Tuore fiilispäivittely

Olin viime viikon torstaina mukana äiskän magneettikuvaus-käynnillä ja lääkäri soittikin tuloksista hänelle heti seuraavana päivänä. Tulokset olivat ne, että yhden kasvaimen sijasta tarkemmalla kuvauksella aivoista paljastui toinenkin kasvain, joka oli pettymys. Keuhkosyövän lähettämiä etäpesäkkeitä. Suunnitellut sytostaattihoidot siirtyvät siis ensi vuoden puolelle ja edessä on sädehoito rauhallisella aikataululla. Maanantaina käydään äiskän kanssa molemmat verikokeissa ja multa tutkitaan silloin maksa-arvot kolmella kokeella. Niitä ovat tämänhetkinen tilanne sekä kokeet joista näkee maksan rasituksen pidemmältä ajalta. Tässä tilannekatsaus terveysasioiden puolelta :] Alhaalla muuten tatuointi, jonka äiti kuulemma haluaa maksaa mulle :D Tätä en ois koskaan uskonut kuulevani. Tämä sydänkäyrä mustavalkoisena vasemman käsivarren sisäpuolelle kuvastaisi kaikkea tätä taistelua, jota me jatketaan sinnikkäästi edelleen!

Mitä muita fiiliksiä mulla on ollut? Aika sekavia. Välillä tuntuu, että haluaa vaan irrotella menemään ja unohtaa ikävät asiat, mutta niitä kun ei noin vaan pääse pakoon tai pysty irrottelemaan niin usein kuin joskus olisi tarpeen. Aina on vastuu, ei pelkästään itsestään. Tässäkin tarkoitan lasta ja eläimiä. Toisaalta taas tuntuu yksinäiseltä, kun muut ovat viikonloppuisin menossa ja mä vaan nökötän täällä kotikolossani läppärin kanssa. Oon kuitenkin päässyt irtaantumaan nykyään normaalista arjesta enemmän kuin aiemmin, joka on tehnyt hyvää! Ei pitäisi valittaa, mutta silti se yksinäisyys aina välillä nostaa päätään. Toisaalta mä taas tykkään yksinolosta. Eli yksin muttei yksinäinen? Joo... Mitähän mä taas selitän? Jotain epämääräisiä negatiivisia piiloisia tunteita? Haha! :D No ei, mutta oon miettinyt myös sitä miten elämästä voi nauttia, kun pysähtyy joskus miettimään kaikkea sitä mitä on eikä pelkästään sitä mitä ei ole. Mulla on kaunis, oma koti, ihana lapsi ja mahtavat eläimet. Se riittää. En mä edes tiedä, että mitä mä kaipaisin tällä hetkellä? Ehkä jotain erilaista, että vois vaan joskus kuunnella jonkun muun ihmisen ongelmia, pitää hauskaa ja unohtaa itse kaikki ikävä :) Myöhemmin tulossa postaus siitä, että mistä kaikesta mä unelmoin tai mitä haaveita mulla on tai on joskus ollut. Muuten tää koko kirjoittelu menee vielä epäselkeämmäksi :D

Ihmis/parisuhteet? Niitä miettiessä mä ehkä tuhoan aina kaiken itse siitä syystä, että mulla on niin suuri itseinho. Peilikuva ei näytä hyvältä ja itsevarmuus on huono. En pysty näyttämään muille sitä mitä kaikkea mä oikeasti olen. En pysty uskomaan muiden positiivisia sanoja. En kestä läheisyyttä tai kosketusta. Tuntuu niin turhauttavalta edes yrittää mitään vaikka miksi olisikaan pakko, jos ei koe olevansa valmis? Mielenterveysongelmia ei edelleenkään ole saatu kunnolla hallintaan, vaikka ne jossain määrin ovatkin helpottaneet. Harhoja ja vainoharhaisuutta on. Paras tapa ehkä joskus päästä plussan puolelle ihmissuhteita ajatellen, niin ehkä mun täytyisi uskaltautua taas puhumaan näistä asioista ulkopuoliselle taholle, joka ei mua tunne. Silloin saa sellaisen ulkopuolisen mielipiteen eikä kenenkään tutun ihmisen kaunisteltua mielipidettä. Nojoo tässä se taas kuultiin, että en vaan usko! :D

" Laita sun sielu siihen nyt sä voit vaan lepää

pidän sut lämpimänä vaik tääl mun linnassa vetää

mut ethän käy tutkimaan näit salaisii kammioit

koska kaikki mitä saatat löytää ei nii nättii oo "

 " Mä vannon vannon vannon

että huomenna sekoiluni päättyy

mut jatkan jatkan jatkan

kunnes sun sydämesi särkyy "

Loppupointti on se, että mun pitäisi taas repäistä itseni niskasta ylös ja alkaa noudattamaan sitä mun normaalia rutiinia, jolloin olo tuntui niin fyysisesti kuin henkisestikin paremmalle. Eli terveellinen ruokavalio, enemmän liikuntaa ja säännöllinen lääkkeiden syöminen. Aina kun alkoi kokea ulkomuodossa ja mielialassa positiivista muutosta, niin jaksoin olla muillekin paljon parempi ihminen :D Yksi kummitteleva herkkuruoka on ikävä kyllä tällä hetkellä juustopasta, johon tulee juustokermaa, juustoraastetta, kanaliemikuutio, sipulia, kanaa, mustapippuria ja tietenkin itse se pasta. Lähes kaikenlainen pasta on mun suuri heikkous ja pastaa juuri aiemmin yritin vähentää ja paljon lukuunottamatta niitä mun Fitnesstukulta tilaamiani shiratakinuudeleita! :D Niistä en luovu, joten kai niitä on taas hankittava pastan korvikkeeksi. Mummokoira-Lumo on tällä hetkellä äiskän luona, niin tulee äiskälläkin liikuttua enemmän eikä vaan myöskin nökötettyä neljän seinän sisällä. Jospa tämä teksti oli nyt tässä ja seuraavassa sitten vaikka niistä haaveista ja unelmista? ;D

Monsters don't sleep under your bed, they scream inside of your head

Viime päivinä oon miettinyt, että ehkä viimeistään huomenna mun täytyy ylittää se kynnys, että haen apua. Apua mihin? Siihen, että mun ajatukset on jatkuvasti sekaisin eikä enää edes lääkkeet tunnu auttavan siihen millään tapaa. Kamppailen monien asioiden kanssa tällä hetkellä. Ei oo sellaista ihmistä, jolle voisin kertoa suoraan että mulla on todella paha olla. Tunnen itseni yksinäiseksi. Toki mulla on lapsi ja eläimet, mutta ei se korvaa sitä että voit vaan lähteä kaverin kanssa jonnekin ja ihan vaan vaikkapa jutella arkipäivän asioista. Olla oma itsesi. Uusiin ihmisiin tutustuminen ei kiinnosta siltä kannalta, koska mulla on tällä hetkellä kamala luottamuspula ihmisiin. Harva kysyy, että miltä musta tuntuu vaan se kuitataan sillä, että "Miten menee?". En tiedä enää, että mitä mä haluan tai mihin mun kannattaisi pyrkiä. Tähän vastataan pinnallisesti ja siirretään huomio siihen toiseen.

Harva siis on jäänyt mun elämään vaikeiden aikojen jälkeen ja osan oon joutunut poistamaan mun elämästä ihan siitä syystä, että on tullut todettua monet kerrat ettei voi luottaa ja viimein sen on myöntänyt itselleen vaikkei millään olisi halunnut uskoa ikäviä asioita todeksi. Uudet ihmiset siis tietyllä tapaa kiinnostavat, mutta jälleen tulee se luottamuspula eteen ja tuntuu, että haluaa vaan paeta ja pysyä tutussa ja turvallisessa eli yksinolossa. Sekin tuntuu pahalta.

On päiviä jolloin oon täynnä energiaa ja intoa. Sitten taas kaikki paha olo rysähtää kerralla päälle ja olo on niin toivoton, että arkiset asiat tulee hoidettua mutta siihen se sitten jää. Täytyy vaan kovettaa itsensä ja pitää päänsisäiset asiat sisällään. Oon siinä rajalla, että nousenko ylös vai haluanko vaan antaa mennä ja romahtaa. Jättää kaiken.

Parisuhde? Senkään kohdalla en tiedä, että mitä haluan. Oon aika vaativa enkä kestä pettymyksiä. En halua olla yksin ja toisaalta yksin on helpompaa, kun saa tehdä asiat miten itse haluaa. Toisaalta haluaa myös toisen osapuolen jakamaan vastuuta. Haluan pystyä olemaan oma itseni, toisaalta tunteet on vaan helpompi piilottaa. En kestä liiallista avun tyrkyttämistä mutten myöskään sitä, että ollaan kuin kaikki olisi vaan hyvin.

Näistä asioista tuun kirjoittelemaan myöhemmin, kunhan tiedän että miten näiden ajatusten kanssa edetään... Nyt vaan tuntuu siltä, että on pakko yrittää tehdä asioille jotain. Näin tää ei vaan voi jatkua enää. Oon valmis sitoutumaan lähes mihin vaan, kunhan elämä alkaa taas tuntua elämisen arvoiselta.

