Joulu ja vuoden 2019 alku

Joulua tuli vietettyä äiskän luona kuten muinakin vuosina. Mia-Mariannelle kävi joulupukki, joka oli hauskaa katseltavaa kun tytär niin innokkaana auttoi kantelemaan lahjoja ja oli muutenkin iloinen. Syötiin hyvin ja oli muutenkin mukavaa, kun äiskän luona en lähes koskaan kärsi ahdistuksesta. En muutenkaan ollut ollut pitkään aikaan äidin luona yötä, niin teki ihan hyvää ettei aina tarvitse olla kotona. Tietenkin se toi äiskälle vähän lisähommaa, kun mukana oli eläinlaumastani myös koirat. Äiti raasu teki joulusiivousta ja sitten nämä täystuhot tulivat apajille :D Vietettiin joulua siis koirien, Mia-Mariannen ja hänen isänsä kanssa äiskäni luona. Lumokin täytti päivää ennen jouluaattoa 13 vuotta.

 

Neurologi soitteli eilen, että miten Verpamil on auttanut päänsärkyihin. Kunnon vastetta siitä ei ole ollut, joten annostusta nostettiin vielä. Sydänfilmi otetaan jälleen parin viikon kuluttua, kun pulssissa edelleen häikkää ja mulla on rintakipuja. Aloitetaan mahdollisesti hermokipulääkitys, josta voisi samalla olla apua ahdistukseen. Happiasiaa en ole vielä saanut kaikkien asioiden keskellä hoidetuksi, se kyllä täytyy pian ottaa tehtäväksi.

Mitä äiskän pään kuvaukseen tulee, niin tulokset olivat tilanteeseen nähden hyviä. Uusia etäpesäkkeitä ei siis ollut tullut aivoihin ja niitä joita aiemmin sädetettiin, niin ne olivat lähteneet pienentymään sädehoitojen myötä. Rehellisesti sanoen jännitin äidin tuloksia todella paljon ja nyt tuntuu, että suurin taakka tippui pois harteilta. Äiti sai viimeksi sytostaattihoitoa juuri uuden vuoden aattona, jonka vuoksi tuli kerrankin oltua kotona uusi vuosi. Tänään olin äiskän mukana verikokeissa, jossa otettiin munuaisarvo tulevaa tt-kuvausta varten ettei varjoaine ole esteenä. Oon ollut äiskän luona useana päivänä ja ollaan leivottu sekä tehty muita pikkujuttuja ja siivoiluja.

Joku aika sitten kävin myös polilla, jossa sitten selvisi että nykyinen lääkäri ja psykiatri muuttavat toisaalle joten hoitosuhde ei heidän kanssaan enää jatku. Lähiaikoina pääsen sitten uudelleen arviointiin jatkojen suhteen, sillä lääkäri ja psykiatri näkivät asian myös niin, että mulla on edelleen hoitokontaktin tarve. Aika näyttää, että onko se sitten jotain ryhmämuotoista terapiaa vai yksilöllistä. Tottakai mua jännittää, mutta en jaksa stressata liikoja. Annan nyt vaan ajan näyttää, että jos asiat muuttuvatkin parempaan. Kun alan miettimään, niin aika usein näiden ihmisten takia lähdin polilta huonoin mielin ja koen ettei mun mielipiteitä ole otettu tarpeeksi huomioon. Jos jatkossakaan ei muutosta tapahdu ja olo vaan pahenee, niin sitten on aika käydä yksityisellä. Se ei ole tämän päivän asia, mutta silti mulla on aina oltava varasuunnitelma.

 

Tällä hetkellä olo on tyhjä ja väsynyt. Oon niin hämmentynyt asioista mitä on tapahtunut etten osaa edes paremmin kuvailla miltä musta tuntuu. Otin tämän vuoden alun siltä kannalta, että pyrin tekemään töitä enemmän ja olemaan tavallaan parempi ihminen. Niinhän sitä aina sanotaan, hah! No mutta kuitenkaan mä en ole kenenkään elämää rajoittamassa, ne ihmiset jää matkasta joiden on tarkoituskin. Ne velvollisuudet jotka yhdistää, niin sellaisista on sovittava erikseen. Mun elämää on muutenkin tulleet sekoittamaan aivan vieraat ihmiset, joista en tunnu pääsevän eroon estämällä enkä millään. Toisaalta mä tiedän itse totuuden enkä jaksa edes välittää enää mitä kaikkea musta voi taas kerran liikkua. En tiedä, onko kyse sitten siitä että jos jollakin on huono itsetunto niin uskoo kaiken mitä syötetään tai uskoo omiaan. Mä en tiedä. Viime yönä en nukkunut lainkaan, joten toivon että aamulla pahimmat olot ovat kadonneet yöunien myötä. Tänään sain kaiken päälle kuulla, että eräs ystävä nukkui tänä aamuna pois. Tuntuu kyllä käsittämättömän pahalta ja tuntui, että tiedon myötä itkin kaiken pahan pois. Nyt olo on turta, aikaa menee ennen kuin uskoo tämän tapahtuneen. Kirjoitin sen myötä tällaisen tekstin: " "Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Yhtäkkiä huomaa se päättyikin tähän. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen."
Oli kunnia saada tutustua, sulla oli aina oikeat sanat joka tilanteeseen ja annoit äidillekin paljon toivoa huomisesta ja elämästä muutenkin syöpätaistelun kanssa. Sanoit, että sulle voi aina kertoa murheet ja surut. Olit uskomattoman hieno ihminen ja kova taistelija. Lepää rauhassa, Seppo <3 Me jatketaan taistelua eikä luovuteta, kuljet aina muistoissa mukana muistuttamassa siitä. "