10. maaliskuuta 2019

Neurologin soitto ja ajatuksia ahdistuksesta

Neurologi soitti perjantaina ja olin toiveikas, että saattaisi aloittaa erään muun lääkkeen joka voisi toimia sekä Hortoniin että ahdistuneisuuteen. Eipä kaikki mennytkään ihan kuten toivoin, sillä lääke-ehdotus tyrmättiin suoraan perustelematta. Sain jo siinä vaiheessa niellä itkua ja kaiken päälle neurologi sitten sanoi, että soittelee kuun lopussa ja sitten aloitetaan toimimaton estolääke uudelleen. Sen jälkeen se raivoitku sitten purkautuikin ja iski epätoivo. Pitkään musta tuntui, etten enää edes kykene itkemään koska oon niin turta. Tää yllätti mut. Oon vihainen edelleen ja tuntuu, että en jaksaisi enää taistella koko kirottua Hortonia vastaan. Ihan kuin ei olisi ongelmia jo muutenkin tarpeeksi ja kohtaus vierailikin tuossa aiemmin, jonka vuoksi en ole edelleenkään nukkumassa vaan kirjoittelemassa tätä tekstiä. Vihaan tätä niin paljon, etten voi edes sanoiksi pukea. Samalla mainitsin, että pitäisi saada Primperanin tilalle jokin muu pahoinvointilääke sillä ei ole enää sattumaa että ahdistukset iskevät aina senkin ottamisen jälkeen. Tämä neurologi vaikutti jotenkin todella tietämättömältä, sillä mä itsekin tiedän että todellakin on muita pahoinvointilääkkeitä olemassa ja hän sitten empi, että ei oikein ole muita ja tutkii asiaa tiistaihin mennessä. Tämäkin kokemus sai sen tunteen, että on turha kysyä mitään kysymyksiä tuntematta itseään tyhmäksi. En taida uskaltaa ottaa edes muutaman päivän päästä lääkärissä lääkeasioita esiin, kun haen sairaslomaa.



Ahdistus on edelleen jatkunut ja taitaa jatkua tätäkin menoa edelleen. Oon miettinyt, että olisiko mun parempi alkaa tavallaan aikatauluttamaan mun päiviä. Yleensä mua ei ahdista aamulla herätessä, jos onnistun heräämään suhteellisen aikaisin enkä vasta joskus puolen päivän aikaan. Se syy minkä takia taas haluan herätä mahdollisimman myöhään on se, että silloin päivää on jäljellä vähemmän ja pääsee yöunille mahdollisimman pian. No eihän se useinkaan mene niin, sillä sitten taas myöhäisillasta on yleensä parempi olla ja nukahdan yleensä katsellen jotain hömppää ettei ajattele niin paljon ikäviä asioita ja kiinnitä huomiota siihen sisällä vellovaan ahdistukseen. Myöhäisiltoina muutenkin tulee näperreltyä aina jotain kuten puunattua mummokoira-Lumoa tai järjesteltyä kaappeja yms. Pahimmat vuorokauden ajat mulle on ehdottomasti päivä ja iltapäivä. Ehkä se johtuu siitä, että silloin on useimmiten vaan aikaa tavallaan olla. Jos sen ajan hyödyntäisi siihen, että ulkoilisi enemmän ja tekisi töitä kun en ole äiskän luona käymässä niin ehkä se ahdistuskin vähenisi. Ainakin mä aion kokeilla, sillä tapana ei ole valittaa turhaan.



Join varmaan viimeksi alkoholia joskus alkuvuodesta ja silloinkin tyyliin yhden juoman. Alkoholi on siis sellainen tekijä, jonka tiedän aiheuttavan ahdistusta nykyään jo melkein silloin kun juo sitä ensimmäistä. Jos enemmän ottaa, niin silloin se ahdistus on pahimmillaan seuraavana aamuna vaikkei varsinaista krapulaa olisikaan. Sen takia mä en nykyään juo lähes lainkaan enkä myöskään halua kuluttaa aikaani fyysisesti enkä pahemmin henkisestikään sellaisten ihmisten kanssa, jotka on humalassa. Se on mun oma valinta ja sitä ei kannata ihmetellä, jos mä en esimerkiksi vastaa sellaisille ihmisille viesteihin. Tottakai silloin jos on oikeasti joku vialla, niin en ole hylkäämässä. Oon mä sen huomannutkin, että kaveripiirit on kutistuneet koska niin moni on menevää tyyppiä ja kun mä en enää, niin silloin tiet tavallaan ajautuvat erilleen koska en mä selvänäkään halua olla kännisten ihmisten parissa. Se on jokaisen oma valinta ja mun valinta on ihan yhtä hyvä kuin muidenkin. Onhan se joskus tavallaan hauskaakin selvänä seurata muiden töppäilyjä, mutta koska känniset ihmiset aiheuttaa mulle aivan suunnatonta ahdistusta niin mä oikeasti pyydän, ettei mulle tehdä niin. Se tuntuu tällä hetkellä aivan helvetin pahalta.