Pain is the only thing that's telling me I'm still alive

Tämä päivä on päänsärkyjen, väsymyksen ja ahdistuksen kannalta ollut yksi inhottavimmista vähään aikaan... Särky iski eilisiltana eikä loppua näy. Oon ottanut sumatriptaania tablettimuodossa sekä kahdesti nenäsuihkeena. Suihke vienyt kivun aina hetkeksi pois kunnes se iskee taas uudelleen. Tuntuu kuin katselisin itseäni jotenkin ulkopuolisin silmin, tuntuu ettei voimat riitä edes puhumiseen. Tuntuu pahalta ja samaa aikaan ei miltään, haluaisi vaan nukkua. Päiväunia kun pitäisi vältelläkin päänsärkyjen kannalta sillä useimmiten ne mulla ainakin pahentavat asiaa. Jos tänään mulla olisi ollut sumatriptaania piikkimuodossa, niin olisin varmasti uskaltautunut sitä pistämään, sillä niin rasittavaa tämä kipuilu on!

Oon myös pidemmän aikaa tuntenut itseni aika yksinäiseksi vaikken koskaan kirjaimellisesti yksin olekaan. Ne ihmiset vaan on harvassa kenelle mielelläni kerron ajatuksiani ja pieniäkin juttuja, jotka koen itselleni tärkeiksi ja jotka haluan jakaa. Onneksi mulla on ihana äiti, jolle pystyn kertomaan paljon asioita <3 Viime aikoina oon kirjoitellutkin tätä blogia vähän ahkerammin... Kai se johtuu siitä, että pääsee jollakin tapaa purkamaan ajatuksiaan. Oon myös huomannut lukutilastoista, että yllättävän moni käy tätä blogia lukemassa ja se on positiivinen asia! Blogini on lisätty myös Blogit.fi-sivustolle, josta löytyy paljon kivoja blogeja. Kannattaa käydä vilkaisemassa! Linkki blogini oikeassa reunassa! Mutta sitten takaisin aiheeseen... Huomaa, että lapsen syntymän myötä kaveripiiri on supistunut eikä enää kovin moni kysykään mua mihinkään mukaan. Joskus tuntuu jopa katkeralta, kun tuntuu että oma ulkopuolinen elämä on täysin viety. Lähinnä tulee vaan tuntemattomilta pyyntöjä, että lähtisinkö vaikka kahville ja toki takaa-ajatuksineen... En todellakaan lähde! Ennemmin meen piiloon Lumo-tyylillä!

Varmaan useammankin kuukauden päivät sitten uskaltauduin käymään yksin viihteellä ja se oli yllättävän hauskaa! Sitä en ollut siinä vaiheessa vielä uskaltanut tehdä. Oli ihan kivaa, kun löytyi juttuseuraa muttei mitään pitempiaikaisia tuttavuuksia. Tuntui vapaalta, vaikka samalla vähän pelottikin :D Vapaa-ajalta silti toivon muutakin (alkoholittomiakin juttuja!) ja että asiat olisivat jollakin tapaa kuin ennen. Oli mahdollisuus käydä eri kaupungeissa ja tapahtumissa. Enää se ei useinkaan tule kysymykseen ja kaikki menot on sovittava reilusti etukäteen. Ei voi enää vaikkapa päivää aiemmin päättää, että huomennapa lähden sinne ja sinne... Monena päivänä haaveilenkin, että kyllä se tästä ja elämä muuttuu vielä... Täytyy nauttia lapsen ollessa vielä pieni, mutta silti jokainen kaipaa myös omaa aikaa ja vapautta, kun ei tarvitse kantaa täyttä vastuuta ja saa hengähtää hetkeksi. Oikeesti oon tällä hetkellä aika väsynyt! Edelleenkään lapseni ei ole vaikea tapaus vaan musta tuntuu, että taustalla alkaa olla jotain muutakin kuin vapauden kaipuu... Mahdollisesti uusiutuva masennus. En oo pitkään aikaan nauranut niin, että tekis mieli kaatua maahan. En jaksa edes hymyillä tai sitten se on sitä teennäistä tyyliä, että "tässä vaiheessa varmaan kuuluu hymyillä". Toki jokaisella on joskus huonoja päiviä, mutta nyt niitä tuntuu olevan takana liian monta ja tuskin ne vielä tähän päättyvät.

Eilen en ois millään jaksanut meikata, mutta sitten muistin taas tämän aurinkolasityylin. Laitoin kuitenkin meikkivoidetta sekä uutta nestemäistä huulipunaa, joka oli suhteellisen positiivinen yllästys Wishiltä. Ei pelkoa, että se lähtisi mihinkään, mutta se saa huulet toisinaan tuntumaan aika kuivilta ja sitä on vaikeaa poistaa. Väristä tykkään! Uskaltauduin sitten pukeutumaankin vähän paremmin ja laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani New Yorkerista ostetut tekonahkahousut sekä Wishiltä tilaamani kengät. Housut tuntuivat hyviltä päällä ja nilkkuritkin olivat sellaiset joilla en poikkeuksellisesti meinannut kompastella kertaakaan! :)