22. marraskuuta 2017

Resepti tupakoinnin lopettamiseen

Tuli nukuttua erittäin huonosti ja levottomasti sekä nähtyä valveunia koko yön ajan lääkäriaikaa edeltävänä yönä. Lääkäriltä kuitenkin sain juuri sen reseptin kuin halusinkin, täytyy vaan vielä selvittää tuosta lääkkeestä pari asiaa. Kyseessä on Zyban, bupropioni/amfebutamoni jota käytetään tupakasta vieroittautumisen lisäksi myös masennuksen hoitoon. En oo vielä käynyt hakemassa niitä, mutta kirjoittelen niistä lisää kunhan aloitan niiden ottamisen ja tupakoinnin vähentämisen ja toivottavasti lopettamisen. Haluan joskus olla yksi esimerkki heistä, jotka lopettivat tupakoinnin! :D Lääkärin tekemän testin mukaan olen erittäin riippuvainen nikotiinista :D


Viime yönä tulikin sitten valvottua ja nukahdin varmaan vasta joskus viiden aikaan aamulla. Otettiin tyttären kanssa lääkärissä käynnin jälkeen neljän tunnin päiväunet, joten se vaikutti. Varmasti olisi tullut nukuttua pidempäänkin, jos järkyttävä päänsärky ei olisi herättänyt. Mulle on lähes aina iskenyt kamala ahdistus päiväunilta heräämisen jälkeen. En edelleenkään tiedä, että mikä siinä on :D Hortonin syndrooman toteamisen jälkeen harvemmin on enää päiväunia tullut nukuttua, sillä se on yksi vaikuttava tekijä aloittamaan kipukohtauksen. Lisäksi tietenkin on kova migreeni. Päänsärky hellitti onneksi oksikodonilla. Iltaa vasten tuli virkistyttyä ihan liikaa ja tuli Lumoakin taas puunattua kuntoon :D




Tänään tuli käytyä äiskällä ja oli kyllä kamala lumisade! Tällä kertaa sentään varauduin kunnolla :D Eilen mieliala pomppi laidasta laitaan, kun lääkäriin meno jännitti ja sen jälkeen itketti ja jopa raivostutti. Se oli varmaan joku omalaatuinen helpotustunneskaala :'D Loppuillan ja yön olinkin kuin pilvissä. Tänään olo on ollut tyhjä, ei niin negatiivisia kuin positiivisiakaan tunteita. Siivottua tuli vaikka onkin ollut väsynyt olo keikahtaneen unirytmin takia. Viime yönä tai siis aamulla unenlaatu oli jälleen todella huono. Tänään en sitten päiväunia ottanut vaan päätin valvoa iltaan asti jotta saa tämän unirytmin taas korjaantumaan. Aamuksi on onneksi herätys ihmisten aikoihin, koska täytyy soittaa pari puhelua. Pian mun iltarutiinien mukainen iltakaakao nassuun ja peiton alle katsomaan telkkaria siihen asti, kunnes nukahdan :D Toivottavasti tällä kertaa ei käy alla olevalla tavalla...


4 kommenttia:

  1. En polta tupakkaa joten tsempitt lopettamiseen.
    Monelle tupakointi näyttää olevan tapa.
    Valveunista sen verran että olen nähnyt useita kertoja, ja aina kuvitellut niitä nähdessäni että mahdan olla väsynyt, päinvastoin energisempiä päiviä en ole koennutkaan.
    Lumo on suloinen tuossa yhdessä kuvassa näyttää nauravan. :D
    myös lapsesi on suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tarvitaan! Kyllä ja paha tapa. Jänniä ne, kun ei täysin tiedosta onko hereillä vai unessa. Tyytyväisenä aina tuollainen ilme :D

      Poista
  2. Voi että ku sais otettua ittee niskasta kiinni ja myös päättää et nyt lopetan tupakoinnin. Tällä hetkellä se vasn tuntuu vaikeelta ja mulle se on enemmänki tapa aamusin kahvia juodessa ja töissä jos on tylsää. Täytyis keksiä tilalle joku toinen tapa. Tsemppiä sulle lopetukseen ja sulla ainakin sitä tahtoa riittää. Puss!! 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu ja siksi onkin nyt otettava tämä keino käyttöön. Enemmän itsellänikin se on tapa vaikka myös välillä kiukuttaa ja pahasti, jos ei ole tupakkaa saatavilla. Tsemppiä sinullekin! <3

      Poista