Haaveet, toiveet ja unelmat kattavat paljon eri kysymyksiä, kuten "Mikä musta tulee isona?" tai "Missä mä haluan asua?" Monesti on hetkiä jolloin pysähtyy miettimään, että mitä elämältä todella haluaa tai mitä siihen kaipaisi lisää. Kuten aiemmassa tekstissäni mainitsin, niin osaa olla onnellinen kun arvostaa sitä kaikkea mitä jo nyt on. Jos kuitenkin mennään pintaraapaisua syvemmälle, niin mullakin on ne omat visioni mitä mä haluaisin :D
Oon asunut lähes koko ikäni tällä asuinalueella missä asun edelleen. Haaveissa on siis ollut jo varmaan ala-asteelta alkaneesta koulukiusaamisesta lähtien ollut se, että mä haluan muuttaa pois ja aloittaa elämän puhtaalta pöydältä jossain, jossa kukaan ei tunne mua eikä ole minkäänlaisia ennakkoajatuksia muiden ihmisten puheiden perusteella. Toisaalta tuntuu, että vanha ja pysyvä on se tuttu ja turvallinen, mutta ne ajatukset katoavat syvälle maan rakoon negatiivisten kokemusten vahvistuessa.
Päästessäni lukioon ajatukset muuttoajatuksista hälvenivät paljonkin. Kun sitten sosiaalinen elämä alkoi vasta "kukoistamaan" täysi-ikäisyyden saavuttaessa, niin tottakai oppi huomaamaan etteivät ne kaikki "muka aikuiset" ihmisetkään ole mitään kivoja varsinkin kun tulee oikein epämiellyttäviä tyyppejä vastaan ja sen kautta lisää eli suoranaisesti lavallinen paskaa niskaan. Aina on se joku, joka supisee omalle tuttavapiirilleen, että toi on se ja on tehnyt sitä ja sitä ja se on sellainen ja sellainen. Siinä sitten naiivi porukka muodostaa mielipiteensä tutustumatta ja ns. huono maine kasvaa kasvamistaan. Aina jossain on joku, joka on kuullut pahaa jonkun toisen kautta. Tottakai mäkin oon tehnyt tyhmiä asioita joita häpeän jälkeenpäin ja se harmittaa, että joidenkin mielestä ainoastaan ne tyhmät asiat täytyy aina muistaa ja kantaa leimaa mukanaan. Kukaan ei ole täydellinen.
Kun sain lapsen, niin mun mielestä se on todella surullista että nää ilkeät ihmiset keksivät, että voisivat tehdä mun elämästä huonompaa käymällä henkisesti mun lapsen kimppuun. Onneksi käännyin viranomaisten puoleen ja kerroin näistä tyypeistä heidän koko nimillään ja kysyin neuvoja, että miten toimia jatkossa jos he eivät jätä meitä rauhaan. Mua kehotettiin tämän jälkeen ottamaan uudestaan yhteyttä ja sen jälkeen nämä tyypit saisivat vastaansa syytteen kunnianloukkauksesta. Kuka sitten nauraa?