Siisteys taas on sellainen asia, että se helpottaa mun oloa jollakin tasoa. Tykkään, että koti on puhdas ja muutenkin järjestyksessä, koska vertauskuvallisesti saa myös omat ajatuksensa silloin paremmin järjestykseen. Mä en oo koskaan tottunut elämään kamalassa sotkussa ja vielä kotona asuessanikin ennen täysi-ikäisyyttä kyllä mun huone oli aina siisti ja silloinkin puunailin keittiötä kuntoon, joka on aina ollut mun omassa kodissanikin se siistein ja tärkein paikka mulle. Ulkoilu myös tekee hyvää vaikka välillä on todella vaikeaa lähteä. Nyt kun hyvät ilmat on olleet harvassa, niin ne hyvät säät pitäisi hyödyntää ja tänäänkin teki aivan suunnattoman hyvää liikkua ulkona. Keinoja on, mutta pahimmissa oloissa mikään ei auta. Haluaisi vaan käpertyä suojaan peiton sisään pimeyteen ja hiljaisuuteen, mutta sitten ei kuitenkaan toisaalta kykene edes olemaan paikallaan vaan haluaisi tehdä jotain eikä mitään saa kuitenkaan valmiiksi. Nää asiat on vaikeita ja se puskee vielä enemmän paniikkia pintaan, kun alat tajuta ettei mikään vaihtoehdoista helpota eikä lääkkeetkään tuo helpotusta. Se on yksi pelottavimmista tunteista ikinä ja tulee se sekoamisen pelko. Mä niin toivon, että tähän löytyy vielä ratkaisuja ja nämä olot alkavat hellittää. Tää alkaa oikeasti olemaan todella tuskallista. Jos mua naurattaisi, niin nauraisin tällä hetkellä itselleni räkäistä naurua että luulitko oikeasti, että olisit taikaiskusta parantunut? Sen tietää, että näistä ongelmista ei tule koskaan parantumaan mutta näissäkin tapauksissa oireita voidaan lievittää. Voi olla kausia, että oireita ei ole ja joskus ne iskevät ihan täysin päin näköä ja tuntee olevansa ihan pohjalla, josta ei ole ylösnousua. Tämäkin teksti menee siihen "ajatusten virta"-kategoriaan, mutta ainakin saa jossakin muodossa purkaa että miltä tämä kaikki tuntuu ja mitä mä ajattelen tästä.













Tähän loppuun vielä teksti noista kuvissa vilahtavista lastenvaljaista, jonka kirjoittelin tänään Facebookin puolelle. Ne kun tuntuvat herättävän mielipiteitä niin puolesta kuin vastaankin :D

" Käytiin tänään äiskällä ja koen käteväksi sen, että jos on sekä tyttö että pentukoira mukana niin tytöllä on lastenvaljaat. Tyttö ei niistä vaikuta kärsivän millään lailla, mutta osa sitten vastaantulijoista ja se on naurettavaa. Mun mielestä se ei olisi lainkaan parempi, että mun huomion harhautuessa väärällä hetkellä väärään kohteeseen tytär voisi olla vaikka auton alla tai sitten jotkut ihmiset ottaisivat nokkiinsa siitä, kun tyttö juoksisi vahingossa heitä päin. Myös kaupassa nuo valjaat on kätevät, kun tyttö on niin iso ettei vaunuissa kyllä enää viihdy lähes lainkaan paitsi väsyneenä. Eipä siis tarvitse panikoida ja infotiskien raikua, että missä tyttö menee Osa jaksaa lässyttää myös siitä, että kasvattakaa sitten lapset pitämään kädestä kiinni ja käyttäytymään. Osaa kyllä pitää kädestäkin hienosti kiinni, mutta koska maailma on pienenä vielä jännittävä paikka niin onhan se kiva, jos sitä saa tutkia ilman vaaraa ja jatkuvasti kädessä roikkumatta kiinni. Lapsia on myös erilaisia ja esimerkiksi Mia-Marianne ei ole rauhallisimmasta päästä ja tällä hetkellä uhmakin meneillään. Miksi ylipäänsä lastenvaljaat on sitten keksitty "hihnoineen", jos niitä ei saisi käyttää? Ei, en pidä tytärtäni koirana ja ulkoiluta sitä valjaissa ihan huvikseen vaan juurikin edellämainittujen syiden takia Ainiin, mutta pitäähän sitä aina olla jotain aihetta mielensäpahoittajille kuten 1,5l Muumi-limujen ilmestyminen, hahah! "

3 kommenttia:

  1. Hieno teksti taas kerran ��❤️

    VastaaPoista
  2. Hyvä tilannekuvaus, vaikka ikävää, ettei täsmälääkettä löydy. Neurologiset vaivat tahtovat olla sellaisia, että ahdistus ja masennus tulevat niiden kanssa käsi kädessä. Hattua täytyy kyllä nostaa neurologeille, kun koettavat selvittää mikä johtuu mistäkin.
    http://www.laakarikeskusfenix.fi/terveyspalvelut/

    VastaaPoista