2. toukokuuta 2018

Joskus on suurinta reippautta tunnistaa oma jaksamattomuutensa

Olo tuntuu aivan tyhjältä. Tuntuu kuin koko keho olisi raskas, on kylmä ja sydäntä puristaa. Viikonloppuna mun tunteet kävi liiankin ylikierroksilla ja sen seurauksena viilsin käteni auki, että kaikki vaan päättyisi. Loppujen lopuksi havahduin, että mitä mä olen mennyt tekemään ja soitin ystävälleni, että soittaisi mulle apua. Poliisit tulivat hakemaan mut ja viemään päivystykseen. Siellä syvään viiltoon laitettiin tikit ja jo siinä vaiheessa kuulin viisaita sanoja, että kaikki tosiaan olisi voinut päättyä tai hiukankin eri kohtaan viiltäessä olisin voinut menettää käteni, koska se olisi voinut halvaantua. Siellä jutellessani psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa uskalsin viimein kertoa harhoista kirjoittamani tekstin muodossa ja sain lähetteen psykiatriselle poliklinikalle. Lääkäri olisi halunnut tavata mut päivystyksessä silloin, mutta en halunnut jäädä enää tunneiksikaan odottamaan. Olisi laittanut reseptin Ketipinoriin, mutta kieltäydyin. Mukaani sain Ataraxia enkä ole edes kokeillut sitä, koska en usko sen auttavan. En tarkoita ettenkö kokeilisi, sillä kaikki pienikin apu kannattaa ottaa vastaan ja kokeilla. Soitto tuli jo tänään poliklinikalta ja jo huomenna on käynti siellä. Tässä psykiatriselle sairaanhoitajalle näyttämäni teksti:

" Ei auta vaikka laitan kädet korville. Se nauraa yhä kovempaa. Ilkeästi, pilkaten kuinka epäonnistunut mä olen. Se ääni on kuin miehen ääni jostain komediapiirretystä jota en tunnista. Ja se tumma hahmo ilmestyy odotin tai en. Järki sanoo, että se ei ole totta. Mieli silti tietää, että se on totta ja täysin todellista mulle. Se tuijottaa silmät hehkuen ja aistin sen pahan energian. Sen silmät hehkuu, oli yö tai päivä. Lamaudun täysin, koska en voi enää vedota lapsuuden mörköihin, jotka oli sängyn alla. Usein mietin, että onko mun ainut tie päästä siitä eroon, että mua ei vaan enää ole? Pelkään, että se on tullut jäädäkseen. Mä en pysty kertomaan tällaisia kokemuksia ääneen, koska se tuntuu niin nöyryyttävältä. Mä en ole hullu vaikka olen kuitenkin? Olenko mä? Mä en enää edes tiedä miltä musta tuntuu tai mitä mä ajattelen. Sen mä tiedän, että mua pelottaa. "

Nikke Ankaran biisi "Tuuleen" on kyllä aivan mahtava, siinä on samoja ajatuksia kuten:

" Vihaan itteeni asenteella. Mulla ei oo voimii enää valehella. "
" Voisin pyytää anteeks, mut se on liian myöhäst. Jättäny vaan säröjä muihin ku ikä kertyy, oon surulline siitä kaikest mitä tehny. "
" Vannon muuttuvani mut palaan siihe totuttuun, mun maailma on nii synkkä, haluisin olla joku muu. "
" Ei oo kaikki kotona, ku kotona en oo kotona. "
" Pelkään korkeit paikkoi, mut en pääse reunalt. "
" Uus elämä, mut miten must olis uuteen, ku en enää vaa usko, uskollisuuteen. Noiden ilon aiheet tuntuu ikäviltä. "
" Olin niin kauan zombie, nyt en osaa käsitellä. Kai mä oon matkal helvettiin ja nyt vast lämmitellään. "


Mikä mut ajoi siihen tekoon mitä mä tein? Harhat ja ne tunteet mitä mulla on ollut pitkään eikä viiltäminen ollut ensimmäinen kerta. Tämä oli vain niistä se pahin. Tuntuu, että pahoja asioita vain tapahtuu eikä mitään hyvää tule eteen. Olen kyllä lähiaikoina tutustunut muutamiin mahtaviin tyyppeihin, joiden kanssa näitä asioita voi jakaa koska kaikilla meillä on ne omat ongelmamme. Viimeisin romahtaminen oli Lakun kuolema, se oli niin arvaamaton ja syytän siitä itseäni edelleen. Syytän itseäni niin monesta asiasta. On kuitenkin myös niitä asioita, joiden vuoksi jatkaa. Järki sanoo niin, tunteilleen ei vaan voi järjestä huolimatta mitään.



Äiti haki mut sieltä poliklinikalta ja seuraavana päivänä mä menin äitin mukaan kuulemaan lääkäriltä tulokset koskien keuhkosyöpää. Saatiin todella iloisia uutisia, että syöpä on edelleen pysähdyksissä ja seuraava kontrollikäynti onkin sitten vasta elokuun aikana! Tämä jos mikä on ihana asia <3 Olin äitin luona pari päivää ja tänään tulin takaisin kotiin ja siivosin. Soitin Lakun uurnasta ja se on mahdollisesti huomenna haettavissa. Soitin myös valmiiksi ajan tikinpoistoon, että sain kevennettyä mieltäni hoitamalla asioita ajoissa pois alta. Nyt musta tuntuu, että haluaisin vaan mennä peiton alle lämpimään ja katsoa vaikka jotakin hömppää, että tämä pahin ahdistus tasoittuisi. Kaikesta huolimatta toivotan jokaiselle hyvää Vappua vaikkakin myöhässä kaikesta johtuen! <3 Loppukevennykseksi mun kylppärin lattiakin on jo ollut jonkin aikaa valmis, niin ei sekään enää hankaloita arkielämää :D






5 kommenttia:

  1. Voi murunen, vaikka on vaikeeta niiin sä tiedät et oon tukenas aina <3

    VastaaPoista
  2. Heissan! Eikös sulla ole pieni lapsi, vai asuuko hän sinun luona?
    Hieno juttu että sait apua!
    Uskalsit ja näyttää että olet saanut uusia voimia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! On ja asuu kyllä kanssani. Päivä päivältä parempaan suuntaan, kiitokset! <3

      Poista