On myös niitä ihmisiä joita ei voi sanoa itsekään tuntevansa, mutta jotka muistuttavat siitä kaikesta ikävästä mitä on ollut. Ne tunteet, joita reilu puolitoistavuotta sitten tullut ero toi tullessaan, nousevat aina pintaan näiden ihmisten pompahtaessa jostakin esiin. On asioita, jotka vaikuttavat edelleenkin mun ajatusmaailmaan pohtiessa parisuhdeasioita. Musta tuntuu, että on niin paljon asioita selvittämättä, että en tuu vielä pitkään aikaan saamaan mielenrauhaa, jotta pystyisin jatkamaan elämää. On luottamuspulaa ja asioita joita en oo vieläkään kyennyt antamaan anteeksi. Sitten mä heijastan nämä tunteet aina syyttömiinkin ihmisiin, jotka eivät olisi kohdelleet mua millään tavalla huonosti. Esimerkkinä en pysty nielemään sitä, että miten paljon paskaa ihmiset jauhavat keskenään jopa toisten ihmisten erosta. Asiat aina kummasti vääristyvät tuolla "kylillä" :D
Sitten tarkemmin siihen, että missä ja miten mä haluaisin asua? Mulla on siis oma asunto, jonka perin neljä vuotta sitten isän kuoleman jälkeen. Tulevaisuudessa, kun putki -sekä kylpyhuoneremontti on saatu pois alta, niin myyn tämän ja muutan omakotitaloon jonnekin syrjemmälle. Silloin on lapsella sekä eläimillä runsaasti tilaa eikä tarvitse huolehtia valittavista naapureista, kuten esim. aiemmissa teksteissäni mainitsemasta alakerran naapurista. Sitten saisin sen mun vuosia haaveileman minipossunkin, haha! :D Putkiremonttihanke tuntuu jopa edistyvän pelottavan hurjaakin vauhtia, vaikka aluksi luulin sen vievän vuosia. Mun kylppärikin meni alkuperäisen kuntonsa takia lähes kiireellisimpään luokkaan remonttia ajatellen. Sijainnista ei ole varmaa visiota, joko pohjoiseen siskoni ja muiden läheisten luokse tai pohjois-karjalaan tai ihan minne vaan uuteen paikkaan! Tänne mulla ei ole syytä jäädä. En vaan keksi yhtäkään syytä, koska mulla ei ole paljonkaan ystäviä tai muita välittäviä ihmisiä. Uudestaan aloitus on se juttu ja ehkä oikeasti avain siihen onnellisempaan elämään. Joskus melkein toivon, että joku antaisi mulle syyn jäädä. Sellaista syytä ei kuitenkaan ole eikä tuskin tule koskaan olemaankaan.
Monet aina kettuilevat siitä, että jos ihminen ei ole töissä ja valittaa silti kiireitään :D Miten mä kulutan päiväni? Mulla menee päivät lapsen ja eläinten kanssa, joten juurikaan muulla tavalla tätä asiaa ei edes pysty enempää avaamaan :D Haluan olla lapsen kanssa kotona ainakin vielä vuoden verran. Mulla on ihan hakusessa kaikki muu sen jälkeen. Mä en halua opiskella, mutta töitäkään ei oikein ilman opiskelua tai suhteita saa. Mulla ei ole rohkeutta hypätä mihinkään ja oon jo vuosia odottanut, että se ihme tapahtuisi. Ennen haaveammattini oli poliisi, mutta poliisikoulut taas sijaitsevat Tampereella ja Oulussa ja ennen pääsykokeita mun täytyisi saada hankittua ajokortti sekä kohotettua kuntoani :D Ehkä se on omalla tavallaan haaveammattini vielä tänäkin päivänä, kuka tietää? Suorastaan pelottaa ajatella elämää eteenpäin, joten aina vaan lykkään ja lykkään näitä ajatuksia. Yäk, en kirjoittele enää tästä!
Mutta joo... Ei mulla muuta! :D Tässä siis jonkinlainen näkemys mun unelmista. Paljon on siis vielä auki ja haluaisin uskoa, että pakollakin ne palaset vielä loksahtelevat paikoilleen. Silti mä en usko siihen, vaan mä tiedän että musta ei koskaan tule ainakaan ylpeydenaihetta kenellekään.
