Äiti opasti hienosti tyttäreni hoitamisessa, sillä ennen omaa lastani lapset olivat olleet mulle täysin vieraita ja outoja asioita. En vaan ollut koskaan ollut pienten kanssa tekemisissä eikä siihen kyllä ollut aiemmin kiinnostustakaan :D Tää tytär antoi paljon tarkoitusta ja iloa mun elämään.

Tämmönen oli siis mun synnytyskokemus tiivistetysti :D Loppuun vielä pieni kuvakooste kuukausista 1-6 <3