20. marraskuuta 2017

How are you? Fine.

Levoton ja ahdistunut olo, koska huomenna aamusta on aika lääkärille. Tottakai silloin iltaa vasten ei meinaa väsyttää millään. Siellä siis on tarkoitus kirjoittaa jokin resepti avuksi tupakoinnin lopettamiseen. Muutenkin nykyinen mielialalääkkeeni on alkanut menettää tehonsa. Ja tämä teksti sisältää niitä ankeita ajatuksia, joten kaikkien ei välttämättä kannata jatkaa lukemista. Alla oleva teksti on kirjoitettu "räjähtävässä" mielentilassa, jolloin tekee mieli itkeä ja polkea jalkaa kuin pieni lapsi. Nyt alkaa jo helpottaa... Pari tuntia tässä on mennyt taas ihmetellessä ja tekstiä muokatessa, sillä tajusin etten voi julkaista kaikkia niitä ajatuksia mitä aiemmin pyöri päässä :]

" Pää painuksissa mainitsi hän kerran
murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju
nukkui pois "


" Hetken aikaa kesällä olinkin tyytyväinen uusimpaan lääkkeeseen, kun se vaikutti tehoavan. Annostusta nostettaessakaan se ei enää tunnu auttavan. Nyt ei kyllä pahemmin ole ollut kovin positiivinen mieliala vaan oon lähes koko ajan joko näkyvästi tai näkymättömästi vihainen enkä edes tarkalleen tiedä miksi. Varsinkin viikonlopun aikana iski ihan kamala alemmuuskompleksi etten oo tyytyväinen itseeni ollenkaan ja toivon suurimmalle osalle ihmisistä pahaa. Päässä vilisee ihan järkyttäviä mietteitä siitä, että miten voisin vaan kostaa asioita ja tehdä pahaa, jopa tappaa, koska kukaan ei ansaitse onnea jos en minäkään. Miksi muut kykenevät elämään elämäänsä eteenpäin ja mä vaan poljen paikallani? Jopa äänet käyvät korviin... Ihmisten huokailut, purkan mässytys, pöydän rummuttaminen... Tekis vaan mieli vääntää jokaisen niskat nurin. No ehkä ei kuitenkaan, mutta nää on niitä ajatuksia jotka puskee päähän ihan tahtomattakin. Tälle ääniherkkyydelle löysin sentään viimein nimityksen ja se on misofonia. Se oikein puhkeaa kukkaansa, jos on muutkin asiat perseellään :D Oon jopa tietoisesti välttänyt alkoholia paljon enemmän kuin ennen. Siitäkään ei ole ollut apua, turhauttavaa.
Viime päivinä on mennyt lääkkeitä yhä enemmän ja sekin tuo vaan pienen, hetkellisen helpotuksen. En tunne itseäni levänneeksi vaikka olisin nukkunut kellon ympäri. En halua herätä tähän todellisuuteen. Tottakai haluaa edes yrittää ajatella positiivisesti, että jospa huomenna löytyisi parempi lääke. Se vaan on todella vaikeaa. Lääkkeitäkin on tullut kokeiltua sen verran monia, että alkaa usko loppumaan. Haluaa uskotella itselleen, että tää maanpäällinen on sitä helvettiä ja vetämällä itsensä narun jatkoksi ei enää tarvitsisi tuntea tätä tuskaa, pakkomielteisiä pahoja asioita jotka pelkään huonoimpina hetkinäni tosissani toteuttavani. Ei vaan olisi enää mitään. Miksi tää ihmiskunta on olemassa? Miksi mä olen täällä? Miksi mielenterveysongelmat on olemassa? Niin paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia.

Kun mun päässä vilisi tämmöisiä ajatuksia jo 10 vuotta sitten, niin silloin olisi voinutkin vedota siihen, että se on "teiniangstia". Ei se sitten koskaan mennytkään ohi vaikka niin lupailtiin... On kokeiltu ilman lääkkeitä, lääkkeiden kanssa ja psykiatrilla käyntejä. Seuraakin se tuttu kysymys, että miksi juuri minä? Miksi näiden juttujen on oltava niin vaikeita, että oon tuhonnut monta ihmissuhdetta ja varmasti tuun tuhoamaan yhä lisää? Oon yllättynyt ja onnellinen siitä, että on muutama joka on ns. kaatanut ne seinät mun ympäriltä minne yritän itseni lukita eikä oo kaikista mun tyhmyyksistä huolimatta jättänyt mua yksin. Joskus vaan pelkään, että mitä jos mä en jaksakkaan enää yrittää. Mulla ei oo kuin yksi toive ja se on se, että saisin olla edes hetken aidosti onnellinen. Ei aina pelkkää keinotekoista lääkepöhnää. "

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä!
    Itellä käy joskus päässä että isken jotain paistinpannulla päähän..se on vain yksi kauhea ajatus, että niin en tuu ikinä tekemäänkään. joksus kans äänet ärsyttää, ja ihmiset.
    Mutta musiikki rauhottaa mielen..muistan kun teininä olin hermona jostain, kuuntelin aina musiikkia, ihansama mitä kuhan se oli musaa, nykyään kuuntelen jokapäivä musaa.
    Oon huomannu että uusi vaiva on semmonen että hajut ärsyttää-ostin juuri hienon käsivoiteen, se tuoksuu just niin pahalle että taidan heittää käsivoiteen roskiin. Luin sisällysohjeen mm. rapsiöljyä mutta miksi siihen on lisätty hajua?!
    Kaveri antoi kasan tuoksukynttilöitä, inhoon niitä.
    Tsemppii myös lääkäriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama juttu, että muille en toteuttaisi mitään raakoja väkivaltaisia juttuja vaikka joskus tuohtuneena sellaisia ajatteleekin. Musiikki on hyvä keino moneenkin asiaan ja päivittäin tulee täälläkin kuunneltua :) Mielenkiintoinen juttu tuo hajuherkkyys, itselleni ei ole tullut tuollaista vastaan. Kaikki tuoksukynttilät eivät kyllä tuoksu hyviltä!

      Poista
  2. Jaksamista ja kaikkea hyvää. Itsellä oli vähän samanlainen tilanne 12-20 veenä, johon en koskaan hakenut apua ja niin vähän ihmisiä ympärillä, etten edes kertonut kellekkään mielenterveydestäni. Oli kyllä pisimmät 8 vuotta, varsinkin miehenä, sillä ne harvat kerrat kun suun avasi, vastaus oli jotain tyyliin "koita piristyä", "mitä sää nyt poraat siinä" tai "mee töihin". Sinä sentään olet osannut ottaa asian puheeksi sekä terveydenhuollon että tavallisten ihmisten kanssa, saanut diagnoosin ja apua / hoitoa. Oot vahva ja nätti tyttö, jolla on selvästi toivo päästä eteenpäin. Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Itse pääsin kuopasta ylös vain yksin harrastukseni toimesta, kaverit hävisivät ja päädyin oudolle paikkakunnalle, mutta vihdoinkin terveenä. En edes itsekään tiedä, menikö koko juttu odottamalla vai tekemällä ohi, mutta meni kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Uskon sen ja tuo on niin väärin, että ei kuunnella :/ Onneksi asiat ovat siellä nyt paremmin. Kaikkea hyvää myös sinun elämääsi!

      Poista