On myös niitä ihmisiä joita ei voi sanoa itsekään tuntevansa, mutta jotka muistuttavat siitä kaikesta ikävästä mitä on ollut. Ne tunteet, joita reilu puolitoistavuotta sitten tullut ero toi tullessaan, nousevat aina pintaan näiden ihmisten pompahtaessa jostakin esiin. On asioita, jotka vaikuttavat edelleenkin mun ajatusmaailmaan pohtiessa parisuhdeasioita. Musta tuntuu, että on niin paljon asioita selvittämättä, että en tuu vielä pitkään aikaan saamaan mielenrauhaa, jotta pystyisin jatkamaan elämää. On luottamuspulaa ja asioita joita en oo vieläkään kyennyt antamaan anteeksi. Sitten mä heijastan nämä tunteet aina syyttömiinkin ihmisiin, jotka eivät olisi kohdelleet mua millään tavalla huonosti. Esimerkkinä en pysty nielemään sitä, että miten paljon paskaa ihmiset jauhavat keskenään jopa toisten ihmisten erosta. Asiat aina kummasti vääristyvät tuolla "kylillä" :D
Sitten tarkemmin siihen, että missä ja miten mä haluaisin asua? Mulla on siis oma asunto, jonka perin neljä vuotta sitten isän kuoleman jälkeen. Tulevaisuudessa, kun putki -sekä kylpyhuoneremontti on saatu pois alta, niin myyn tämän ja muutan omakotitaloon jonnekin syrjemmälle. Silloin on lapsella sekä eläimillä runsaasti tilaa eikä tarvitse huolehtia valittavista naapureista, kuten esim. aiemmissa teksteissäni mainitsemasta alakerran naapurista. Sitten saisin sen mun vuosia haaveileman minipossunkin, haha! :D Putkiremonttihanke tuntuu jopa edistyvän pelottavan hurjaakin vauhtia, vaikka aluksi luulin sen vievän vuosia. Mun kylppärikin meni alkuperäisen kuntonsa takia lähes kiireellisimpään luokkaan remonttia ajatellen. Sijainnista ei ole varmaa visiota, joko pohjoiseen siskoni ja muiden läheisten luokse tai pohjois-karjalaan tai ihan minne vaan uuteen paikkaan! Tänne mulla ei ole syytä jäädä. En vaan keksi yhtäkään syytä, koska mulla ei ole paljonkaan ystäviä tai muita välittäviä ihmisiä. Uudestaan aloitus on se juttu ja ehkä oikeasti avain siihen onnellisempaan elämään. Joskus melkein toivon, että joku antaisi mulle syyn jäädä. Sellaista syytä ei kuitenkaan ole eikä tuskin tule koskaan olemaankaan.
Monet aina kettuilevat siitä, että jos ihminen ei ole töissä ja valittaa silti kiireitään :D Miten mä kulutan päiväni? Mulla menee päivät lapsen ja eläinten kanssa, joten juurikaan muulla tavalla tätä asiaa ei edes pysty enempää avaamaan :D Haluan olla lapsen kanssa kotona ainakin vielä vuoden verran. Mulla on ihan hakusessa kaikki muu sen jälkeen. Mä en halua opiskella, mutta töitäkään ei oikein ilman opiskelua tai suhteita saa. Mulla ei ole rohkeutta hypätä mihinkään ja oon jo vuosia odottanut, että se ihme tapahtuisi. Ennen haaveammattini oli poliisi, mutta poliisikoulut taas sijaitsevat Tampereella ja Oulussa ja ennen pääsykokeita mun täytyisi saada hankittua ajokortti sekä kohotettua kuntoani :D Ehkä se on omalla tavallaan haaveammattini vielä tänäkin päivänä, kuka tietää? Suorastaan pelottaa ajatella elämää eteenpäin, joten aina vaan lykkään ja lykkään näitä ajatuksia. Yäk, en kirjoittele enää tästä!
Mutta joo... Ei mulla muuta! :D Tässä siis jonkinlainen näkemys mun unelmista. Paljon on siis vielä auki ja haluaisin uskoa, että pakollakin ne palaset vielä loksahtelevat paikoilleen. Silti mä en usko siihen, vaan mä tiedän että musta ei koskaan tule ainakaan ylpeydenaihetta kenellekään.
