12. lokakuuta 2017

She took each pill to escape what her life had become until she became numb

Ei oo hetkeen ollut taas energiaa kirjoitella, sillä jaksaminen on ollut vähissä ja aloittaessani Verpamilin uudelleen jatkuviin päänsärkyihin, siitä ilmenneet haitavaikutuksetkaan eivät ole olleet kovin mukavia. Nyt oonkin pohtinut sitä, että miten paljon lääkkeistä on sekä apua että myös niitä ei-niin-mukavia haittavaikutuksia. " Verpamil kuuluu ns. kalsiuminestäjiin. Sen vaikutuksesta verisuonten seinämäjännitys laukeaa, jolloin sepelvaltimot laajenevat ja verenvirtaus sydänlihakseen lisääntyy. "

Verpamilia menee siis päivässä 3 x 2 tabletin annoksella vuorokaudessa ja päänsäryt ovatkin nyt toistaiseksi pysyneet poissa, toivottavasti jatkossakin näin! Neurologi viimeksi jo varoitteli, että Hortonin syndrooman päänsärkykohtauksiin kannattaa varautua taas syksyllä. Siltä alkoikin jo näyttää. Haittavaikutuksina mulla on Verpamilista tullut vapinaa mikä ilmenee käsissä ja jaloissa. Esimerkkinä vaikkapa puhelimella on vaikeaa näpytellä virheittä. Samalla myös tuntuu ettei kykene tekemään kotitöitäkään kunnolla, sillä kolottaa fyysisesti esim. käsiin jotain nostellessa tai tehdessä. Ennemmin kuitenkin valitsen tämän kuin ne kamalat päänsäryt! Mulla on ilmennyt myös muutaman päivän ajan inhottavia kipuja oikean kylkikaaren alla, jonka takia pitäisi mennä varmuuden vuoksi tarkastuttamaan maksa-arvot. Kuitenkin sen verran kaikenlaisia lääkkeitä joutuu ottamaan eikä tuo jatkuva energiajuoman lipittäminenkään hyvää tee! Viimeksi ne olivat rajoilla. Kilpirauhas-arvot myös, sillä suvussa esiintyy paljon kilpirauhasen vajaatoimintaa. Huomenna mennään keuhkokuviin molemmat, sekä minä että äiti.


Mielialalääkkeenä mulla taas on Mirtazapin, joka otetaan iltaa vasten helpottamaan myös nukahtamista. Nyt sitä keväästä syöneenä oon huomannut, että mulla edelleen tulee kausia jolloin en tarvitse paljonkaan unta jaksaessani tehdä vaikka mitä ja vielä todella hyvällä fiiliksellä. Myös rahankäyttö noina aikoina ei ole aivan kohtuullista vaan kohtuutonta! Puskee esiin siis kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kuuluva maaninen vaihe. Jos se olisikin vaan sitä, niin mikäpä siinä sillä mulla ei juurikaan aggressiivia oireita maniavaiheeseen kuulu. Tuon kauden jälkeen kun vaan iskee se huono kausi ja silloin ärsyttää pienimmätkin epäkohdat kuten jonkin tavaran oleminen väärässä paikassa. Ai että! :D Tuo lääke on vienyt samalla lähes kokonaan seksuaaliset halut pois. Pahimpiin ahdistustiloihin käytän rauhoittavia eli Opamoxia, mutta nyt sitä on joutunut ottamaan sen verran enemmän, että se on alkanut menettää tehonsa.


Alkoholia en oo juonut varmaan yli kuukauteen, sillä todellakin olisi ihanaa saada itseni kuntoon tai ainakin tasapainoon näiden mielenterveysongelmien kanssa ja alkoholin tiedän aiheuttavan ylimääräistä ahdistusta. Yleensä aina juoneena tulee törppöiltyä ja purettua se kaikki sisällä oleva viha. Silloin kohde voi olla kuka tahansa ja mitä kummallisimmista syistä :D

Siinäpä päällimmäiset pohdinnat tältä kertaa... Loppuun muutamia kuvia, kun mummokoira-Lumo sai viimein uuden telttansa ja kissat omivat uuden nojatuolin, jonka suojasin jo valmiiksi toisen kisulin mahdollisilta merkkauksilta :D Onneksi se ei ole tehnyt niin!









Ja tämä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti